Tapio Karttakeskus

Suosiotaan kasvattava avovesiuinti saa oman retkeilyoppaan

Jaa
Avovesiuinti on ainutlaatuinen tapa liikkua luonnossa, retkeillä ja vaeltaa. Uusi opaskirja Uintiretkellä avovesissä tarjoaa virkistystä, vesimaisemia ja vapauden tunnetta.

Tapio Karttakeskuksen huhtikuussa julkaisema teos opastaa uimaan avovesissä läpi vuoden, ja kirjassa kerrotaan, millaisia taitoja ja varusteita erilaiset olosuhteet vaativat. Luonnonvesien kirjoon voi tutustua turvallisesti, kun uimataito, uintikunto ja avoveden olosuhteet on otettu huomioon.

"Uinnista on Suomessa ilmestynyt hyvin vähän kirjallisuutta, varsinkin siihen nähden, kuinka suosittu harrastus se eri muodoissaan on. Tuntui, että luonnonvesissä uimisesta olisi ollut sanottavaa kolmen kirjan verran. Kirjalla haluan rohkaista ihmisiä uimaan erilaisissa luonnonvesissä, uimaan pidempiä matkoja avovesissä ja nauttimaan upeasta vesi- ja rantaluonnostamme", kertoo teoksen kirjoittaja, avovesiuinnin kouluttaja ja intohimoinen uimari Päivi Pälvimäki.

Merkittävä osa kirjasta koostuu uintiretkikohteiden ja -reittien vinkeistä karttoineen. Kirjan omatoimiset uintireitit sijaitsevat eri puolilla Suomea, ja ne vievät retkille kirkkaisiin vesiin, syviin järviin, kalliomaalausten äärelle ja muihin historiallisiin ja kulttuurikohteisiin. "Kirjan teon myötä tutustuin uusiin järviin ja hienoihin luonnonmonumentteihin ja innostuin erityisesti jokiuinnista", Pälvimäki kertoo. Mukaan on saatu myös yksi swimrun-kohde.

Teokseen on koottu tietoa myös erilaisista Suomessa järjestettävistä avovesiuintitapahtumista ja -ryhmistä. Tapahtumissa harrastukseen tutustuminen on turvallista ja pääsee helposti mukaan uintiretkeilijöiden yhteisöön.

"Halusin ennen kaikkea tehdä tietokirjan, joka johdattaa hienojen uintielämysten äärelle, mutta myös antaa vinkkejä avovesiuinnin riskien arviointiin. Vesillä on tärkeää retkeillä vastuullisesti sekä itsen, muiden että luonnon kannalta. Jokainen uimari voi olla kokoaan isompi vesiensuojelija, kun ilmoittaa esimerkiksi vieraslajien havainnoista, tekee kansalaistiedettä ja osallistuu vesiensuojelutalkoisiin", sanoo Pälvimäki.

Päivi Pälvimäki rakastui vesimaisemiin lapsena Päijänteen rannalla ja oppi hyvän uintitekniikan nuoruuden kilpauintiharrastuksessaan. Aikuisena hän innostui avovesiuinnista ja talviuinnista, ja uintiretkeilystä tuli hänen intohimoinen harrastuksensa. Vesiaktiviteettien lisäksi Päivi työskentelee luontomatkailun ja luovien alojen projekteissa sekä yrittäjänä.

Uintiretkellä avovesissä julkaistaan myös e-kirjana.

Vesi tekee hyvää monella tavalla. Vedestä voi löytää haasteita, seikkailuja ja jännitystä, mutta myös rauhallisuutta, yhteyttä itseen ja yhtenäisyyden tunnetta. 

Kuuletko avoveden kutsun?

Pyydä arvostelukappaletta ja kysy lisää!

Tutustu tarkemmin ja osta kirja!

Tuotetiedot:

Uintiretkellä avovesissä

  • pehmeäkantinen, 160 s., 17 x 21 cm
  • ISBN 978-952-266-775-5
  • suositushinta 30 €

Lisätietoja ja arvostelukappaleet:

Aino Wuolijoki
Kustannuspäällikkö, Tapio Karttakeskus
p. +358 29 432 6060
aino.wuolijoki@karttakeskus.fi

Kansikuvan voi ladata Karttakeskuksen kuvapankista.

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Tapio Karttakeskus
Tapio Karttakeskus
Maistraatinportti 4 A
00240 Helsinki

https://karttakauppa.fi

Tapio-konserniin kuuluva Karttakeskus on Suomen johtava karttakustantaja. Valikoimamme kattaa niin retkeilyn, matkailun, autoilun kuin veneilynkin. Karttojen lisäksi kustannamme luontoon, ulkoiluun, retkeilyyn ja matkailuun liittyvää kirjallisuutta sekä tarjoamme paikkatietopalveluja. Tapio-konsernin merkittävät brändit ovat Tapio, Karttakeskus ja Metsälehti.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tapio Karttakeskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye