Suomen yrityssektorin työmarkkinat voimakkaassa muutoksessa

Tuoreen Laboren Analyysi-julkaisun ”Työntekijöiden palkat yritysten myllerryksissä” kirjoittajien, Paolo Fornaron ja Mika Malirannan, mukaan Suomen yrityssektorin työmarkkinoilla on tapahtunut merkittäviä muutoksia vuodesta 2003 vuoteen 2020. Vaikka haasteita on ollut, vuoden 2015 jälkeen yritykset ovat pystyneet luomaan uusia työpaikkoja ja kehittämään uusia tuotteita ja tuotantotapoja.
Suomen yrityssektorin työmarkkinat ovat olleet rajun myllerryksen kourissa tämän vuosituhannen kahdella ensimmäisellä vuosikymmenellä. Tuona aikana yrityksissä on tuhoutunut paljon työpaikkoja, joista monet ovat olleet korkean tuottavuuden työpaikkoja. Tämä näkyy Suomen yrityssektorin heikkona tuottavuuskehityksenä vuosina 2009–2014. Vahvan toipumisen vuosina 2015–2020 Suomen yrityksiin on puolestaan syntynyt paljon uusia työpaikkoja.
Varsinkin uusien, korkean tuottavuuden työpaikkojen luonnissa korostuu yrityksessä tehtävän innovoinnin merkitys. Uusien tuotteiden valmistus on ollut Suomessa viime vuosina vahvassa kasvussa. Uusien tuotteiden ja tuotantotapojen kehittämisessä korkea-asteen koulutettujen ja varsinkin STEM-alan koulutettujen merkitys voidaan odottaa korostuvan ja näkyvän heidän palkkakehityksessään.
"Laskelmamme kertovat, että vuoden 2015 jälkeen STEM-koulutettujen palkkakehitys on ollut hyvin nopeaa, jos he ovat vaihtaneet työnantajaansa tai ovat työskennelleet nopeasti kasvaneessa yrityksessä. Myös ekonomit ovat päässeet osalliseksi vahvasta palkkakehityksestä", toteaa Analyysin toinen kirjoittaja Mika Maliranta.
Kaiken kaikkiaan ”Työntekijöiden palkat yritysten myllerryksissä” -julkaisussa analysoidut yksilötason palkkakehitykset kertovat monia kiinnostavia asioita osaavan työvoiman pulan piirteistä ja rakenteesta.
Julkaisu liittyy Palkansaajasäätiön rahoittamaan Laboren Innovaatio, tuottavuus ja kasvu -tutkimusohjelmaan. Se on myös järjestyksessään ensimmäinen Laboren uuden Analyysi-sarjan julkaisu.
Analyysi taustoittaa maanantaina 15.5. julkaistavaa M&A&X-podcastjaksoa - molempien rahoittajina ovat Suomen Ekonomit, Tekniikan Akateemiset ja Suomen yrittäjät.
*) STEM-koulutetuilla on ylempi korkeakouluasteen tutkinto tieteen, teknologian, insinööritieteen ja matematiikan alalla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika MalirantajohtajaLabore
Puh:050 369 8054mika.maliranta@labore.fiKuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työn ja talouden tutkimus LABORE
M&A-podcast: Omistajan kuntotesti29.5.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
Omistaja-yrittäjä on firmansa kuningas: ideat, rahat ja päätösvalta ovat hänen. Mutta hänkään ei ole aina oikeassa ja mistä hän lopulta tietää, milloin olisi viisaampaa kuunnella muita? M&A-podcastin live-jakso sukeltaa liikkeenjohdon maailmaan. Kampaamme esiin, mitä taloustieteilijät sanovat suomalaisen johtamisen laadusta, erityisesti PK-yrityksissä. Avaamme kaksi käytännöllistä, ihmiskokein todennettua ratkaisumallia, jolla omistaja voi parantaa johtamisensa laatua – vaikka tästä päivästä alkaen. Jakso on tuotettu yhteistyössä Perheyritysten liiton kanssa.
M&A-podcast: Mysteeri nimeltä Säätytalo19.5.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
Mitä tapahtuu Säätytalon hämärissä huoneissa, joissa muodostetaan uutta hallitusta? Suomen talouspoliittisin podcast M&A vie kuulijansa vallan syvään ytimeen. Näytelläänkö Säätytalolla yliarvostettua kesäteatteridraamaa ja onko hallitusohjelma lopulta ylimitoitettu arvaus, joka sitoo kätemme neljäksi vuodeksi? Poraudumme valtioriippuvaisuuden ytimeen ja kerromme, mitä hallitusneuvottelijat voisivat oppia lääkäreiltä. Mukana myös johdatus eduskuntahuumoriin!
M&A-podcast: Uusi nousu tuli salaa15.5.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
Suomi surkuttelee heikkoa tuottavuutta ja sitä, että taloudellisesti jäämme jälkeen verrokkimaista. Pää pystyyn, sanomme me! Viime vuosikymmenen investoinnit tutkimukseen alkavat kantaa hedelmää. Suomeen syntyy uusia yrityksiä ja ne tuottavat enemmän uusia tuotteita kuin kilpailijamaissa. Kasvurahoitus on hyvällä tasolla. Vahvan nousun voi kuitenkin aina voi tyriä ja siksi kysymme: Mitä pitää tehdä talouspolitiikassa, jotta emme liukastu juuri ennen maalintekoa. Suomen talouspoliittisin podcast M&A jalkautuu kansan pariin. M&A:n uuden live-version MAX:n yleisönä ovat tekniikan akateemiset, ekonomit ja yrittäjät.
M&A-podcast: Kuusi kieroa kysymystä28.4.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
Suomen talouspoliittisin podcast M&A antaa vapun kunniaksi kuudelle työmarkkinavaikuttajalle villin kortin. SAK:n Jarkko Eloranta, EK:n Jyri Häkämies, Akavan Maria Löfgren, STTK:n Antti Palola, KT:n Markku Jalonen ja sijoittaja Timo Ahopelto esittävät kieron poliittisen kysymyksen ja taloustiede vastaa. Miksi köyhälle tarjotaan aina keppiä ja rikkaalle porkkanaa? Entä milloin inflaatiokierre katkeaa? Kuuntele, kuinka talouden putkimiehet Maliranta ja Apunen avaavat työmarkkinoiden röörit!
Talousennuste vuosille 2023–2025: Kasvu-uralle palataan – kuoppiin ei kannata pysäyttää20.4.2023 00:01:00 EEST | Tiedote
Talous supistuu tänä vuonna hivenen. Pohjainflaatio hiipuu hitaasti ja supistaa ostovoimaa. Kasvu kiihtyy uudelleen vuosina 2024–2025. Vienti piristyy kasvavan vientikysynnän myötä. Julkisen talouden sopeutus vaatii malttia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme