Digi- ja väestötietovirasto

Suomi.fi-palvelut Euroopan kärkitasoa – Suomi.fi-valtuudet ja Palvelutietovaranto EU:n digipalveluiden kilpailun finaaliin

Jaa
Suomi.fi-valtuudet ja -palvelutietovaranto ovat päässeet Euroopan unionin Sharing and Reuse-digipalvelukilpailun finaalivaiheeseen. Kilpailussa etsitään innovatiivisia ja vaikuttavia julkishallinnon palveluita ja ohjelmistoja Euroopan unionin jäsenmaista.

Suomi.fi-valtuudet ja -palvelutietovaranto ovat päässeet Euroopan unionin Sharing and Reuse-digipalvelukilpailun finaalivaiheeseen. Kilpailussa etsitään innovatiivisia ja vaikuttavia julkishallinnon palveluita ja ohjelmistoja Euroopan unionin jäsenmaista. Pääsy finaaliin jatkaa Suomi.fi-palveluiden saamien tunnustusten sarjaa: esimerkiksi Valtuudet-palvelu palkittiin vuoden alussa kotimaisessa Blue Arrow Awardsissa yhteiskunnallisesti merkittävänä digitaalisena palveluna.

Finalistit valittiin kahdella karsintakierroksella yhteensä 54 ehdotuksen joukosta. Valinnat tehneen juryn mukaan Valtuudet on yhteiskunnallisesti innovatiivinen ja totesi sen tarjoavan ratkaisun yhteiskunnan sähköisten valtuuksien tarpeisiin.

Palvelutietovarannon kohdalla jury nosti esiin palveluun rakennetun tekstintarkastuksen, joka ehdottaa automaattisesti korjauksia palveluun kuvattuihin tietoihin kieliteknologian avulla. Palvelutietovarannon tietoja hyödyntävää AR-sovellusta jury kuvaili myös innovatiiviseksi.

-Finaaliin pääsy on hieno kunnianosoitus Suomi.fi-palveluille ja niiden kehittäjille ja samalla mahdollisuus esitellä Suomen korkeatasoisia julkisia digitaalisia palveluja muulle Euroopalle, kertoo Suomi.fi-palveluiden kehityksestä vastaava hankepäällikkö Jani Ruuskanen.

Kilpailussa on neljä eri kategoriaa. Palvelutietovaranto on mukana kategoriassa Most innovative shared IT services ja Valtuudet kategoriassa Shared IT services with the biggest impact on citizens and businesses.

Kilpailun voittajat valitaan Sharing and Reuse Conference 2019 -tapahtumassa Bukarestissa 11. kesäkuuta. Lue lisää kilpailusta ja muista finaaliin päässeistä palveluista kilpailun nettisivuilla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

hankepäällikkö Jani Ruuskanen, Väestörekisterikeskus
etunimi.sukunimi@vrk.fi
+358 295 535 031

Tietoja julkaisijasta

Digi- ja väestötietovirasto
Digi- ja väestötietovirasto
Lintulahdenkuja 2
00530 HELSINKI

0295 536 000 (vaihde)https://dvv.fi

Väestörekisterikeskus edistää yhteiskunnan digitalisointia ja sähköistä asiointia Suomessa. Vastuullamme olevien kokonaisuuksien häiriötön ja sujuva toiminta on yhteiskunnalle elintärkeää. Ylläpidämme ja kehitämme maamme tärkeintä tietovarantoa, väestötietojärjestelmää, ja tarjoamme väestötietojärjestelmään pohjautuvia tietopalveluja viranomaisille sekä yrityksille. Vastaamme varmennetun sähköisen asioinnin tuottamisesta Suomessa. Tuottamamme varmenteet takaavat turvallisen ja sujuvan sähköisen asioinnin ja työskentelyn mm. julkisessa hallinnossa ja sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla.

Tuotamme ja kehitämme Suomi.fi-palveluja kansalaisten, julkisen hallinnon ja yritysten käyttöön. Palvelujen muodostama kansallinen palveluarkkitehtuurikokonaisuus luo perusedellytykset julkisten sähköisten asiointipalveluiden toteuttamiselle ja suomalaisen yhteiskunnan digitalisoinnille. Väestörekisterikeskus  toimii myös digituen valtakunnallisena kehittäjänä ja digituen tuottajien tukijana. Vaalitehtävistä vastuullamme ovat mm. äänioikeusrekisterin ja ehdokasrekisterien luominen, äänioikeusilmoitusten toimittaminen ja äänestyspaikkapalvelun tuottaminen.

www.vrk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto

Suomi.fi-mobiilisovellus uudistuu 22.4.2024 – Katso miten muutos vaikuttaa sinuun!17.4.2024 15:05:00 EEST | Tiedote

Suomi.fi-mobiilisovelluksen uudet Android- ja iOS-versiot julkaistaan 22.4.2024. Uudistuksen myötä sovelluksen ulkonäkö ja toiminnallisuudet uudistuvat. Uudessa Suomi.fi-mobiilisovelluksessa on parannettu muun muassa sovelluksen käytettävyyttä, saavutettavuutta ja navigaatiorakennetta. Kun uusi sovellus on julkaistu, vanhojen sovellusversioiden käyttäminen ei ole enää mahdollista.

The new versions of Suomi.fi mobile application will be launched 22.4.2024: See how the change affects you!17.4.2024 15:05:00 EEST | Press release

The new Android and iOS versions of the Suomi.fi mobile application will be launched 22.4.2024. As a result of the update, the appearance and functionalities of the application will change. The new application has improved usability, accessibility and navigation structure. Once the new application is published, it will no longer be possible to use older versions of the application.

Digihumaus-rapporten 2024: Åldrande och mångfald driver på förvaltningen, men man måste satsa mer på digital infrastruktur än i nuläget11.4.2024 12:15:00 EEST | Tiedote

Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata har idag publicerat en ny Digihumaus-rapport. I rapporten analyseras förändringar i Finlands befolkning och deras betydelse för den offentliga förvaltningen. Rapporten är en fortsättning på Digihumaus-rapporterna som publicerats under de fyra senaste åren. I rapporten har temat delats in i fyra undertrender: åldrande, invandring, differentiering av områden och mångfald.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye