Suomen Punainen Risti SPR

Suomen Punainen Risti lähettää katastrofivalmiusyksikön Pakistaniin

Jaa
Suomen Punainen Risti lähettää avustustyöntekijöitä tukemaan Punaisen Ristin kansainvälistä avustusoperaatiota Pakistanissa. Logistiikka-alan ammattilaisista koostuva yksikkö koordinoi avun perillemenoa massiivisista tulvista kärsivässä maassa.
Pakistanin Punaisen Puolikuun vapaaehtoiset auttavat paikan päällä massiivisista tulvista ja maanvyöryistä kärsineitä ihmisiä. Kuva: Pakistanin Punainen Puolikuu
Pakistanin Punaisen Puolikuun vapaaehtoiset auttavat paikan päällä massiivisista tulvista ja maanvyöryistä kärsineitä ihmisiä. Kuva: Pakistanin Punainen Puolikuu

Suomen Punaisen Ristin logistiikkaan erikoistunut katastrofivalmiusyksikkö lähtee Pakistaniin. Nelihenkisen yksikön tehtävänä on koordinoida maahan saapuvien avustustarvikkeiden varastointia, kuljettamista ja jakamista apua eniten tarvitseville.

– Olosuhteet ovat hyvin haastavat, sillä vesimassat ja maanvyörymät ovat tuhonneet teitä ja siltoja. Samaan aikaan humanitaarisen avun tarve on valtava, sanoo Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Marko Korhonen.

Kymmenet miljoonat ihmiset ovat joutuneet jättämään kotinsa ja laajoja viljelyalueita on jäänyt veden alle.

– Tulvista kärsivät jo ennestään kaikista haavoittuvimmassa asemassa olevat ihmiset ja maan köyhät alueet, jotka eivät olleet vielä selvinneet koronapandemian vaikutuksista. Ennen nykyistä katastrofia Pakistanin asukkaista 43 prosenttia kärsi jo ruokapulasta. Nyt nälästä kärsivien ihmisten määrän odotetaan kasvavan entisestään, sanoo Korhonen.

Nyt lähteneen katastrofivalmiusyksikön lähettämisen rahoittaa Suomen ulkoministeriö.

Lisätiedot:

Kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Marko Korhonen, 040 120 9728

Viestinnän asiantuntija Ada Bergroth, 040 610 9447

Avainsanat

Kuvat

Pakistanin Punaisen Puolikuun vapaaehtoiset auttavat paikan päällä massiivisista tulvista ja maanvyöryistä kärsineitä ihmisiä. Kuva: Pakistanin Punainen Puolikuu
Pakistanin Punaisen Puolikuun vapaaehtoiset auttavat paikan päällä massiivisista tulvista ja maanvyöryistä kärsineitä ihmisiä. Kuva: Pakistanin Punainen Puolikuu
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Punainen Risti SPR
Suomen Punainen Risti SPR
Tehtaankatu 1 a
00140 HELSINKI

https://www.punainenristi.fi/

Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.

Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.

Finlands Röda Kors är en av de största frivilligorganisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.

Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.

 

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye