Suomen Seniorihoiva Oy

Suomen Seniorihoiva Kehittyvä vanhustyö 2017 −tapahtumassa

Jaa
Suomen Seniorihoiva otti ystävänpäivänä 14.2. osaa Finlandia-talolla järjestettyyn Kehittyvä vanhustyö -tapahtumaan. Yritystä edustamassa messuosastolla olivat toimitusjohtaja Mika Suominen, palvelupäällikkö My Sundelin sekä media- ja viestintävastaava Jenni Hurmerinta.
Kehittyvä vanhustyö 2017 −tapahtuma
Kehittyvä vanhustyö 2017 −tapahtuma

Eri puolilla Suomea kolmannetta vuotta järjestettävät Kehittyvä Vanhustyö −tapahtumat ovat vanhusalan ammattilaisille tarkoitettuja koulutus- ja näyttelytapahtumia, joissa käsitellään ajankohtaisia ja toivottuja teemoja alan asiantuntijoiden ja tunnettujen puhujien esittäminä.

Tänä vuonna messutapahtuman slogan oli "Pitkää ikää, parasta palvelua". Väestömme elinajanodote todella on pitenemässä, ja tähän seikkaan on olennaista kiinnittää huomiota ajoissa. Tällä hetkellä joka viides suomalainen on vähintään 65-vuotias. Suomen väestöennuste kertoo, että vuoteen 2020 mennessä 65 vuotiaita on väestöstämme 22,6 %. Suomen Seniorihoivan palvelupäällikkö My Sundelin kokikin, että ”päivän messuteema oli enemmän kuin ajankohtainen ja tärkeä”.

Tapahtuma kiinnittyi siis vahvasti tämän päivän ajankohtaisiin vanhustyötä koskeviin aiheisiin ja haasteisiin. Messupäivän teemoja olivat muun muassa omaishoitajan arki, hyveet hoitotyössä, etäkuntoutus, kotihoidon virtuaalipalvelut sekä ikääntyneiden turvallinen lääkehoito. Keskiössä olivat niin ikään yhteiskunnallisten toimintamallien muutokset, kuten sote-uudistuksen (https://youtu.be/giAVwe66c7s) vaikutukset vanhustyöhön. Yksi ajankohtaisimmista teemoista oli kasvava kotipalvelujen tarve, johon myös Suomen Seniorihoiva pyrkii aktiivisesti vastaamaan.

Tapahtuma toimi erinomaisena tilaisuutena verkostoitua alan toimijoiden kanssa. Oli ilo huomata, kuinka paljon uusia osallistujia sekä vanhoja tuttuja vuosien takaa kerääntyi koolle vanhustyön puolesta. Kiitämme kaikkia Suomen Seniorihoivaa tapahtumassa tervehtineitä!

Lisätietoa Helsingin Kehittyvä vanhustyö 2017 −tapahtumasta löydät täältä:

http://www.kehittyvavanhustyo.fi

Voit lukea lisätietoa hoiva-alaan liittyvistä asioista Suomen Seniorihoivan tietopankista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kehittyvä vanhustyö 2017 −tapahtuma
Kehittyvä vanhustyö 2017 −tapahtuma
Lataa
Palvelupäällikkö My Sundelin
Palvelupäällikkö My Sundelin
Lataa
Suomen Seniorihoivan palvelupäällikkö My Sundelin sekä media- ja viestintävastaava Jenni Hurmerinta
Suomen Seniorihoivan palvelupäällikkö My Sundelin sekä media- ja viestintävastaava Jenni Hurmerinta
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Seniorihoiva Oy
Suomen Seniorihoiva Oy
Mannerheimintie 12 B
00100 Helsinki

010 324 9000https://suomenseniorihoiva.fi

Suomen Seniorihoiva Oy on täysin kotimainen hoiva-alan kasvuyritys, jonka tehtävänä on rikastaa senioreiden elämää. Yritys on perustettu vuonna 2013 ja toimii viidellä paikkakunnalla. Tulevaisuudessa yritys pyrkii olemaan merkittävä kotimainen sote-palveluiden tuottaja. www.suomenseniorihoiva.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Seniorihoiva Oy

Suomen Seniorihoivan kiireetön kotihoito laajenee valtakunnalliseksi29.9.2021 11:35:04 EEST | Tiedote

Kiireettömän kotihoidon edelläkävijänä tunnettu, jo vuosia pääkaupunkiseudulla toiminut Suomen Seniorihoiva avaa palvelunsa kaikkialle Suomeen. Asiakaslähtöiseen, läsnä olevaan ja kiireettömään ikäihmisille suunnattuun palveluun erikoistuneella yhtiöllä on nyt toimipisteet Espoossa, Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Uuden lanseerauksen myötä Suomen Seniorihoivan kiireetön kotihoito tulee 1. lokakuuta 2021 lähtien saataville kaikkialle Suomeen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye