Markkinointi-instituutin Kannatusyhdistys ry

Suomen tuoreimmat valmennustilat avattiin Tapiolaan – taustalla kolmen valmennusyrityksen konserni

Jaa
Suomen tuoreimmat monimuotoiset valmennustilat avattiin elokuun 2017 alussa Espoon Tapiolaan, kun yhteenliittymän muodostaneet Markkinointi-instituutti, Rastor ja Kasvutoimisto Kairos muuttivat saman katon alle.

Asiakastilat siivittävät yksilölliseen oppimiselämykseen ja vuorovaikutukseen

Tapiolan Revontulentiellä sijaitsevien asiakastilojen monipuoliset ja joustavat ratkaisut tukevat nykyaikaista oppimiskäsitystä, jokaisen asiakkaan yksilöllistä muutosmatkaa sekä vuorovaikutuksessa syntyvää oppimiselämystä.

Tilat ovat ilmentymä siitä, millaisena konsernin yhtiöt näkevät osaamisen ja työn kehittämisen tulevaisuuden ja millaista palvelua ne tarjoavat asiakkailleen.

”Mylläämme valmennusmaailman konservatiivista perinnettä vaatimalla itseltämme ja asiakkailtamme näkyviä tuloksia. Tämän toteutamme luomalla monella eri tasolla valmennuksiimme puitteet, joilla muutos varmistetaan. Aika, jolloin koulutus käsitettiin luentomuistiinpanojen tekemiseksi koulutuspäivissä, on väistämättä ohi. Tulokset syntyvät muun muassa oivaltamalla itse muutospisteet arjessa, harjoittelemalla ohjatusti uutta toimintatapaa, haastamalla omaa ja työyhteisön tekemistä – kaikki tämä luovassa, rakentavassa dialogissa”, kertoo konsernin toimitusjohtaja Toni Berkowits

Tapiolan uusissa asiakastiloissa vaihdetaan sujuvasti valmentajavetoisten hetkien, yhteisöllisyyttä hyödyntävien pienryhmäkeskustelujen ja itsenäistä keskittymistä vaativien harjoitusten välillä. Kalusteratkaisut ovat hetkessä muunneltavissa. Uusimmat digitaaliset ratkaisut mm. äänentoistoon, esitystekniikkaan ja valmennusten videointiin mahdollistavat osaamisen kehittämiseen liittyvien metodien monimuotoisuuden. Tilat haastavat irti arjesta, jolloin asiakkaat voivat keskittyä oivaltamaan, oppimaan ja ideoimaan – mikä lopulta näkyy tuoreena taitona luoda kasvua työssä.

Matkalla Suomen parhaaksi valtakunnalliseksi aikuiskouluttajaksi

Markkinointi-instituutti ja Rastor muodostivat yhteenliittymän 1.5.2015, ja niiden kylkeen syntyi uusi liiketoimintayksikkö, Kasvutoimisto Kairos 26.4.2017. Konsernin yhtiöiden tavoitteena on olla Suomen paras osaamisen ja työn kehittäjä. Yhtiöt omistaa Markkinointi-instituutin Kannatusyhdistys ry. Nämä yhtiöt muodostavat merkittävän valtakunnallisen osaamisen ja työn kehittäjän, jonka yhteenlaskettu liikevaihto on 22,4 M€ ja henkilöstömäärä noin 150. Yhtiöt palvelevat yritysasiakkaita koko Suomessa. Toimipisteet sijaitsevat Espoossa, Oulussa, Kuopiossa, Tampereella ja Turussa.

KUTSU LEHDISTÖLLE

Kasvusuuntia-tilaisuus
to 26.10. klo 15.30, Revontulentie 7, 02100 Espoo

Markkinointi-instituutin, Rastorin ja Kasvutoimisto Kairoksen uusien toimitilojen kunniaksi järjestetään tupaantuliaiset, joissa tarjotaan oivalluksia yksilön ja yritysten henkilöstön ammatillisesta kasvusta – musiikkia ja maukkaita tarjoiluja unohtamatta.

Samalla tutustut valmennuskolmikkoon, joka myllää aikuiskoulutuksen, lunastaa asiakkaille antamansa muutoslupaukset ja mahdollistaa, että yhä useampi suomalainen – ihminen ja yritys – kasvaa menestystarinaksi.

Ilmoittaudu viimeistään to 19.10. sähköpostitse: Elina Paasi, elina.paasi@markinst.fi

15.30 Tervetuloa, kierros koulutustiloissa
16.15 Avauspuheet: konsernin toimitusjohtaja Toni Berkowits ja Rastorin operatiivinen johtaja Kirsti Miettinen
16.30 Ruokailu
17.30 Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä
17.45 opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen
18.00 Henkka Hyppönen: Yrityksen tulee etsiä ongelmia
19.00 Tilaisuus päättyy

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Toni Berkowits
konsernin toimitusjohtaja
050 347 4734
toni.berkowits@markinst.fi


Anne Niemi-Hakala
konsernin markkinointi- ja viestintäjohtaja
050 366 9773
anne.niemi-hakala@markinst.fi


Maria Mäenpää
viestintäsuunnittelija
050 525 7419
maria.maenpaa@markinst.fi

Kuvat

Lataa
Lataa
konsernin toimitusjohtaja Toni Berkowits
konsernin toimitusjohtaja Toni Berkowits
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Markkinointi-instituutin Kannatusyhdistys ry
Revontulentie 7
02100 Espoo

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Markkinointi-instituutin Kannatusyhdistys ry

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye