Suomen Hypoteekkiyhdistys ja Suomen AsuntoHypoPankki Oy

Suomessa on 20 vuoden kuluttua vain kolme aitoa kasvuseutua

Jaa
Ajankohtainen alueellinen väestöennuste kertoo, että pääkaupunkiseudun väestö kasvaa 270 000 asukkaalla vuoteen 2040. Samaan aikaan koko maan kasvu jää vajaaseen 90 000:een eli pääkaupunkiseudun ulkopuolisen Suomen väki vähenee 180 000 asukkaalla. Alueellinen tarkastelu osoittaa myös sen, että selkeää kasvua nähdään Helsingin lisäksi vain Tampereen ja Turun seuduilla. Maltillista kasvua ennuste osoittaa vielä Oulun ja Jyväskylän seuduille ja pientä Kuopioon, mutta niissäkin väestönkasvu kääntyy laskuun 2030-luvun puolivälissä.

Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI on laskenut väestötutkija Timo Aron johdolla ajankohtaisen ennusteen alueelliseksi väestökehitykseksi 10 keskeiselle kasvuseudulle ympäri Suomea. Ennuste ulottuu vuoteen 2040. Sen mukaan kehitys kääntyy pois kasvu-uralta 2030-luvulla lukuun ottamatta Helsingin, Tampereen ja Turun seutuja.

Ennusteeseen on otettu mukaan vuoden 2015 jälkeen tapahtunut syntyvyyden romahdus ja sen aiheuttamat kerrannaisvaikutukset. Lapsia ei synny samalla tavalla kuin aiemmin, joten sekä maan sisäinen että ulkomailta tuleva muuttoliike korostuvat väestönkehityksessä. Nyt ennustettavissa oleva muuttoliike lisää alueiden eriytymistä kasvaviin, supistuviin ja tyhjeneviin alueisiin.

Merkittävää on se, että keskuskaupunkien ympärillä väestön kasvukehä ulottuu enää vain yksittäisiin kehyskuntiin koko seudun sijaan. Ihmiset muuttavat siis odotettuakin enemmän kaupunkien keskustoihin jopa niin, että ydinkeskustojen ulkopuolella nähdään alueiden supistumista.

Tarkasteltujen 10 kaupunkiseudun työikäisten määrä kasvaa yhteensä noin 160 000 hengellä ja vähenee muualla maassa noin 250 000 hengellä. Työikäisten kasvu keskittyy kasvukolmioon Helsingin, Tampereen ja Turun seuduille.

Yli 65-vuotiaiden määrä kasvaa kymmenellä kaupunkiseudulla huomattavasti, yhteensä noin 265 000 henkilöllä ja muualla maassa noin 75 000 henkilöllä ennustejakson aikana. Pelkästään Helsingissä yli 65-vuotiaiden määrä kasvaa yli puolitoistakertaiseksi.

Väestöennusteen tilaajat ovat Hypo, Kuntarahoitus, RAKLI ja ympäristöministeriö. Selvityksen on toteuttanut MDI. Tarkastelussa ovat Helsingin, Tampereen, Turun, Oulun, Lahden, Jyväskylän, Kuopion, Seinäjoen, Joensuun ja Vaasan kaupunkiseutujen väestökehitykset vuosina 2017–2040.

Ennuste on koko maan lukujen osalta yhteensopiva Tilastokeskuksen viime vuonna julkaiseman ennusteen kanssa. Se tuottaa alueelliset erityispiirteet huomioivaa uutta tietoa 10 kaupunkiseudun keskuskaupungin, ydinkaupunkiseudun ja muun seudun väestönkehityksestä osatekijöittäin. Ennuste on laskettu sen mukaan, että syntyvyys jää nykyiselle tasolleen.

Lisätietoja:

Hypo, pääekonomisti Juhana Brotherus, 050 384 9479, juhana.brotherus@hypo.fi

Kuntarahoitus, johtaja Jukka Helminen, puh. 050 598 7615, jukka.helminen@kuntarahoitus.fi

RAKLI, johtaja Aija Tasa, puh. 050 327 2077, aija.tasa@rakli.fi

Ympäristöministeriö, rakennusneuvos Timo Tähtinen, 02952 50306, timo.tahtinen@ym.fi

MDI, kehitysjohtaja Janne Antikainen, 040 764 1829, janne.antikainen@mdi.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Hypoteekkiyhdistys ja Suomen AsuntoHypoPankki Oy
Suomen Hypoteekkiyhdistys ja Suomen AsuntoHypoPankki Oy
Yrjönkatu 9 A
00101 HELSINKI

09 228 361http://www.hypo.fi/

Suomen Hypoteekkiyhdistys on Suomen vanhin valtakunnallinen ja yksityinen luottolaitos, perustettu 1860. Hypo-konserni on kaikista pankki- ja vakuutusyhtiöistä riippumaton, jäsentensä omistama keskinäinen yhtiö, joka toiminnassaan on erikoistunut pelkästään asuntorahoitukseen. Konserniin kuuluu myös vuonna 2002 perustettu talletuspankki, Suomen AsuntoHypoPankki Oy.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Hypoteekkiyhdistys ja Suomen AsuntoHypoPankki Oy

Edessä asuntomarkkinoiden nollavuosi8.12.2023 00:05:00 EET | Tiedote

Korot, väestönkasvu ja hallituksen varainsiirtoveromuutokset määräävät nyt asuntomarkkinoiden suunnan. Ensi vuonna 2024 kaupankäynti viriää selvästi, mutta hinnat kääntyvät selkeämpään nousuun vasta loppuvuodesta. ”Kaupungit kasvavat nyt nopeammin kuin koskaan, mutta uusien asuntojen aloitukset on pantu jäihin. Rakennusyhtiöiden myyntivarastot tyhjenevät kysynnän kasvaessa ja samaan aikaan uusia asuntoja valmistuu kasvukolmioon vähiten 10 vuoteen. Tuloksena se, että hintojen nopeampi kirivaihe ajoittuu vuoteen 2025”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen kertoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye