Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Suomenlinnan reittejä kunnostetaan historiaa vaalien – työt näkyvät lomakaudellakin

Jaa
Työt näkyvät Suomenlinnassa koko kesän ajan, mutta nähtävyyksiä pääsee katsomaan kunnostustöistä huolimatta. Suomenlinnan reittejä ja niiden alla kulkevaa maanalaista kunnallistekniikkaa on korjattu Isossa Mustasaaressa syksystä 2020 lähtien. Samalla on kunnostettu historiallisesti arvokasta Piperin puistoa.
Suomenlinnan reittejä kunnostetaan koko kesän ajan. Kuva: Harri Saarinen / Sitowise
Suomenlinnan reittejä kunnostetaan koko kesän ajan. Kuva: Harri Saarinen / Sitowise

Suomenlinna on Unescon maailmanperintökohde ja yksi Helsingin suosituimmista nähtävyyksistä. Vuosittain siellä vierailee lähes miljoona kävijää, joista suurin osa vierailee linnoituksessa kesäisin.

Kesän aikana Suomenlinnassa näkyvimpiä töitä vierailijoille ovat pääraitin varrella tehtävät kivityöt, Susisaareen menevän sillan läheisyydessä olevat kaivutyöt sekä Lennätinmäen vesijohtoverkoston ja kaukolämpölinjan sekä muun maanalaisen tekniikan rakentaminen. Lennätinmäki on suljettu moottoriajoneuvoliikenteeltä töiden vuoksi elokuun loppuun saakka.

Kaikki Suomenlinnan palvelut ovat auki kesäaukioloin, ja nähtävyyksien ja palveluiden ääreen pääsee työmaasta huolimatta. Osa kulkuteistä on kuitenkin totuttua kapeampia, minkä lisäksi osaan paikoista mennään kiertoreittejä pitkin. Huoltoliikenteen opasteet ja pelastustiet on merkitty maastoon liikennemerkein.

Reittejä kunnostetaan vaiheittain

Valmistakin on, sillä Ison Mustasaaren reittejä kunnostetaan kolmessa vaiheessa. Työt aloitettiin syksyllä 2020 Rantakasarmin edustalta. Kunnostushankkeen toinen vaihe alkoi vuoden 2021 alussa, jolloin työt siirtyivät kohti kauppiaskorttelia, päälaituria ja pääraittia. Kolmanteen vaiheeseen siirryttiin kesäkuussa 2022 Lennätinmäen töiden käynnistyessä.

Myös Piperin puiston kunnostus jatkuu syksyllä. Puistossa oleva Lemmenlammen uusi laituri ja sillan kansirakenteet valmistuivat viime vuoden lopussa. Keväällä puistossa tehtiin kunnallistekniikan uusintaa, ja tulevana syksynä töitä jatketaan kahvilan edustalla olevan terassin ja paviljongin rakentamisella sekä pinta- ja istutustöillä.

Suomenlinnan reittejä kunnostetaan jaksoittain yhteensä kolmen vuoden ajan. Ensi vuonna Suomenlinnassa tehdään pinta- ja viimeistelytöitä. Reittien kunnostaminen parantaa niiden esteettömyyttä sekä helpottaa niiden kunnossapitoa. Tavoitteena on, että työt valmistuvat syksyllä 2023.

Historia näkyy reittien kunnostuksessa

Reittien kunnostuksessa kiinnitetään erityistä huomiota Suomenlinnalle tyypillisten materiaalien käyttöön ja alueen alkuperäisen ilmeen säilyttämiseen. Tarkoitus onkin palauttaa reitit niiden alkuperäiseen asuunsa – kuitenkin eri aikakausien kerrostumat huomioiden.

Esimerkiksi Rantakasarmin edusta on tehty makadam- eli vesisepellyspinnoitteella. Historiallinen makadam-tekniikka on peräisin 1800-luvulta, ja siinä ladotaan kerroksittain hienoa ja karkeaa murskattua kiviaineista.

Suomenlinnan alkuperäinen ilme ja tyypilliset materiaalit näkyvät myös viheralueiden kunnostuksessa. Esimerkiksi vanhoja syreenejä vaalitaan mahdollisimman hyvin, ja täydennysistuksiin mietitään tarkkaan lajikkeet, jotka sopivat Suomenlinnaan. Vihertöissä pyritään käyttämään jo Suomenlinnassa olevia materiaaleja, kuten multaa.

Työt jatkuvat vielä vuoden verran – seuraa urakan etenemistä

Suomenlinna on muinaismuistolain rauhoittama muinaismuistoalue. Työt tehdään merkittävin osin arkeologisen valvonnan alla. Tavoitteena on Suomenlinnan maailmanperintökohteen säilyttäminen ja vaaliminen tuleville sukupolville ainutlaatuisen hienona ympäristönä.

Hankkeen urakoitsija on Stara. Urakan etenemistä on mahdollista seurata kaupungin sivuilla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Rakennuttaminen
Touko Leppänen
projektipäällikkö, alueellinen rakennuttaminen
kaupunkiympäristön toimiala
p. 040 186 3706
touko.leppanen@hel.fi


Rakentaminen
Eila Hägg
rakennuspäällikkö, kaupunkitekniikan rakentaminen
Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara
p. 050 072 7202
eila.hagg@hel.fi

Kuvat

Suomenlinnan reittejä kunnostetaan koko kesän ajan. Kuva: Harri Saarinen / Sitowise
Suomenlinnan reittejä kunnostetaan koko kesän ajan. Kuva: Harri Saarinen / Sitowise
Lataa
Rantakasarmin makadam-pinnoite paljastuu myöhemmin, kunhan hienompi aines kuluu ensin makadamin päältä pois. Kuva: Harri Saarinen / Sitowise
Rantakasarmin makadam-pinnoite paljastuu myöhemmin, kunhan hienompi aines kuluu ensin makadamin päältä pois. Kuva: Harri Saarinen / Sitowise
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye