Suomen Pankki

Suomessa löytyi 298 euroseteliväärennöstä alkuvuonna 2021

Jaa

Suomessa setelien kierrosta löydettiin vuoden 2021 ensimmäisen puoliskon aikana 298 euroseteliväärennöstä. Väärennösten määrä pieneni noin kolmannekseen vuoden 2020 vastaavaan ajankohtaan verrattuna, jolloin kierrosta löytyi 908 väärennöstä.

”Väärennöksiä liikkuu Suomessa erittäin vähän, ja on epätodennäköistä, että omaan käteen osuisi väärennetty seteli”, sanoo seteliasiantuntija Olli Vehmas Suomen Pankista. ”On kuitenkin hyvä muistaa, että seteleitä käsiteltäessä on aina tärkeää kiinnittää huomiota setelin turvatekijöihin”, Vehmas jatkaa.

Alkuvuonna 2021 Suomessa kierrossa olleiden setelien joukosta löydettiin eniten 20 euron väärennöksiä. Niitä oli yhteensä 118. Seuraavaksi eniten oli 10 euron väärennöksiä eli 89, ja 50 euron väärennöksiä oli 80.

Ajanjakso (vuoden 1. tai 2. puolisko)

1/2019

2/2019

1/2020

2/2020

1/2021

Väärennösten lukumäärä

426

554

908

588

298

Väärennöksiä ehkäistään uudella eurosetelisarjalla. Setelien turvatekijöissä on käytetty uusinta tekniikkaa, jonka ansiosta seteleitä on entistäkin vaikeampi väärentää. Sarjassa uusittiin 100 ja 200 euron setelit vuonna 2019. Muut seteliarvot on uusittu jo aiemmin.

Euroseteleissä on useita turvatekijöitä, joiden avulla setelin aitouden voi tarkastaa. Tarkastuksessa voi käyttää yksinkertaisia testejä: tunnustele setelin painatusta, katso seteliä valoa vasten ja kallistele seteliä. Jos on epävarma yksittäisen setelin aitoudesta, väärennökseksi epäilemäänsä seteliä kannattaa verrata sellaiseen, jonka tietää olevan aito. Ohjeita ja oppaita setelin aitouden tarkastamiseen löytyy Suomen Pankin verkkosivuilta (www.suomenpankki.fi > Raha ja maksaminen).

Lisätietoa:

Olli Vehmas, seteliasiantuntija, Suomen Pankki, puh. 09 183 3410,

Kristian Meismaa, rikosylikonstaapeli, keskusrikospoliisi, puh. 0295 486 837.

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Pankki
Suomen Pankki
Snellmaninaukio, PL 160
00101 HELSINKI

09 1831http://www.bof.fi

Suomen Pankki on Suomen rahaviranomainen ja kansallinen keskuspankki. Samalla se on osa eurojärjestelmää, joka vastaa euroalueen maiden rahapolitiikasta ja muista keskuspankkitehtävistä ja hallinnoi maailman toiseksi suurimman valuutan, euron, käyttöä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Pankki

Medialle: BOFIT julkaisee Kiinan talouden ennusteen maanantaina 22.4.18.4.2024 10:15:15 EEST | Kutsu

Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitos BOFIT julkaisee ennusteen Kiinan talouden kehityksestä maanantaina 22.4.2024 kello 13. Ennuste julkaistaan osoitteessa bofit.fi. Median edustajien on mahdollista saada ennuste embargolla maanantaina aamupäivällä. Pyydämme ilmoittautumaan embargojakelulistalle viimeistään maanantaina 22.4. klo 9.00. Ilmoittaudu embargojakelulistalle BOFIT julkaisee ennusteen Kiinan talouskehityksestä keväisin ja syksyisin. Lisätiedot: Suomen Pankin viestintä, media@bof.fi, p. 09 183 2101.

Meri Obstbaum appointed Adviser to the Board of the Bank of Finland, and Kimmo Virolainen’s position as Adviser to the Board was renewed17.4.2024 15:00:00 EEST | Press release

The Board of the Bank of Finland has appointed Meri Obstbaum, DSc (Econ. & Bus. Adm.), and Kimmo Virolainen, DSc (Econ. & Bus. Adm.), as Advisers to the Board. These appointments are for a five-year term. Obstbaum will also head the Bank’s Monetary Policy Preparation Process. Virolainen will head the Bank’s International Economic Policy Process.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye