Suomen Punainen Risti SPR

Suomen Punainen Risti lähettää sairaalan Bangladeshiin pakolaisten auttamiseksi

Jaa
Ensimmäiset suomalaiset Punaisen Ristin avustustyöntekijät lentävät aikaisintaan huomenna Bangladeshiin. Katastrofirahastosta on myönnetty 500 000 euroa pakolaiskriisin hoitamiseen.
Kuva: AJ Ghani/IFRC
Kuva: AJ Ghani/IFRC

Pakolaisten tilanne Cox’s Bazarin alueella Bangladeshissa on erittäin vakava. Elokuun lopusta lähtien Myanmarista Bangladeshiin on paennut jo yli 420 000 rohingya-pakolaista, joista suuri osa on naisia ja lapsia. He tarvitsevat kipeästi ruokaa, puhdasta vettä, suojaa, perustarvikkeita ja terveyspalveluita.

- Avulla on kiire. Lähetämme yhdessä Norjan Punaisen Ristin kanssa alueelle sairaalan ja noin 20–25 avustustyöntekijää. Ensimmäiset, Suomen Punaisen Ristin työntekijät lähtevät lauantaina ja Suomen osa sairaalasta alkuviikosta, kertoo kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Kalle Löövi.

Riski tarttuville sairauksille kasvaa

Pakolaisten joukossa on paljon sairaita ja loukkaantuneita. Huonot asumisolosuhteet ja puutteellinen sanitaatio lisäävät tarttuvien tautien riskiä. Pakenevien määrän odotetaan yhä kasvavan, mikä tulee pahentamaan jo ennestään ahdingossa olevien tilannetta.

- Bangladeshin Punainen Puolikuu on yhdessä kansainvälisen Punaisen Ristin avustanut joulukuusta 2016 alkaen Cox’s Bazarin alueelle paenneita ihmisiä. Syyskuun puoliväliin mennessä yli 15 000 perhettä eli noin 75 000 ihmistä on saanut ruoka-apua ja 5 500 ihmistä on saanut terveyspalveluita liikkuvilta lääkintäyksiköiltä. Lisäksi tuhansille perheille on jaettu peittoja, hyttysverkkoja, vesikanistereita sekä hygienia- ja keittiötarvikepaketteja, kertoo terveydenhuollon neuvonantaja Rea Noponen Suomen Punaisesta Rististä.

Avun tarve kasvaa koko ajan

Humanitaarinen tilanne Cox’s Bazarissa on erittäin vaikea, sillä seudulle saapui viime vuonna jo noin 87 000 pakolaista. Toukokuussa Bangladeshissa riehunut trooppinen sykloni Mora iski etenkin Cox’s Bazarin alueelle ja ainakin 150 000 rakennusta tuhoutui – niistä suurin osa oli pakolaisten väliaikaissuojia. Jälleenrakentaminen on ollut lähes olematonta ja ennestään vaikeita elinoloja ovat pahentaneet poikkeuksellisen voimakkaat monsuunisateet ja niiden nostattamat tulvat.

Punaisen Ristin kansainvälinen liitto (IFRC) on tehnyt hätäapuvetoomuksen pakolaisten auttamiseksi. Parhaillaan kokeneista avustustyön ammattilaisista koostuva arviointi- ja koordinaatioryhmä on Cox’s Bazarissa tekemässä toimintasuunnitelmaa avun tarpeesta, määrästä ja sen jakamisesta. Ryhmää johtaa Suomen Punaisen Ristin työntekijä.

Avulla on kiire. Vielä ehdit mukaan:

  • Perustamalla nettilippaan ja keräämällä sillä lahjoituksia: oma.punainenristi.fi/nalkapaiva
  • Lähettämällä tekstiviestin SPR numeroon 16499 (15€/viesti)
  • Netissä osoitteessa punainenristi.fi
  • Soittamalla numeroon 0600 12220 (20,12 €/puhelu + pvm)
  • MobilePay:lla ja Pivolla numeroon 1001
  • Tilisiirrolla tilille FI06 2219 1800 0680 00, viite 5173

Keräyslupa: POL-2015-8798 & ÅLR 2016/8243

Lisätietoa:
Punaisen Ristin kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Kalle Löövi, p. 040 828 0880
Terveydenhuollon neuvonantaja (katastrofiapu) Rea Noponen, p. 020 701 2037
Tiedottaja Mari Mäkinen p. 020 701 2223

Avainsanat

Kuvat

Kuva: AJ Ghani/IFRC
Kuva: AJ Ghani/IFRC
Lataa
Kuva: IFRC/Corinne Ambler
Kuva: IFRC/Corinne Ambler
Lataa
Kuva: IFRC
Kuva: IFRC
Lataa
Kuva: IFRC/Corinne Ambler
Kuva: IFRC/Corinne Ambler
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Punainen Risti SPR
Suomen Punainen Risti SPR
Tehtaankatu 1 a
00140 HELSINKI

https://www.punainenristi.fi/

Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.

Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.

Finlands Röda Kors är en av de största frivilligorganisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.

Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.

 

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye