Keskuskauppakamari

Suomi tarvitsee toimia työllisyyden parantamiseksi vastakkainasettelun sijasta

Jaa
Uutiset parantuneesta taloustilanteesta ja aktiivimallin aiheuttama kuohunta ovat peittäneet alleen Suomen karun tilanteen. Väestön ikääntyminen aiheuttaa suuria paineita jo ennestään velkaantuneelle julkiselle taloudelle. “Riitelyn ja lakkoilun sijaan on löydettävä rakentava tapa yhdessä pohtia muutoksia, joilla vahvistamme työllisyyttä ja turvaamme yhteisen tulevaisuuden”, Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa kehottaa.
Leena Linnaimaa / Kuva: Roni Rekomaa, Lehtikuva
Leena Linnaimaa / Kuva: Roni Rekomaa, Lehtikuva

Työllisyysasteen nostaminen on Keskuskauppakamarin mukaan välttämättömyys, kun koko väestöstä käy työssä alle puolet, 2,5 miljoonaa, ja 15–64-vuotiaistakin vain 70 prosenttia. Työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin vuoteen 2023 mennessä ja pidemmällä aikavälillä 80 prosenttiin tulee Leena Linnainmaan mukaan asettaa Suomen keskeisimmäksi tavoitteeksi.

Linnainmaa muistuttaa, että viimeisen 30 vuoden aikana väestömme on kasvanut yli puolella miljoonalla henkilöllä, mutta työllisten määrä ei ole kasvanut lainkaan – päinvastoin se on jopa supistunut. Väestön vanheneminen pahentaa tilannetta. Väestöennusteen mukaan 25–64-vuotiaiden määrä vähenee 50 000 henkilöllä vuosina 2018–2030. Samaan aikaan muut ikäluokat kasvavat 265 000 henkilöllä.

“Työikäisten määrä pienenee ja hyvinvointivaltion palveluita odottavat suuret vanhenevat ikäluokat. Jos työllisyysaste ei nouse reippaasti nykyisestä, työtä tekevillä on tulevaisuudessa kannettavanaan sietämätön taakka. Ilman uudistuksia vanheneva väestö ei pysty tulevaisuudessa pitämään yllä nykyisiin odotuksiin perustuvaa hyvinvointiyhteiskuntaa”, Linnainmaa sanoo.

Linnainmaan mukaan vastakkainasettelun sijaan eri osapuolten välille on pikaisesti saatava keskusteluyhteys.

“Suomen talous on kääntynyt kasvuun ja se tuntuu synnyttäneen huuman, joka peittää sen tosiasian, ettei julkisen talouden kestävyysvajetta ei ole poistettu. Muutoksia on tehtävä. Ongelma on niin syvä, että verotusta korottamalla kuilun yli ei päästä. Työn verotus on jo nykyisellään niin kireää, ettei sillä kannusteta lisätyön tekoon”, Linnainmaa summaa.

Linnainmaa peräänkuuluttaa yhteistyötä, jolla voidaan lisätä ymmärrystä tilanteesta ja löytää keinoja nostaa työllisyysastetta. Vain yhteistyöllä turvataan hyvinvointiyhteiskunnan säilyminen tulevillekin sukupolville.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Leena Linnaimaa / Kuva: Roni Rekomaa, Lehtikuva
Leena Linnaimaa / Kuva: Roni Rekomaa, Lehtikuva
Lataa
Leena Linnaimaa / Kuva: Roni Rekomaa, Lehtikuva
Leena Linnaimaa / Kuva: Roni Rekomaa, Lehtikuva
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: Kaivatut ratkaisut helpottamaan osaajapulaa jäivät kehysriihessä toteuttamatta17.4.2024 09:01:43 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari pitää huojentavana, että hallitus säästi kehysriihessä koulutuksen merkittäviltä leikkauksilta vaikeassa taloustilanteessa, mutta samalla uupumaan jäivät myös kaivatut panostukset osaavan työvoiman saatavuuteen. Keskuskauppakamarin osaajakyselyyn vastanneista yrityksistä jo lähes 70 prosenttia kokee, että osaajapula on muodostunut niille kasvun esteeksi.

Keskuskauppakamari: Leikkaukset ymmärrettäviä - panostukset kasvuun välttämättömiä16.4.2024 16:42:21 EEST | Tiedote

Hallituksen kehysriihessä päättämät säästöt ja veronkorotukset ovat Keskuskauppakamarin mukaan välttämättömiä, jotta hallitus onnistuu taittamaan valtion velkaantumisen hallitusohjelman suunnitelmien mukaan. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että sopeutustoimien ja veronkiristysten rinnalla hallitus päätti myös kasvua tukevista toimista, joilla voidaan kääntää Suomen suunta.

Keskuskauppakamari: Kehysriihessä on löydettävä lisää kasvun eväitä – pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät Suomea pelasta15.4.2024 06:48:00 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari painottaa, että tulevassa kehysriihessä on löydettävä uusia kohdennettuja keinoja talouden kasvun edistämiseksi. “Vaikka nykyiset sopeutustoimet ovat tarpeellisia julkisen talouden tasapainottamiseksi, pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät yksin riitä kääntämään Suomen taloutta kasvu-uralle", toteaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Romakkaniemi.

Kauppakamarien tilasto: Vienti romahti maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuodesta – ”lakkojen vaikutus selkeä”9.4.2024 06:57:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarien vientiasiakirjatilastojen mukaan ulkomaakaupan vienti väheni maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Alkuvuonna eli tammi-helmikuussa vienti vielä kasvoi edellisvuoteen verrattuna. ”Maaliskuun luvuissa näkyy selkeästi se, mitä poliittinen lakko teki Suomen viennille: romahdutti sen”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye