STT

Suomen Tietotoimistolle haetaan uutta toimitusjohtajaa

Jaa
Suomen Tietotoimiston toimitusjohtaja vaihtuu. Toimitusjohtaja Kimmo Pietisellä tulee syksyllä kaksi vuotta täyteen STT:n johdossa, ja hän jättää tehtävänsä alun perin sovitun mukaisesti. Uuden toimitusjohtajan haku käynnistyy heti.
STT:n väistyvä toimitusjohtaja Kimmo Pietinen. Kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen
STT:n väistyvä toimitusjohtaja Kimmo Pietinen. Kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen

Suomen Tietotoimisto on viime vuodet elänyt median nopeaa muutosta koko toimialan näköalapaikalla. Omistajanvaihdosta ja talouden vakautusta toteuttamaan tullut toimitusjohtaja Kimmo Pietinen sopi alun perin noin kahden vuoden pestistä STT:n johdossa, ja loppuvuoden aikana tehtävään haetaankin uutta median ammattilaista.

- Omassa työssäni tavoitteena on ollut vahvistaa STT:n toimintakykyä ja säilyttää sen itsenäisyys ja ainutlaatuisuus. Yhtiön talous on paremmalla tolalla kuin kaksi vuotta sitten, mutta tekemistä riittää yhä. Valtiovallan tahto tukea kansallisen uutistoimiston toimintaa antaa tekemiseen vakautta, samoin kuin nykyään käytännössä koko Suomen mediakentän kattava asiakaskunta, analysoi Pietinen.

- Olen oppinut paljon, se oli ylipäätään motiivini lähteä tähän hankkeeseen. Suurin kiitos lankeaa mahtaville lähimmille kollegoille sekä STT:n koko henkilöstölle, jonka asennetta, ammattitaitoa ja työteliäisyyttä en ole lakannut kahden vuoden aikana ihmettelemästä, Pietinen jatkaa.

Uuden toimitusjohtajan rekrytointi käynnistyy välittömästi. Työhön haetaan vahvaa liiketoimintaosaajaa ja asiantuntijaorganisaation johtajaa, jolla on syvä media-alan tuntemus ja halu kehittää koko toimialaa yhdessä kaikkien toimijoiden kanssa.

- STT on jälleen uuden edessä. Kimmon johdolla tiimi on tehnyt erinomaista työtä: sitoutumista journalismiin, asiakaskunnan palvelemiseen ja toiminnan kehittämiseen on ollut hienoa seurata, ja STT:n asema Suomen mediakentässä on nyt entistä vakaampi. Toimialan muutos kuitenkin jatkuu, ja siinä olennaisena tekijänä toimiminen on STT:n uudenkin toimitusjohtajan tärkeä tehtävä. Kyseessä on erittäin kiinnostava ja merkityksellinen työ media-alan ammattilaiselle, kuvaa STT:n hallituksen puheenjohtaja Petteri Putkiranta.

Yhteyshenkilöt

Petteri Putkiranta, 040 550 1551, hallituksen puheenjohtaja, STT
Kimmo Pietinen, 040 557 8462, toimitusjohtaja, STT

Kuvat

STT:n väistyvä toimitusjohtaja Kimmo Pietinen. Kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen
STT:n väistyvä toimitusjohtaja Kimmo Pietinen. Kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

STT
STT
Porkkalankatu 20 A
00180 Helsinki

09 695 811https://stt.fi

STT (Oy Suomen Tietotoimisto - Finska Notisbyrån Ab) on media- ja viestintätalo, joka koostuu kolmesta liiketoimintalinjasta: mediapalveluista, viestintäpalveluista sekä kuvamyynnistä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta STT

Tekoäly tietotoimistossa: STT ei tingi uutisten aitoudesta22.6.2023 09:15:00 EEST | Tiedote

Suomen Tietotoimisto (STT) on linjannut tekoälyn käyttöä eri palveluissaan. Periaatteena on, että yleisön pitää voida kaikissa tilanteissa luottaa tietotoimiston tuottamaan ja välittämään tekstiin ja kuvaan. Siksi tekoäly ei STT:ssä tee tiedonhankintaa, vaan uutiset ja uutiskuvat ovat aina aitoja. Sen sijaan tekoälyä ja automaatiota hyödynnetään muilla tavoin työn tehostamiseksi. Aitouden lisäksi toinen tärkeä periaate on läpinäkyvyys. Tavoitteena on, että yleisö tietää, jos tekoälyä on hyödynnetty esimerkiksi STT Info -tiedotepalvelun välittämien tiedotteiden tai Lehtikuvan kuvakaupan tarjonnassa olevien kuvituskuvien tuottamisessa. STT seuraa aktiivisesti uusien työkalujen kehitystä ja ottaa sovelluksia käyttöönsä, kun voi olla varma, että niiden tuottamat sisällöt vastaavat tietotoimiston laatuvaatimuksia. STT on monipuolinen media- ja viestintätalo, jolla on kolme keskeistä liiketoiminta-alaa. Mediapalvelut palvelee uutismediaa ja muita asiakkaita, jotka julkaisevat STT:n uutis- ja

STT vahvistaa uutistyötä, kolmanneksi toimituspäälliköksi Janne Huuskonen15.11.2022 10:28:33 EET | Tiedote

Suomen Tietotoimistoon on nimitetty kolmas toimituspäällikkö, vastuualueenaan journalistinen laatu ja kehitys. Uudessa tehtävässä aloittaa 1. elokuuta 2023 Janne Huuskonen, jolla on pitkä kokemus STT:stä aiemmalta työuraltaan. Viime vuodet Huuskonen on työskennellyt teknologiayrityksessä markkinointi- ja viestintäjohtajana sekä sen ohessa kirjoittanut ja toimittanut kirjoja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye