Ilmastoinfo HSYIlmastoinfo HSY

Suosittu taloyhtiöiden energiaeksperttikurssi nyt myös verkkokoulutuksena

Jaa
Energiaekspertti edistää taloyhtiön asumisolosuhteiden paranemista, energiatehokkuutta ja yhteisöllisyyttä. Samalla pienennetään taloyhtiön kustannuksia ja tehdään ilmastotekoja. Energiaeksperttikurssin voi nyt suorittaa ajasta ja paikasta riippumatta. Energiaeksperttikurssi löytyy HSY:n verkkokurssipalvelu Koutsista (koutsi.hsy.fi), jonne on tulossa jatkossa myös muita kestävään elämään liittyviä kursseja.

HSY:n ilmastoinfo on pitänyt vuodesta 2018 alkaen taloyhtiön energiaeksperttikursseja kaksi kertaa vuodessa, parhaillaan on käynnissä viides kurssi.

- Energia-asiat olivat tuttuja jo kurssille tullessa, mutta energiaeksperttikurssi kiteytti ne tiiviiksi paketiksi juuri taloyhtiön hallituksen jäsenen näkökulmasta, kertoo tuore

Energiaeksperttikurssilla käydään läpi perusasiat taloyhtiön energiankulutuksesta, siihen vaikuttavista teknisistä järjestelmistä ja energiankäytön tehostamismahdollisuuksista. Kurssin jälkeen on helpompi keskustella taloyhtiön energia-asioista niin isännöinnin ja huollon, taloyhtiön hallituksen kuin erilaisten palveluntarjoajien kanssa.

- Eksperttikurssilaiset ovat sitoutuneet viiden kerran kurssiin hienosti ja palaute on ollut erittäin positiivista, kertoo eksperttikursseista vastaava HSY:n Ilmastoinfon energia-asiantuntija Jarkko Hintsala.

Kursseille kuitenkin mahtuu mukaan rajoitettu määrä osallistujia.

- Haluamme tuoda tiedon helposti kaikkien saataville, kertoo Ilmastoviisaat taloyhtiöt hankkeen projektikoordinaattori Jenni Venäläinen. Nyt kurssin voi suorittaa silloin kun itselle sopii, ajasta ja paikasta riippumatta, hän jatkaa.

Verkkokurssi löytyy HSY:n verkkokurssipalvelusta Koutsista (koutsi.hsy.fi), jonne on tulossa jatkossa myös muita kestävään elämään liittyviä kursseja.

Energiatehokkuustoimenpiteillä parannetaan usein myös asuinolosuhteita

Noin kolmannes taloyhtiön hoitovastikkeesta koostuu lämmityksen, kiinteistösähkön ja veden käytöstä.Energiaekspertti auttaa taloyhtiössä vähentämään näitä kuluja, lisäksi huoltoyhtiön käyntiveloitukset voivat pienentyä. Tuloksiin päästään pitämällä huolta kiinteistöstä suunnitelmallisesti, luomalla tiiviimmät suhteet huoltoon ja isännöintiin, synnyttämällä taloyhtiöön uutta viestintää ja keskustelua sekä toteuttamalla energiatehokkuustoimenpiteitä. 

- Energiatehokkuustoimenpiteillä parannetaan usein myös asuinolosuhteita, Hintsala muistuttaa.

Keskivertosuomalaisen hiilijalanjäljestä asuminen tuottaa noin kolmanneksen ja siitä energiankulutus suurimman osan. Yli puolet suomalaisista asuu taloyhtiöissä. Niiden vaikutukset ilmastonmuutoksen torjumiseen ovat hyvin merkittäviä. Nyt rakennettavat rakennukset ovat energiatehokkaita, mutta rakennuskantamme uudistuminen ja tätä kautta tapahtuva energiatehokkuuden parantuminen on hidasta. Olemassa olevien rakennusten energiatehokkuudella ja energian käytön tehostamispotentiaalilla on suuri merkitys ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.

- Suurin osa tämän hetken rakennuskannan taloyhtiöistä on rakennettu 1960–1980 -luvuilla. On tärkeää saada nämä yhtiöt tekemään töitä energiatehokkuuden eteen, Venäläinen painottaa.

Ilmastoviisaat taloyhtiöt -hanke tähtää parempaan energiatehokkuuteen hyödyntämällä taloyhtiöstä kerättävää tietoa. Esimerkiksi sensoreista saatua sisäolosuhdetietoa hyödynnetään lämmityksen ohjauksessa. Energiaeksperttiverkkokurssi on toteutettu osana hanketta, jota rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jenni Venäläinen
projektikoordinaattori Ilmastoviisaat taloyhtiöt -hanke
040 841 9976
jenni.venalainen@hsy.fi


Kirsi Sivonen
energia-asiantuntija
050 538 6313
kirsi.sivonen@hsy.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

HSY:n Ilmastoinfo opastaa ja kannustaa kaupunkilaisia ilmastoystävälliseen elämään ja taloyhtiöitä energiatehokkuusratkaisuihin. Tarjoamme energianeuvontaa ja maksuttomia koulutuksia, minkä lisäksi näymme erilaisissa tapahtumissa, tilaisuuksissa ja kampanjoissa eri puolilla pääkaupunkiseutua. Toimimme yhdessä Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunkien kanssa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ilmastoinfo HSY

Energiansäästömahdollisuuksista viestiminen taloyhtiössä kasvattaa asukkaiden energiatietoisuutta6.10.2022 11:42:09 EEST | Tiedote

Harvassa taloyhtiössä valitetaan liiasta viestinnästä. Toisaalta taloyhtiöiden hallituksissa tuskaillaan viestinnän vaikeutta ja sopivia kanavia. Ajankohtainen energia-aihe osuu kipeästi myös taloyhtiöihin ja niiden asukkaisiin, kun energian hinta nousee kohisten. HSY:n Ilmastoinfon hankkeessa havaittiin, että aktiivinen viestintä asukkaiden omista energiansäästömahdollisuuksista kasvatti heidän kokemustaan energiansäästön tärkeydestä ja tyytyväisyyttään viestinnän määrään ja sisältöön. Hankkeessa tuotettiin viestintämateriaaleja, jotka ovat nyt vapaasti hyödynnettävissä kaikissa Suomen taloyhtiöissä.

Kaupunkiviljelyä voi harrastaa myös ilman omaa pihaa tai palstaa - HSY:n Ilmastoinfon uutuuskurssi tarjoaa apua taloyhtiöviljelijöille6.4.2022 11:08:49 EEST | Tiedote

Verkkokurssialusta Koutsin tämän kevään kurssiuutuus on Koko talo viljelee -kaupunkilaisen viljelykurssi. Kaupunkiviljely on yhä suositumpaa, mutta palstoille voi olla vuosienkin jonot. Kurssin avulla helpotetaan taloyhtiöitä ja taloyhtiöiden asukkaita ottamaan viljelyharrastus osaksi yhteisöllistä asumista. Viljelykurssin lisäksi kestävän elämän verkkokurssialustalta löytyy suosikkikurssit Ilmastotreeni ja Energiaekspertti. Kevään kunniaksi HSY:n Ilmastoinfo istuttaa puun jokaista uutta rekisteröitynyttä kohti, joten jo pelkällä rekisteröitymisellä pääset ilmastotekojen alkuun.

Taloyhtiöiden energiatehokkuutta vauhditetaan asukasviestintää kehittämällä22.2.2022 08:13:00 EET | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalveluiden TAVIS-hankkeessa taloyhtiöiden hallituksille tarjotaan tukea energia-asioista viestimiseen, lisäksi tuetaan asukkaiden, osakkaiden ja taloyhtiön hallituksen vuoropuhelua energiatehokkuushankkeiden edistämiseksi. Ensimmäinen toimenpide oli viestinnän lähtötilanteen kartoitus. Taloyhtiöiden hallituksille suunnattu kyselytutkimus toteutettiin Kiinteistöliitto Uusimaan jäsenille, vastauksia saatiin 372 hallituksen jäseneltä. Lisäksi reilut sata vastausta saatiin asukaskyselytutkimuksena hankkeessa mukana olevissa neljässä pilottitaloyhtiössä. Näin saatiin kokonaiskuva taloyhtiöviestinnän toimivuudesta niin asukkaan, osakkaan kuin hallituksenkin jäsenen näkövinkkelistä.

Huippuravintoloiden kikat kotikeittiöön – Toinen Kattaus minimoi ruokahävikin24.1.2022 07:45:00 EET | Tiedote

Ruoan kasvatus, tuotanto ja valmistus ovat maailman suurimpia päästölähteitä. Ravinnon tuotantoketju syö valtavat määrät energiaa ja ketjun loppupäässä vain osa ruoasta päätyy sinne, minne se kuuluu. Suomalaisissa kotitalouksissa vuosittainen ruokahävikki on yli 130 miljoonaa kiloa – tämä on noin 500 miljoonan euron edestä ruokaa! Neljän hengen perheessä määrä vastaa usean sadan euron heittämistä roskiin. Hyvä uutinen on se, että pienillä käytännön teoilla asiaan voi vaikuttaa. HSY:n Toinen Kattaus –kampanjassa ravintoloiden huippukokit antavat ammattitaitonsa kaupunkilaisten käyttöön hävikin hillitsemiseksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye