SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Suomesta ruoka-alan innovaatioiden kärkimaa – S-ryhmä kirittää kasvua kolmella teolla

Jaa
Osuustoiminnallinen S-ryhmä haluaa vauhdittaa murroksen keskellä elävää kotimaista ruokasektoria. Kaupparyhmä käynnistää tulevaisuuteen kurkottavan ajatusharppaamon, S-Pankki selvittää mahdollisuuksia perustaa innovaatioita tukeva pääomasijoitusrahasto ja maataloustuottajille järjestetään tulevaisuusvalmennuksia.

– Ilmastonmuutos, globaali väestönkasvu, teknologinen kehitys ja kuluttajien muuttuvat tarpeet haastavat perinteisen ruokaketjun toimintaa ennennäkemättömällä voimalla. Me S-ryhmässä uskomme vahvasti, että ruoka-ala voi olla yksi Suomen kasvun vetureista. Tulevaisuuden ruoantuotannossa ja teknologioissa on Suomelle valtavia mahdollisuuksia, painottaa SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä.

Rahoitusta ruoka-alan innovaatioloikalle 

– S-Pankki selvittää, löytyykö markkinoilta valmiutta ruoka-alan ensimmäisen merkittävän pääomasijoitusrahaston perustamiseksi, jotta hyvät ideat ja uudet ratkaisut saadaan lentoon. Sijoitamme siihen tietysti myös itse, mutta liikkeellelähdön varmistamiseen tarvitsemme mukaan myös kumppaneita, Heikkilä sanoo.

Kaavailtu rahasto noudattaisi vaikuttavuussijoittamisen periaatteita ja sijoittaisi ruoka- ja teknologia-alojen risteyksessä toimiviin kasvuvaiheen yrityksiin. Vaikuttavuussijoittamisessa huomioidaan taloudellisen tuoton ja riskin lisäksi sekä yhteiskunnallisia että ympäristöllisiä tavoitteita.

– Ruoka-alalla tömisee juuri nyt, sillä ala on ottamassa aimo loikkaa digitaaliseen tulevaisuuteen. Haluamme olla mukana edistämässä uutta liiketoimintaa, joka liittyy esimerkiksi uusiin viljelymenetelmiin ja proteiininlähteisiin tai vaikkapa ruoan jakelutapoihin, vaikuttavuussijoittamisesta vastaava johtaja Jani Kempas S-Pankin varallisuudenhoidosta kertoo.

S-Pankki ja sen varallisuudenhoitoliiketoimintaan kuuluva varainhoitaja FIM lukeutuvat vaikuttavuussijoittamisen pioneereihin Suomessa.

Ajatusharppaamo ravistelee ja haastaa

Toinen käytännön teko on kevään aikana käynnistettävän ajatusharppaamon rahoittaminen. Sen tehtävänä on tuottaa koko ruoka-alan käyttöön parempaa ymmärrystä siitä, mitä mahdollisuuksia uudet teknologiat alalle avaavat ja mitä haasteita ruoantuotanto tulevaisuudessa kohtaa.

– Ajatusharppaamo haastaa ja ravistelee ruoka-alaa pois poteroistaan ja varmistaa, että suomalainen ruoantuotanto on tulevaisuusyhteensopivaa. Tavoitteena on tuoda uusia ideoita keskusteluun ja hahmotella uusia ratkaisuja ruoantuotantoon, Taavi Heikkilä toteaa.

Ajatusharppaamo aloittaa toimintansa kevään aikana. S-ryhmä auttaa harppaamoa pääsemään taloudellisesti alkuun, mutta ei muulla tavoin ohjaa sen toimintaa.

Uusia näköaloja maataloustuottajien valmennuksilla

Osuuskaupparyhmä haluaa tehdä aiempaa tiiviimpää yhteistyötä myös maataloustuottajien kanssa. Heille tarjotaan tulevaisuusvalmennuksia yhdessä ProAgrian kanssa.

– Uudet teknologiat tuovat uusia tuulia, mutta ruokaa tuotetaan tulevaisuudessakin maatiloilla - navetoissa ja pelloilla. Tulevaisuusvalmennusten avulla tarjoamme eteenpäin katsoville tiloille uudenlaisia mahdollisuuksia liiketoiminnan kehittämiseen. Tavoitteenamme on kehittää erityisesti ilmastoyrittäjyyttä alkutuotannossa. Se on varteenotettava keino paitsi hillitä ilmastonmuutosta, myös ratkoa tilojen kannattavuushaasteita, SOK:n vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen summaa.

– Pilotissa on tärkeää, että pystymme tuottamaan uutta hyötyä viljelijöille. Kaupalla on paljon tietoa kulutustrendeistä ja tiedon saaminen osaksi maatilojen liiketoiminnan kehittämistä tuo kaivattua näkymää tulevaisuuteen. Olemme jo ottaneet hyviä askeleita eteenpäin ilmastoasioissa ja nyt meillä on tuhannen taalan paikka syventää ja laajentaa kokonaisuutta. Uskomme, että yhteistyö tuottaa lisäarvoa viljelijöille, sanoo pilottina toimivan ProAgria Etelä-Suomen toimitusjohtaja Ari Toivonen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


pääjohtaja Taavi Heikkilä, SOK, p. 010 768 0200, taavi.heikkila@sok.fi


vaikuttavuussijoittamisen johtaja Jani Kempas, S-Pankki, p. 050 074 8597, jani.kempas@fim.com

vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen, SOK, p. 010 768 0611, lea.rankinen@sok.fi


toimitusjohtaja Ari Toivonen, ProAgria Etelä-Suomi, p. 0400 461 701, ari.toivonen@proagria.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

http://www.s-ryhma.fi

S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt. ​ 

Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissäja oman pankkimme kautta. ​ 

Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa. ​​ 

#parempipaikkaelää

SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 8–16.

Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

S-ryhmän päivittäistavarakauppa vastasi asiakkaiden tarpeisiin ja kasvatti edelleen markkinaosuuttaan27.3.2024 09:01:00 EET | Tiedote

S-ryhmän päivittäistavarakauppa onnistui vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin viime vuonna niin hyvin, että S-ryhmä kasvatti ainoana kaupparyhmänä markkinaosuuttaan vuonna 2023. S-ryhmän päivittäistavarakaupan myynti kasvoi 8,9 prosenttia vuonna 2023. Nielsenin myymälärekisterin mukaan S-ryhmän päivittäistavarakaupan markkinaosuus oli viime vuonna 48,3 prosenttia (+1,3 %-yks.). S-ryhmä on myös ruoan verkkokaupan markkinajohtaja.

S-ryhmän ravintoloiden asiakkaiden suositteluhalukkuus paras 10 vuoteen – ravintoloiden ja henkilöstön vuoden 2023 parhaat onnistujat palkittiin27.3.2024 08:48:26 EET | Tiedote

Asiakkaiden aito kohtaaminen ja henkilökohtainen huomioiminen ovat merkittävä osa asiakaskokemusta. S-ryhmän ravintoloissa asiakaspalvelu on yksi systemaattisen kehitystyön painopisteistä. Ryhmän ravintoloiden asiakastyytyväisyys ja suositteluhalukkuus nousivat kymmenettä vuotta perättäin ja ovat kiitettävällä tasolla. Ravintola-alan ammattilaisia palkittiin hienosta vuodesta ja erityisen hienoista onnistumisista ravintoloiden vetovoiman ja asiakaskokemuksen edistämiseksi valtakunnallisessa tapahtumassa 26. maaliskuuta 2024 Original Sokos Hotel Triplassa.

Vuosi- ja vastuullisuuskatsaus 2023 – ”Entistä tiiviimpää yhdessä tekemistä arvoketjussa”26.3.2024 15:07:33 EET | Tiedote

Katsaus S-ryhmän viime vuoteen, liiketoimintoihin ja vastuullisuuteen on nyt julkaistu. Vastuullisuuden saralla S-ryhmässä ollaan ylpeitä muun muassa siitä, että tavoite omien päästöjen vähentämiseen täyttyy etuajassa. Ilmastotyössä sitouduttiin asettamaan kunnianhimoinen Net Zero 2050 -tavoite ja luontotyötä edistettiin yhteistyössä kumppaneiden kanssa.

Uusi jätelaki sai suomalaiset ryntäämään kauppaan – kompostoreiden myynti tuplaantunut lyhyessä ajassa26.3.2024 08:25:00 EET | Tiedote

Viime vuodesta alkaen asteittain Suomessa voimaan tuleva jätelain muutos on saanut suomalaiset suuntaamaan kiihtyvällä tahdilla kaupoille. Prisman myyntidatan mukaan muun muassa kompostoreiden ja kodin jätelajittelujärjestelmien myynti on noussut jopa kaksinkertaiseksi viimeisen kolmen kuukauden aikana. Kysyntä on ollut viime vuodesta lähtien niin suurta, että lämpökompostorit jopa hetkeksi loppuivat kaupoista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye