Suomen startup-yhteisö

Suomen startup-yhteisö: Suomeen rakennettava Euroopan vihreän energian klusteri

Jaa
Suomen startup-yhteisö toivoo, että budjettiriihessä tehdään pitkäjänteisiä päästöjä vähentäviä ratkaisuja. Yksi tärkeimmistä tehtävistä ratkaisuista on päästöttömään energiatuotantoon investoiminen. Suomen on varmistettava oma paikkansa vihreän energian keskeisenä investointikohteena globaalisti. Uusi vihreän energian klusteri Suomessa toisi uusia työpaikkoja ja avaisi uusia vientimahdollisuuksia.

Energiasta on tullut enenevässä määrin ilmasto- ja turvallisuuspoliittinen kysymys. Energian saatavuuteen ja kustannusten nousun hillitsemiseen on rakennettava pidemmän aikavälin ratkaisuja. Tulevaisuudessa Suomi ja Eurooppa tuottavat nykyistä suuremman osan tarvitsemastaan energiasta itse ja mahdollisimman päästöttömästi. 

Energiaomavaraisuuteen onkin nyt satsattava merkittävästi ja samalla varmistettava Suomen paikka vihreän energian investointikohteena. Suomeen tulisi pyrkiä muodostamaan merkittävä energiateknologian klusteri, josta saamme vientimahdollisuuksia ja samalla turvaamme sisämarkkinoiden energiatuotannon. 

“Valtiovarainministeriön ehdotuksessa vuoden 2023 talousarvioksi kaavaillaan 220 miljoonan euron määrärahoja huoltovarmuuden ja energiaomavaraisuuden tukemiseen. Budjettiriihessä olisi nyt tärkeää allokoida jopa enemmän resursseja uusien energiateknologioiden kehittämiseen ja investointien houkuttelemiseksi. Energian kustannusten nousu vauhdittaa siirtymistä uudenlaisiin ratkaisuihin, eikä kustannusten nousua ole järkevää kompensoida lyhyellä aikavälillä esimerkiksi verokevennyksillä”, sanoo Suomen startup-yhteisön toimitusjohtaja Riikka Pakarinen. 

Suomessa on vakaa yhteiskunta ja luotettava energiantuotanto, mikä tekee Suomesta houkuttelevan vihreän vedyn tuontimaan kotimaisten yritysten lisäksi myös ulkomaisille sijoittajille. 

“Pelkästään vedyn ja tuulivoiman ympärille on Suomeen mahdollista houkutella kymmenien miljardien edestä investointeja. Investointipotentiaali uusiutuvan energian ympärille on massiivinen ja tarjoaa merkittäviä yritystoimintamahdollisuuksia myös suomalaisille yrityksille”, kuvailee Herkko Plit P2X -Solutionsin toimitusjohtaja ja yksi Suomen startup-yhteisön jäsenistä. Suomalainen kasvuyritys P2X Solutions rakennuttaa Suomen ensimmäisen teollisen mittakaavan vihreän vedyn laitoksen Harjavaltaan.

Lue lisää Suomen startup-yhteisön tavoitteista

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen startup-yhteisö
Suomen startup-yhteisö
Lapinlahdenkatu 16
00180 Helsinki

Suomen startup-yhteisön muodostaa noin 150 eri suomalaista kasvuyritystä kasvun eri vaiheista, aina alkuvaiheen yrityksistä kymmensarvisiin asti. Startup-yhteisö ei ole edunvalvontajärjestö yksittäiselle toimialalle, vaan uskomme yhdessä tekemisen voimaan – uhkien sijaan näemme ympärillämme mahdollisuuksia. Startup-yhteisön tavoitteena on rakentaa Suomesta maailman paras paikka yrittää, opiskella ja elää.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen startup-yhteisö

Suomen startup-yhteisön barometri Q4-2023: Rahoituksen saatavuus huolettaa startup-yrityksiä – usko ympäröivään taloustilanteeseen heikentyy24.1.2024 09:01:28 EET | Tiedote

Suomen startup-yhteisö julkaisi vuoden 2023 viimeisen neljänneksen startup-barometrin luvut, joiden perusteella startupien rahoituksen saatavuus on huolettaa yli 40 prosenttia vastaajista. Lisäksi usko ympäröivään ja oman yrityksen taloustilanteeseen on heikentynyt hieman. Yleisindeksi, joka vetää yhteen barometrin yksittäiset kysymykset kääntyi myös laskuun.

For Media: Finnish Startup Community´s Presidential Debate on Monday, 11 December 2023 at 9.00 AM4.12.2023 14:13:29 EET | Kutsu

In today's challenging global environment, foreign policy has become a central concern in our daily lives. To help you make informed decisions, we invite you to FSC´s Presidential Debate on 11 December. During the event, we challenge presidential candidates with questions on the current international situation, security, and economic challenges. Join us for an engaging discussion and gain valuable insights on the pressing issues of our global landscape as we seek leaders with the experience and vision to navigate these complex times. The debate will be hosted by Timo Ahopelto, Founding Partner of Lifeline Ventures. Participants: Mika Aaltola Li Andersson Pekka Haavisto Hjallis Harkimo Olli Rehn In a nutshell Date: Monday, 11 December 2023 Time: 9.00 AM–10.30 AM (breakfast is served at 8.30 AM) Location: Supercell, Jätkäsaarenlaituri 1, 00180 Helsinki How to join? Please let us know if you can join in advance (latest 7 December) by signing up via the attached link. You can also watch th

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye