Suomen Punainen Risti SPR

Suomen Punainen Risti lähettää apua Jemeniin

Jaa
Suomen Punainen Risti myöntää katastrofirahastosta 100 000 euroa Jemenin sodan uhrien auttamiseksi. Raha ja avustustoiminta eivät kuitenkaan yksinään riitä – ainoastaan sodan sääntöjen kunnioittaminen voi kääntää Jemenin tilanteen parempaan.
Kuva: ICRC
Kuva: ICRC

Suomen Punainen Risti tukee avustustyötä Jemenissä, jossavaikeat konfliktit jatkuvat jo viidettä vuotta. 80 % Jemenin asukkaista eli noin 22 miljoonaa ihmistä elää jatkuvasti kriittisissä oloissa vailla humanitaarisia perustarvikkeita kuten ruokaa, puhdasta vettä tai terveydenhuoltoa.

Väkivaltaiset taistelut, iskut siviilikohteisiin ja voimakkaat tuontirajoitukset ovat vaikeuttaneet siviilien selviytymisen kannalta elintärkeiden tarvikkeiden maahantuontia ja niiden kuljettamista maan sisällä.

Turvallisuusriskeistä huolimatta kansainvälinen Punainen Risti on pystynyt tarjoamaan yhdessä Jemenin Punaisen Puolikuun kanssa jemeniläisille mm. elintärkeää terveydenhuoltoa ja lääkkeitä. Tammikuussa 2019 Suomen Punainen Risti toimitti avustusoperaatioon 15 750 huopaa ulkoministeriön rahoituksella.

–  Toimitamme apua sinne, minne pystymme nykyisessä turvallisuustilanteessa. Esimerkiksi sairaaloiden ja terveysklinikoiden tukeminen tuo apua ihmisille, jotka muuten olisivat täysin vailla terveydenhuoltoa, sanoo Suomen Punaisen Ristin humanitaarisen avun koordinaattori Niklas Saxén.

Humanitaarisen oikeuden kunnioittaminen on välttämätöntä

Jemenin humanitaarisesta tilanteesta tekee poikkeuksellisen sen laajuus sekä syvyys – miltei koko väestö kärsii vakavista puutteista.

Suomen Punainen Risti muistuttaa, että kansainvälisten sodan oikeussääntöjen mukaan konfliktin osapuolten tulee kaikin mahdollisin keinoin minimoida sodan vaikutukset siviileihin ja siviilikohteisiin. Myös humanitaaristen avustusjärjestöjen pääsy apua tarvitsevien siviilien luo on sallittava, ja avustustyöntekijöiden turvallisuus on taattava.

– Avustustyöntekijät voivat kuitenkin antaa vain tilapäistä helpotusta osalle väestöstä. Tärkeintä on löytää väkivallalle uskottava poliittinen ratkaisu, jotta ihmisten tilannetta saadaan parannettua, Saxén sanoo.

Lahjoita katastrofirahastoon:

- Lähetä tekstiviesti SPR numeroon 16499 (15 €)
- MobilePaylla tai Pivolla numeroon 1001
- Tilille: FI14 5780 0710 0116 49, viite 5173

Lisätietoja: Humanitaarisen avun koordinaattori Niklas Saxén, Suomen Punainen Risti, puh. 040 652 7175, niklas.saxen@redcross.fi

Avainsanat

Kuvat

Kuva: ICRC
Kuva: ICRC
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Punainen Risti SPR
Suomen Punainen Risti SPR
Tehtaankatu 1 a
00140 HELSINKI

https://www.punainenristi.fi/

Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.

Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.

Finlands Röda Kors är en av de största frivilligorganisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.

Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.

 

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye