Ympäristöministeriö

Suomessa katoaa jopa 10 000 tonnia jäteöljyä vuosittain

Jaa
Vaaralliseksi jätteeksi luokiteltua jäteöljyä, esimerkiksi autojen, traktoreiden ja koneiden käytettyjä voiteluöljyjä, jää laillisen jätteenkäsittelyn ulkopuolelle arviolta jopa 10 000 tonnia vuosittain. Todennäköisesti ainakin osa tästä jäteöljystä päätyy laittomasti poltettavaksi tai ympäristöön. Tavoitteena on saada mahdollisimman suuri osa jäteöljystä kierrätettäväksi ja sitä kautta uudelleen hyötykäyttöön.

Ympäristöministeriö ja Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry tiedottavat:

Suomessa myydään voiteluaineita vuosittain noin 60 000–80 000 tonnia. Käytetty voiteluöljy pitäisi kierrättää, jolloin siitä voidaan valmistaa jälleen uutta voiteluöljyä. Vuosina 2010-2016 Suomessa kerättiin ja käsiteltiin jätteenkäsittelylaitoksissa vuosittain keskimäärin 36 000 tonnia jäteöljyä.

Osa voiteluaineista kuluu tai palaa käytössä kokonaan tai osittain. Markkinoilla olevia voiteluaineita päätyy myös koneiden viennin seurauksena ulkomaille. Lisäksi jäteöljyä poltetaan teollisuuslaitoksissa, joilla on ympäristölupa jäteöljyn polttoon ja asianmukaiset savukaasujen puhdistuslaitteet. Jonkin verran jäteöljyä on myös viety EU:n jätteensiirtoasetuksen mukaisesti Ruotsiin ja Saksaan. Suomeen on kuitenkin tuotu enemmän jäteöljyä kuin sitä on viety ulkomaille.

”On arvioitu, että vuosittain noin 10 000 tonnia jäteöljyä jää laillisen jätteenkäsittelyn ulkopuolelle, mutta arvio on vain suuntaa antava. Todennäköisesti osa tästä jäteöljystä hävitetään laittomasti. Jäteöljyä saattaa olla myös esimerkiksi yritysten tai kotitalouksien varastoissa”, ympäristöministeriön asiantuntija Eini Lemmelä toteaa.

”On kuitenkin mahdotonta varmasti tietää, mitä lailliseen käsittelyyn päätymättömälle jäteöljylle tapahtuu. Jäteöljyn polttaminen ilman ympäristölupaa, kaataminen maahan tai vesistöön, päästäminen viemäriin tai jättäminen ympäristöön on laitonta”, Lemmelä sanoo.

Tavoitteena nostaa kierrätetyn jäteöljyn osuus 80 prosenttiin

Jäteöljy voi ympäristöön päästessään pilata maaperää tai pinta- tai pohjavesiä. Yksi litra jäteöljyä riittää esimerkiksi pilaamaan miljoona litraa vettä. Jäteöljyn laittomasta polttamisesta pääsee ilmaan haitallisia aineita ja pienhiukkasia. Ne heikentävät lähiympäristön ilmanlaatua ja kulkeutuvat maaperään ja vesistöön.

”Maatilat, korjaamot ja pienteollisuus ovat avainroolissa kierrätyksen suhteen, sillä ne vaihtavat autoihin, traktoreihin ja erilaisiin koneisiin paljon öljyjä. Jäteöljyjen keräyksestä ja kierrätyksestä huolehtivat yritykset neuvovat toimijoita säilytyksen ja keräyksen järjestämisessä. Jätealan yritykset ovat sitoutuneet vastuulliseen keräykseen ja kierrätykseen valtakunnallisesti”, Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry:n asiantuntija Katja Moliis sanoo.

Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry ja ympäristöministeriö solmivat maaliskuussa 2019 green deal -sopimuksen valtakunnallisen öljyjätehuollon kehittämisestä. Sopimuksen tavoitteena on tehostaa jäteöljyn keräystä koko Suomessa ja lisätä jäteöljyn kierrätystä.

Tavoitteena on kierrättää 80 prosenttia kerätystä ja käsitellystä jäteöljystä. Vain kierrätykseen kelpaamaton jäteöljy päätyy poltettavaksi, sekin laitoksille, joilla on tarvittavat ympäristöluvat.

Voiteluöljyä voi valmistaa raakaöljystä tai puhdistetusta jäteöljystä. Öljyn kierrättämisen ansiosta raakaöljyä tarvitaan vähemmän. Lisäksi voiteluöljyn valmistaminen raakaöljystä aiheuttaa enemmän päästöjä kuin voiteluöljyn valmistaminen puhdistetusta jäteöljystä. Kierrätyksellä säästetään siis uusiutumattomia luonnonvaroja sekä vähennetään päästöjä ja ympäristöhaittoja.

Näin huolehdit jäteöljystä oikein

Yritykset ja maatilat

  1. Kerää jäteöljy tiiviiseen tynnyriin, konttiin tai säiliöön, jossa ei ole muita aineita. Jätealan yritykset neuvovat yrityksiä tarvittaessa.
  2. Älä sekoita erilaisia öljyjä keskenään.
  3. Älä sekoita jäteöljyyn muita jätteitä tai aineita.
  4. Voit tilata jäteöljyn noudon jätealan yritykseltä, joka huolehtii puolestasi öljyn kierrättämisestä ja kierrätykseen kelpaamattoman jäteöljyn hävittämisestä.
  5. Oikein säilytettyjen, suurien jäteöljyerien nouto voi olla ilmainen. Voit tarkistaa asian lähimmästä jätealan yrityksestä.
  6. Yksityiskohtaisemmat ohjeet ja lisätietoa jäteöljyn kierrätyksestä (YTP ry)

Kotitaloudet sekä maa- ja metsätalouden pienet jäteöljymäärät

  • Kotitaloudet voivat toimittaa jäteöljyn kunnan vaarallisen jätteen vastaanottopisteeseen. Lähimmän pisteen voi katsoa esimerkiksi osoitteesta www.kierratys.info.
  • Maa- ja metsätaloudessa syntyvän jäteöljyn voi toimittaa kunnan vastaanottopisteeseen, jos jäteöljyn määrä on pieni.

Lisätietoja:

Ympäristöministeriö: Asiantuntija Eini Lemmelä, p. 050 522 6868, etunimi.sukunimi@ym.fi

Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry: Asiantuntija Katja Moliis, p. 050 525 5762, etunimi.sukunimi@ytpliitto.fi

Avainsanat

Kuvat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Ympäristöministeriö
Ympäristöministeriö
Aleksanterinkatu 7
00023 Helsinki

http://www.ym.fi

Ympäristöministeriö vastaa valtioneuvoston ja eduskunnan käsittelyyn tulevien asioiden valmistelusta, jotka koskevat yhdyskuntia, rakennettua ympäristöä, asumista, luonnon monimuotoisuutta ja luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä ympäristönsuojelua.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ympäristöministeriö

Kutsu kiertotalousohjelman julkistustilaisuuteen 13.1.20218.1.2021 08:00:00 EET | Kutsu

Media on tervetullut seuraamaan uuden Kiertotalouden strategisen ohjelman julkistusta. Ohjelmassa ehdotetaan hallitukselle tavoitteita ja toimia, joilla kiertotaloudesta tehdään Suomen talouden uusi perusta vuoteen 2035 mennessä. Ohjelma pyrkii tarjoamaan ratkaisuja hillitä luonnonvarojen tuhlausta, ilmastonmuutosta ja luonnon köyhtymistä sekä vahvistaa taloutta ja työllisyyttä. Aika: keskiviikko 13.1. klo 9.00-10.30. Paikka: Virtuaalisen tilaisuuden Zoom-linkki Ilmoittautuminen 12.1. mennessä tämän linkin välityksellä Puheenvuorot: Kiertotalousohjelmaehdotuksen esittely, Kiertotalousohjelmaa valmistelleen ohjausryhmän puheenjohtaja työelämäprofessori Reijo Karhinen Ehdotusten kommentointi ja Kiertotalousohjelman jatko, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen ja valtiosihteeri Kimmo Tiilikainen Eväitä toimeenpanoon, Business Finland Oy:n johtokunnan puheenjohtaja Pertti Korhonen Miten muutos tehdään - paneelikeskustelu Jussi Aho, toimitusjohtaja, Fira Oy, Kiertotalousohjelman Ki

Finländarna slarvar med att sortera bioavfall – miljönyttan med separat insamling obekant21.10.2020 07:00:00 EEST | Tiedote

Det finns mycket att förbättra när det gäller sorteringen av bioavfall. Uppemot 60 procent av bioavfallet slängs i blandavfallet. Det innebär att cirka en tredjedel av blandavfallet utgörs av bioavfall – också i fastigheter där det ordnats separat insamling. Hushållen känner inte till nyttan med att sortera bioavfallet och vad avfallet sedan används till. Man är inte medveten om hur avfall uppkommer och hur man kan lägga om sina sorteringsrutiner. I dag inleds kampanjen Älska en smula, som uppmuntrar finländarna att minska matsvinnet och sortera bioavfall hemma, på arbetsplatsen och under semestern. Republikens president Sauli Niinistö är kampanjens beskyddare. Av det bioavfall vi sorterar i Finland framställs biogas, gödselfabrikat för jord- och skogsbruket och mull för anläggning av grönområden. Om allt det bioavfall som uppkommer i hushållen sorteras och omvandlas till biogas, räcker biogasen till 90 000 gasbilar. När bioavfallet slängs bland övrigt avfall går det till spillo, och d

Suomalaiset laiskoja lajittelemaan biojätettä – erilliskeräyksen ympäristöhyötyjä ei tunnisteta21.10.2020 07:00:00 EEST | Tiedote

Biojätteen lajittelussa on paljon parannettavaa. Biojätteestä päätyy sekajätteeksi peräti 60 prosenttia. Sitä on sekajätteestä noin kolmasosa – myös kiinteistöissä, joissa erilliskeräys on järjestetty. Kotitalouksissa ei tunneta biojätteen lajittelun hyötyjä ja jätteen jatkokäyttöä. Jätteen syntymistä ei tunnisteta eikä omia lajittelurutiineja osata muuttaa.

Vedenhaltija Ahdin nimipäivätoive: hae rahoitusta vesistökunnostushankkeisiin16.6.2020 09:33:55 EEST | Tiedote

Suomessa voi nauttia upeista vesistöistä ja Itämerestä mutta maassamme on myös runsaasti vesiä, jotka kaipaavat kunnostamista. Rehevöityvät, mataloituvat ja umpeen kasvavat vesistöt tarvitsevat kunnostajia, ja kunnostajat tarvitsevat sekä tietoa että rahaa. Työtä tarvitaan myös patojen, perkauksen, kuivatuksen ja vesistörakentamisen aiheuttamien haittojen korjaamiseksi. Vedenjumala Ahdin nimipäivän 21.6. kynnyksellä vesiensuojelun tehostamisohjelma kannustaa hakemaan rahoitusta kunnostushankkeisiin. ”Paikallinen yhteistyö ja aktiivisuus antavat virtaa vesistökunnostukseen. Jokainen panos lähivesien hoitoon tuo elinvoimaa alueelle, parantaa mahdollisuuksia nauttia vesistöistä ja auttaa vesiluontoa”, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen sanoo. Vesiensuojelun tehostamisohjelma haluaa tukea vesistökunnostajien tärkeää työtä ja kutsua mukaan uusia tekijöitä. Valtionavustuksen haku alkaa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksissa (ELY-keskukset) syksyllä mutta jo kesän aikana on

Vattenväsendet Ahti har ett namnsdagsönskemål: ansök om finansiering för vattendragsrestaurering16.6.2020 09:33:55 EEST | Tiedote

I Finland kan man njuta av fantastiska vattendrag och av Östersjön, men det finns också rikligt med vattendrag som behöver restaureras. Vattendrag som övergöds, blir grundare och växer igen behöver någon som kan restaurera dem, och de som restaurerar behöver både information och pengar. Insatser behövs också för att man ska kunna avhjälpa de olägenheter som dämning, röjning, torrläggning och vattenbyggnad har orsakat. Inför vattenväsendet Ahtis namnsdag den 21 juni uppmanar programmet för effektiverat vattenskydd aktörer att ansöka om finansiering för restaureringsprojekt. ”Lokalt samarbete och aktiva insatser ger skjuts åt restaureringen av vattendrag. Varje insats i vården av närliggande vattendrag ger regionen livskraft, ökar möjligheterna att njuta av vattendragen och är till nytta för vattennaturen”, säger miljö- och klimatminister Krista Mikkonen. Programmet för effektiverat vattenskydd vill stödja det viktiga restaureringsarbete som olika organisationer utför och även bjuda in n

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye