Työn ja talouden tutkimus LABORE

Suomessa kehitetään kestävän kasvun ennakointia vihreän siirtymän jälkeen

Jaa
Labore ja VTT toteuttavat Business Finlandin tukemana kaksivuotisen tutkimushankkeen "Kestävän kasvun ennakointia – visio vihreän siirtymän jälkeisistä vaurauden ajureista”, jossa hahmotellaan nykyistä ympäristöystävällisempää taloutta ja yhteiskuntaa kansalaisten hyvinvoinnin ylläpitämiseksi ja lisäämiseksi.

"Foresight on Sustainable Growth – Vision for Post Green Transition Drivers of Prosperity" -hankkeen tavoitteena on luoda tukeva pohja tulevien vuosien ja vuosikymmenien yhteiskuntapoliittiselle ajattelulle tarjoamalla yhtenäinen viitekehys, syväanalyysit valituista teemoista ja joukko politiikkasuosituksia. 

Vihreä siirtymä on vasta alkanut. Niinpä sitä tukevan yhteiskunnan hahmottelu edellyttää vasta tulevaisuudessa toteutuvan maailmantilan analysointia. Hankkeessa tehdäänkin ennakointia, jota ohjaa sen toteuttajien ymmärtämys talouskasvun teorioista ja empiriasta sekä kestävyydestä. Hankkeessa pidetään sarja työpajoja ja sen löydökset politiikkasuosituksineen vedetään yhteen hankkeen päättävässä kirjassa. 

"Vaikka talous- ja yhteiskuntatieteissä tutkitaan ympäristölliseen ja muuhun kestävyyteen liittyviä näkökohtia varsin laajasti, niiden pohjalta ei ole syntynyt valtavirraksi muodostunutta tai yleisesti sovellettavaa 'vihreän kasvun' ajattelurunkoa tai viitekehitystä. Niinpä Labore ja VTT, yhdessä mukana olevan kansainvälisen tutkijajoukon kanssa, päättivät ottaa haasteen vastaan.", toteavat hanketta johtavat Laboren johtaja ja Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun professori Mika Maliranta ja VTT:n työelämäprofessori Petri Rouvinen.

Hanke on kestävyys- ja talouskeskustelun ytimessä. Wattin höyrykoneen keksimisestä ja teollisesta vallankumouksesta on nyt kulunut reilut 250 vuotta. Aikana ennen teollista vallankumousta keskimääräisen (globaalin) kansalaisen hyvinvointi ei juuri lisääntynyt tuhansiin vuosiin. Pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta keskimääräisen hyvinvoinnin kasvu on ollut jatkuvassa rivakassa nousussa koko teollisen vallankumouksen jälkeisen ajan. Valitettavasti tämä kasvu on pitkälti perustunut fossiilisten polttoaineiden hyödyntämiseen ja luonnon ryöstökalastukseen.

Business Finlandin rahoittama ForGrowth -hanke pyrkii määrittelemään nykyistä ympäristöystävällisempää taloutta ja yhteiskuntaa, jossa ihmisten ja ympäristön hyvinvointi ovat saavutettavissa yhtä aikaa.

Hankkeen avaustilaisuus järjestetään torstaina 10.11. klo 13-16 - ohjelmaan!

Hankkeessa käytäviä keskusteluja voi seurata Twitterissä aihetunnisteella #ForGrowthBF.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Työn ja talouden tutkimus LABORE
Työn ja talouden tutkimus LABORE
Arkadiankatu 7
00100 Helsinki

040 940 1940https://labore.fi
Työn ja talouden tutkimus LABORE (ent. Palkansaajien tutkimuslaitos) on vuonna 1971 perustettu itsenäinen talouden tutkimuslaitos, jossa tehdään tieteen kansainväliset laatukriteerit täyttävää soveltavaa taloustieteellistä tutkimusta. Tutkimuksen painopistealueet ovat työn ja koulutuksen taloustiede, julkistaloustiede sekä makrotaloustiede. Lisäksi Labore tekee talousennusteita ja julkaisee Talous&Yhteiskunta-lehteä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työn ja talouden tutkimus LABORE

Palkkatasa-arvo toteutuu parhaiten palvelualojen naisomisteisissa yrityksissä19.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Uusi tutkimus valottaa yritysten omistajan sukupuolen yhteyttä naisten ja miesten väliseen palkkaeroon eri toimialoilla ja eri kokoisissa yrityksissä. Tutkimuksen mukaan naisten palkka on keskimäärin 11–12 prosenttia alhaisempi kuin miesten, mutta naisomisteisissa yrityksissä ero on pienempi. Teollisuuden alan yrityksissä sukupuolten välinen palkkaero on samankaltainen sekä nais- että miesenemmistön omistamissa yrityksissä. Palvelualoilla taas palkkaero on vähäisempi naisomisteisissa yrityksissä. Yksityisen palvelualan kasvun ja naisyrittäjyyden lisääntymisen myötä yleisen palkkatasa-arvon voitaisiin olettaa parantuvan. Tutkimus on hyväksytty julkaistaksi arvostetussa Journal of Population Economics -lehdessä.

Talousennuste vuosille 2024–2026: Vauhtiin päästään – riskejä edessä18.4.2024 00:01:00 EEST | Tiedote

Suomen talouden taantuma on jäämässä taakse. Talouskasvu on hidasta kuluvana vuonna, mutta arvoimme sen kiihtyvän tulevina vuosina. Yksityinen kulutus ja vienti vauhdittuvat vuosina 2025–2026. Julkinen talous on edelleen ongelmissa, ja velkasuhteen tasapainottaminen vaatii lisätoimia. Suotuisa talouskehitys edellyttää, että sopeutustoimet ovat monipuolisia. Riskit talouskasvulle liittyvät vaikeasti ennakoitavaan työmarkkinatilanteeseen ja kansainväliseen talouteen.

M&A-podcast: Kaikkien aika on kaikkien rahaa17.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Rakennusalan tuottavuus on laahannut paikoillaan 40 vuotta. Teknologia kehittyy, mutta talonvalmistus on yhtä tahmeaa kuin 1980-luvulla. Rakentaminen tarvitsee kumouksen, jossa työmaa ei ole lennosta ratkaistavien ongelmien ketju, vaan hyvin säädelty tehdas. Jos rakentaminen vakioidaan paremmin, kustannuksissa voidaan säästää jopa kymmeniä prosentteja ja läpimenoajat nopeutuvat tuntuvasti. Siksi MAX-podcastin uusi jakso kysyy: Onko raksa valmis uuteen aikaan? Ja kenen etu on takertua vanhaan? Jakso on toteutettu yhteistyössä Firan kanssa ja se on taltioitu live-yleisön edessä 11.4. Helsingin Bio Rexissä.

Makeisvero ohjasi kulutusta terveellisemmäksi vain virvoitusjuomien osalta8.4.2024 08:05:39 EEST | Tiedote

Makeisvero ja siitä seuranneet korkeammat hinnat eivät vähentäneet makeisten ja jäätelön kulutusta, vahvistaa Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n, Verotutkimuksen huippuyksikkö FIT:n ja Laboren uusi tutkimusraportti. Sen sijaan virvoitusjuomissa sokerillisten juomien korotettu vero ohjasi kulutusta voimakkaati sokerittomiin juomiin. Kulutusveroilla näyttää olevan terveysvaikutuksia vain, jos vero on tarkkaan kohdistettu ja läheinen sekä terveellisempi korvaava tuote löytyy.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye