UKK-instituutti

Suositukset lasten ja nuorten liikuntavammojen ehkäisyyn – vammoja ehkäisevä harjoittelu keskeisessä roolissa

Jaa
Ohjeistukset lasten ja nuorten liikuntavammojen ehkäisyyn on koottu ensimmäistä kertaa suosituksiin. Tutkimusnäyttöön perustuvat suositukset on kohdennettu erikseen perheille, opettajille, valmentajille sekä päättäjille.
Lasten ja nuorten liikuntavammoja sattuu pääsiassa urheiluseuratoiminnassa, vapaa-ajan liikunnassa ja koululiikunnassa. Suositukset sisältävät ohjeistuksia näihin toimintaympäristöihin.
Lasten ja nuorten liikuntavammoja sattuu pääsiassa urheiluseuratoiminnassa, vapaa-ajan liikunnassa ja koululiikunnassa. Suositukset sisältävät ohjeistuksia näihin toimintaympäristöihin.

Säännöllisellä liikunnalla on kiistattomia terveyshyötyjä. Iso osa hyödyistä menetetään vammojen ja niistä aiheutuvien pitkäaikaisten seurausten takia. Alle 15-vuotiaiden lasten ja nuorten liikuntavammat aiheuttavat enemmän terveydenhuollon kustannuksia kuin saman ikäisten liikenneonnettomuudet. Vammojen kustannukset ja niiden seuraukset ovatkin suuri taakka yhteiskunnalle.

Nuorille syntyy liikuntavammoja pääsiassa kolmessa ympäristössä: urheiluseuratoiminnassa, vapaa-ajan liikunnassa ja koululiikunnassa. Liikuntavammoja sattuu sekä paljon liikuntaa harrastaville nuorille että vähän liikkuville nuorille. Aktiivisesti harrastavat loukkaantuvat tyypillisesti seuratoiminnassa ja vähän liikkuvat usein koululiikunnassa.

Keskeiset vammojen ehkäisytoimet eri kohderyhmille

– Liikuntavammojen ehkäisyä tulee tehostaa kaikissa toimintaympäristöissä. Niinpä suosituksessa on erikseen kohdennettu ohjeistuksia perheille ja nuorille, opettajille ja kouluille, valmentajille ja urheiluseuroille sekä päättäjille, tiivistää tutkimus- ja kehittämisjohtaja Mari Leppänen UKK-instituutista.

Perheiden ja nuorten osalta suosituksissa korostuu monipuolinen ja riittävä liikunta. Liikunnan turvallisuuteen voidaan vaikuttaa kouluissa tuomalla aktivoiva alkulämmittely osaksi liikuntatuntia ja sisällyttämällä liikunnan turvallisuus osaksi opetussuunnitelmia. Valmentajia ja urheiluseuroja koskevat suositukset käsittelevät vammoja ehkäisevää harjoittelua, suojavarusteita, ympäristöä, sääntöjä, kuormitusta ja kuntoutusta.

– Liikuntavammojen ja niistä aiheutuvien kustannusten vähentäminen vaatii toimia myös päättäjiltä. Liikuntavammat tulisi rekisteröidä valtakunnallisesti ja liittää kansainväliseen ICD-11-tautiluokitukseen. Lisäksi liikuntavammojen ehkäisyyn tulisi suunnata riittävästi resursseja, Leppänen korostaa.

Suositukset osana eurooppalaista yhteistyötä

Vammojen ehkäisyyn on laadittu ensimmäistä kertaa suositukset. Suositukset ovat osa Erasmus+-rahoitteista Physical Activity-Related Injuries Prevention in Adolescents (PARIPRE) -projektia, jossa Suomen lisäksi ovat mukana Slovakia, Slovenia, Puola ja Tšekki. UKK-instituutin asiantuntijat ovat vastanneet suositusten laatimisesta yhtenä projektin tavoitteista.

Tutustu suosituksiin

UKK-instituutin verkkosivuilta löydät 14-sivuisen suositusdokumentin, tiivistyksen sekä infograafeja. Suosituksia tullaan jalkauttamaan muun muassa tuottamalla lyhyitä videoita ja tarjoamalla koulutusta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mari Leppänen, tutkimus- ja kehittämisjohtaja, terveystieteiden tohtori
UKK-instituutti, Tampereen urheilulääkäriasema
p. 044 212 1083
mari.leppanen@ukkinstituutti.fi

Kuvat

Lasten ja nuorten liikuntavammoja sattuu pääsiassa urheiluseuratoiminnassa, vapaa-ajan liikunnassa ja koululiikunnassa. Suositukset sisältävät ohjeistuksia näihin toimintaympäristöihin.
Lasten ja nuorten liikuntavammoja sattuu pääsiassa urheiluseuratoiminnassa, vapaa-ajan liikunnassa ja koululiikunnassa. Suositukset sisältävät ohjeistuksia näihin toimintaympäristöihin.
Lataa
Lasten ja nuorten liikuntavammojen ehkäisyn suosituksen keskeiset kohdat / UKK-instituutti
Lasten ja nuorten liikuntavammojen ehkäisyn suosituksen keskeiset kohdat / UKK-instituutti
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

UKK-instituutti
UKK-instituutti
Kaupinpuistonkatu 1
33500 TAMPERE

03 282 9111https://ukkinstituutti.fi

Tutkitusti terveellistä ja turvallista liikkumista

UKK-instituutti on terveys- ja liikunta-alalla toimiva yksityinen tutkimus- ja asiantuntijakeskus, joka sijaitsee Tampereella. UKK-instituutin tehtävänä on edistää väestön terveyttä ja toimintakykyä lisäämällä terveysliikuntaa ja vähentämällä liikkumattomuutta, liikuntavammoja ja vapaa-ajan tapaturmia.

Mittaamme säännöllisin väliajoin eri väestöryhmien fyysistä aktiivisuutta ja kuntoa. Kehitämme kustannusvaikuttavia toimintamalleja terveellisen liikkumisen edistämiseen. Ennaltaehkäisemme ja vähennämme kaatumisia sekä liikunta- ja urheiluvammoja tutkitusti tehokkailla menetelmillä. Tuotamme tietoa liikkumisen yhteiskunnallisesta merkityksestä päätöksenteon tueksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta UKK-instituutti

Mediakutsu seminaariin: Liikkuminen muutosten paineessa5.10.2023 13:37:35 EEST | Tiedote

UKK-instituutin 33. Terveysliikuntapäivät järjestetään 11.–12.10.2023. Terveysliikuntapäivät tarjoavat ajankohtaisen näkymän talouden, palvelurakenteiden ja väestössä tapahtuviin monenlaisiin muutoksiin, ja miten ne sekä haastavat että helpottavat liikkumisen edistämistyötä. Seminaarin yhteistyökumppani on Työeläkeyhtiö Varma. Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita seminaariin. Seminaari on toimittajille maksuton.

Selvitys: kansallispuistoissa liikkuminen säästi yhteiskunnan rahoja 164 miljoonaa euroa viime vuonna15.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote

Metsähallitus ja UKK-instituutti ovat laskeneet ensimmäisen kerran luonnossa liikkumisen hyödyt kansantaloudelle. Vuonna 2022 ihmisten liikkuminen kansallispuistoissa ja retkeilyalueilla vähensi yhteiskunnan kustannuksia 164 miljoonalla eurolla. Liikkuminen luonnossa tuo yhteiskunnalle säästöä kahdella tavalla: luontoliikunta vähentää kansansairauksista aiheutuneita kustannuksia ja auttaa ihmisiä pysymään työkykyisinä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye