Suomen Seniorihoiva Oy

Suomen Seniorihoiva tuo kiireettömän kotihoidon Turkuun

Jaa
Suomen Seniorihoiva on laajentanut toimintansa Turkuun ja avannut uuden toimipisteen Kupittaalle. Kiireettömään kotihoitoon erikoistunut yritys tuottaa avustus-, seuranpito- ja hoivapalveluja ikäihmisille. Asiakkaan luona käy aina sama avustaja tai hoitaja.
Suomen Seniorihoivan perustaja ja toimitusjohtaja Mika Suominen ja palvelukoordinaattori Anni Järvinen. Kuva: Arto Arvilahti.
Suomen Seniorihoivan perustaja ja toimitusjohtaja Mika Suominen ja palvelukoordinaattori Anni Järvinen. Kuva: Arto Arvilahti.

- Ikäihmiset kaipaavat usein kiireetöntä hoivaa ja läsnäoloa. On selvää, että julkisen sektorin resurssit eivät yksin riitä tämän tarjoamiseen. Haluamme omalta osaltamme olla parantamassa ikäihmisten elämänlaatua. Tuomme heille mahdollisuuden asua turvallisesti omissa kodeissaan mahdollisimman pitkään, toteaa Suomen Seniorihoivan perustaja ja toimitusjohtaja Mika Suominen.

Suomen Seniorihoiva on toiminut pääkaupunkiseudulla vuodesta 2013 ja viime syksynä yritys käynnisti toimintansa Pirkanmaalla. Yrityksen valtakunnallinen laajeneminen on käynnissä. Kysyntä seniorien tarpeiden mukaan räätälöityä ja skaalautuvaa hoivapalvelua kohtaan kasvaa eri puolilla maata.

- Jokainen seniori ansaitsee tulla kohdatuksi omana ainutlaatuisena itsenään ja hänen itsemääräämisoikeuttaan tulee kunnioittaa, Suominen painottaa.

Turun alueen palvelujen toteuttamisesta vastaa palvelukoordinaattoriksi nimitetty sairaanhoitaja Anni Järvinen, jonka toimipiste sijaitsee Turun Kupittaalla. Järvisellä on monipuolinen kokemus ikäihmisten parissa työskentelystä. Viimeksi hän on toiminut akuuttigeriatrian parissa Turun kaupungin geriatrisella poliklinikalla.

- Gerontologia on lähellä sydäntäni. Haluan auttaa ikäihmisiä voimaan kokonaisvaltaisesti paremmin. Suomen Seniorihoivan kiireettömän kotihoidon konsepti antaa mahdollisuuden olla läsnä ja huomioida jokainen ikäihminen yksilöllisesti. On ilo saada olla rakentamassa tätä laadukasta palvelua Turkuun, Järvinen kertoo.

Suomen Seniorihoiva tuottaa palvelua muutamasta viikkotunnista ympärivuorokautiseen hoivaan asiakkaan omassa kodissa. Nimetty avustaja tai hoitaja auttaa arjen askareissa ja lähtee mukaan vaikkapa lääkärikäynnille. Hän voi laittaa ruokaa, seurustella ja ulkoilla ikäihmisen kanssa. Apua saa myös pukeutumiseen ja henkilökohtaiseen hygieniaan, kun fyysiset rajoitteet vaikeuttavat arkea.

- Hoitajamme auttavat myös monisairaita ikäihmisiä. Teemme paljon yhteistyötä asiakkaitamme hoitavien lääkärien kanssa ja toteutamme pitkäaikaisia, säännöllisiä hoitosuunnitelmia. Lisäksi meiltä saa apua lyhytkestoisille hoitojaksoille, kuten sairaalasta kotiutumiseen, Järvinen kertoo.

Suomen Seniorihoiva on avannut turkulaisille ikäihmisille myös maksuttoman Senioripuhelin-palvelun. Puhelimeen vastaa seniorityöhön erikoistunut työntekijä, jonka kanssa voi jakaa iloja ja suruja. Puhelinpalvelu avattiin alun perin pääkaupunkiseudun senioreille korona-ajan yksinäisyyttä torjumaan. Saatujen kokemusten perusteella puhelinpalvelua jatketaan ja laajennetaan epidemiatilanteen kehityksestä huolimatta. Senioripuhelin palvelee arkisin tiistaista torstaihin klo 10-14 numerossa 050 595 9250.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Suomen Seniorihoivan perustaja ja toimitusjohtaja Mika Suominen ja palvelukoordinaattori Anni Järvinen. Kuva: Arto Arvilahti.
Suomen Seniorihoivan perustaja ja toimitusjohtaja Mika Suominen ja palvelukoordinaattori Anni Järvinen. Kuva: Arto Arvilahti.
Lataa
Suomen Seniorihoivan Turun palvelukoordinaattori Anni Järvinen. Kuva: Arto Arvilahti.
Suomen Seniorihoivan Turun palvelukoordinaattori Anni Järvinen. Kuva: Arto Arvilahti.
Lataa
Suomen Seniorihoivan perustaja ja toimitusjohtaja Mika Suominen. Kuva: Kimmo Torkkeli.
Suomen Seniorihoivan perustaja ja toimitusjohtaja Mika Suominen. Kuva: Kimmo Torkkeli.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Seniorihoiva Oy
Suomen Seniorihoiva Oy
Mannerheimintie 12 B
00100 Helsinki

010 324 9000https://suomenseniorihoiva.fi

Suomen Seniorihoiva Oy on täysin kotimainen hoiva-alan kasvuyritys, jonka tehtävänä on rikastaa senioreiden elämää. Yritys on perustettu vuonna 2013 ja se toimii eri puolilla Suomea työllistäen yli 140 hoiva-alan ammattilaista. Yritys tuottaa luotettavia ja korkealuokkaisia avustus-, seuranpito- ja hoivapalveluita 24 tuntia vuorokaudessa vuoden jokaisena päivänä. Tulevaisuudessa yritys pyrkii olemaan merkittävä kotimainen sote-palveluiden tuottaja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Seniorihoiva Oy

Suomen Seniorihoivan kiireetön kotihoito laajenee valtakunnalliseksi29.9.2021 11:35:04 EEST | Tiedote

Kiireettömän kotihoidon edelläkävijänä tunnettu, jo vuosia pääkaupunkiseudulla toiminut Suomen Seniorihoiva avaa palvelunsa kaikkialle Suomeen. Asiakaslähtöiseen, läsnä olevaan ja kiireettömään ikäihmisille suunnattuun palveluun erikoistuneella yhtiöllä on nyt toimipisteet Espoossa, Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Uuden lanseerauksen myötä Suomen Seniorihoivan kiireetön kotihoito tulee 1. lokakuuta 2021 lähtien saataville kaikkialle Suomeen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye