Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Suositus kasvomaskien käytöstä on päivitetty – suositukseen on lisätty ohjeita tilanteeseen, jossa epidemia kiihtyy tai leviää

Jaa
Suositusta kasvomaskien käytöstä kansalaisille on päivitetty. Suositusta on täydennetty koronaepidemian kiihtymis- ja leviämisvaiheiden ohjeilla. Ohjeet on tarkoitettu alueellisille viranomaisille hyödynnettäväksi, kun ne arvioivat alueensa epidemiatilannetta ja antavat alueillaan suosituksia maskin käytöstä.

Koronaepidemian kiihtymisvaiheessa kasvomaskin käyttöä suositellaan joukkoliikenteen lisäksi myös julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voida aina välttää. Jos epidemiatilanteen huononeminen jatkuu eli jos siirrytään leviämisvaiheeseen, suojainten käyttöä laajennetaan edelleen.

Kasvomaskin asianmukainen käyttö voi vähentää tartuntoja estämällä pisaroiden leviämistä ympäristöön. Kasvomaski ei ole varsinainen hengityksensuojain, eikä se suojaa tehokkaasti käyttäjäänsä. Kasvomaskien teho perustuu osittain siihen, että mahdollisimman moni käyttää niitä asianmukaisesti.

Ensisijaisen tärkeää on edelleen noudattaa 1–2 metrin turvavälejä aina kun mahdollista, pestä käsiä, yskiä hihaan tai kertakäyttöiseen nenäliinaan sekä välttää kasvojen koskettelua.

Kiihtymis- ja leviämisvaiheiden määrittely

Hallituksen koronaepidemian hillitsemistä koskevan toimintasuunnitelman mukaan

  • kiihtymisvaiheessa koronaviruksen alueellinen ilmaantuvuus on noin 10–25 tapausta per 100 000 asukasta per 14 vuorokautta. Kiihtymisvaiheessa ilmenee paikallisia ja alueellisia tartuntaketjuja, jotka ovat pääsääntöisesti jäljitettävissä. Sairaalahoidon tarpeeseen pystytään vastaamaan ilman erityistoimia.
  • leviämisvaiheessa koronavirustartunnat leviävät alueellisesti tai laajemmin. Taudin ilmaantuvuus on noin 18–50 tapausta per 100 000 asukasta per 14 vuorokautta. Tapausten päivittäinen kasvunopeus on yli 10 prosenttia, ja alle puolet tartuntalähteistä pystytään jäljittämään. Sairaalahoidon ja tehohoidon tarve kasvaa voimakkaasti.

Epidemiatilanne vaihtelee alueittain. Sairaanhoitopiirit vastaavat oman alueensa tilannetta koskeviin kysymyksiin.

Suositus ei koske työyhteisöjä, joita koskien asiantuntijalaitoksena toimii Työterveyslaitos.


Suositus kasvomaskien käytöstä kansalaisille

Hallitus käsitteli toimintasuunnitelmaa koronavirustilanteen hillitsemiseksi (VN:n tiedote 3.9.2020)

Lisätietoja:

Taneli Puumalainen
ylilääkäri
THL
puh. 029 524 6080
etunimi.sukunimi@thl.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Mannerheimintie 166
00270 Helsinki

029 524 6000https://thl.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye