Seta Ry

Suomi sijoittuu 6. sijalle eurooppalaisessa sateenkaarioikeuksien vertailussa

Jaa
Tänään kansainvälisenä homo-, bi- ja transfobian vastaisena päivänä (IDAHOBIT) sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen eurooppalainen kattojärjestö ILGA-Eurooppa julkaisee vuosiraporttinsa sekä sateenkaarikartan 49 Euroopan maan ihmisoikeustilanteesta.
Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamo. Kuva Seta.
Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamo. Kuva Seta.

Vapaa heti julkaistavaksi

ILGA-Euroopan raportissa vertaillaan, miten eri Euroopan valtioiden lainsäädännössä ja viranomaistoiminnassa kohdellaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä.

Suomi sijoittui vertailussa jaetulle 6. sijalle Espanjan ja Ruotsin kanssa. Suomessa toteutuu 65 prosenttia ILGA-Euroopan edellyttämistä toimista lhbti-ihmisten ihmisoikeuksien takaamiseksi. Suomen sijoitus on pysynyt käytettyjen mittaristojen vaihtelusta riippumatta suunnilleen sama, sillä maamme ihmisoikeustilanne ei ole parantunut.

Malta (94 %) on edelleen kuudetta vuotta peräkkäin vertailun kärjessä ja toista sijaa pitävät Belgia (74 %) sekä Luxenburg (72 %).

Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamon mukaan sateenkaari-ihmisten ihmisoikeuksien edistämisestä puuttuu kunnianhimo ja osassa Eurooppaa kehitys on räikeän negatiivista. Myönteisen kehityksen pysähtymistä kuvaa hyvin, että mikään Pohjoismaista ei yllä vertailun kolmen kärkeen.

"Sateenkaari-ihmisten ihmisoikeudet jäävät muiden asioiden ja poliittisten kompromissien jalkoihin. Hyvä esimerkki kunnianhimon puutteesta on hallituksen aikomus säätää vanhemmuuslaki, joka ei millään tavalla vahvistaisi sateenkaariperheissä elävien aikuisten ja lasten oikeuksia. Symbolisten eleiden sijaan tarvitsemme rohkeaa ihmisoikeuspolitiikkaa, jolla uskalletaan parantaa niiden ihmisten oikeuksia ja hyvinvointia, joita asiat koskevat", Tarjamo sanoo.

ILGA-Eurooppa toteaa tiedotteessaan, että ihmisoikeuskehitys on täysin pysähtynyt Euroopassa. Niissä maissa, joiden sijoitus on noussut, on tapahtunut vain pieniä muutoksia. Monessa maassa lainsäädäntöhankkeet ovat pysähtyneet eikä syy ole pelkästään koronapandemian ja taloudellisten haasteiden, vaan kyse on järjestön mukaan myös sateenkaarioikeuksista käytävän keskustelun polarisaatiosta tai sateenkaari-oikeuksien pitämisestä vähempiarvoisena. Surkein tilanne EU-maista on Puolassa (12 %).

Suomen sijoitusta pitää paikoillaan etenkin ihmisoikeusloukkauksia sisältävä translaki ja intersukupuolisille lapsille tehtävät sukupuolipiirteitä muokkaavat lääketieteelliset toimenpiteet (leikkaukset, hormonihoidot), joille ei ole lapsen tietoon perustuvaa suostumasta. Suomessa ei myöskään ole lailla kielletty niin sanottua eheyttämistä eli ei-lääketieteellisiä terapioita, joilla pyritään muuttamaan henkilön sukupuoli-identiteettiä tai seksuaalista suuntautumista.

Kerttu Tarjamon mukaan sateenkaari-ihmisten oikeuksien vahvistuminen on tuskastuttavan hidasta. Hänen mukaansa pientenkin edistysaskelten saavuttamiseen liittyy yhä edelleen kärjekäs sateenkaari-ihmisiä loukkaava ja mitätöivä yhteiskunnallinen keskustelu.

"Se on uuvuttavaa niille ihmisille, joiden elämää se koskee, etenkin lapsille ja nuorille. Translain uudistaminen ilman sukupuolen juridista vahvistamista alaikäisille osoittaa piittaamattomuutta translasten ja -nuorten oikeuksista ja hyvinvoinnista", pääsihteeri sanoo.

Sateenkaarijärjestöt ovat pitkään peräänkuuluttaneet sateenkaaripoliittista toimintaohjelmaa, jolla sateenkaari-ihmisten ihmisoikeuksia voitaisiin edistää kokonaisvaltaisesti ja tavoitteellisesti. Tänä vuonna myös Euroopan komissio on suositellut jäsenmaita laatimaan omia erillisiä strategioita sateenkaari-ihmisten ihmisoikeuksien edistämiseksi. 

"Milloin Suomessa laaditaan sateenkaaripoliittinen toimintaohjelma?" Tarjamo kysyy.

Sateenkaarikartan ja -indeksin tiedot perustuvat ILGA-Euroopan jäsenjärjestöjen ilmoittamiin tietoihin lainsäädännöistä ja viranomaiskäytänteistä.

Kansainvälisenä homo-, bi- ja transfobian vastaisena päivänä avataan kulttuurikeskus Caisassa Helsingissä näyttely Meistä – About us, jossa on esillä puolalaisen valokuvaajan Aleksandra Lemken valokuvia rodullistetuista ja etnisiin vähemmistöihin kuuluvista sateenkaari-ihmisistä Suomessa. Näyttely kiertää myös Jyväksylässä ja Tampereella ja sitä ovat olleet toteuttamassa Seta, Etelä-Suomen Etno, Helsinki Pride -yhteisö sekä Helsingin kaupunki yhteistyössä kulttuurikeskus Caisan ja Stoan kanssa.

Lisätietoa:

Kerttu Tarjamo
pääsihteeri
+358 50 309 8108
paasihteeri@seta.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kerttu Tarjamopääsihteeri

Kerttu Tarjamo johtaa Setan poliittista ja järjestöllistä toimintaa. Hän on sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien perus- ja ihmisoikeuksien sekä Suomen ja kansainvälisen sateenkaaripolitiikan asiantuntija.

Puh:050 309 8108paasihteeri@seta.fi

Kuvat

Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamo. Kuva Seta.
Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamo. Kuva Seta.
Lataa
Meistä näyttelyn pressikuva, Aleksandra Lemke.
Meistä näyttelyn pressikuva, Aleksandra Lemke.
Lataa

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Seta Ry
Seta Ry
Pasilanraitio 5, 2 krs.
00240 Helsinki

https://seta.fi/

Seta on valtakunnallinen ihmisoikeusjärjestö, jonka tavoitteena on, että kaikki voisivat elää yhdenvertaisina riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuoli-identiteetistä, sukupuolen ilmaisusta tai kehon sukupuolta määrittävistä piirteistä. Seta on ILGA-Euroopan jäsenjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Seta Ry

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye