Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

SuPer: Työpaikoilla tapahtuvan oppimisen merkitys korostuu – opiskelijoiden ohjaaminen otettava huomioon henkilöstön määrässä

Jaa

Ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö uudistui vuoden vaihteessa. Uuden lain tavoitteena on vastata nopeammin työelämän muutoksiin ja osaavan työvoiman saatavuuteen. Uudistuksessa työpaikoilla tapahtuvan oppimisen merkitys kasvaa ja opetusmenetelmät kehittyvät digitalisaation myötä. Koulutus on entistä räätälöidympää.

Opiskelijoiden työssä ohjaamisen ja osaamisen arvioinnin merkitys korostuu lähihoitajien työssä. Uudistuksen tavoitteena on, että myös opettajan työpanos työpaikoilla kasvaa. Ammattitaidon näytön arviointi on jatkossa työpaikkaohjaajan ja opettajan tehtävä.

Opiskelijoiden ohjaukseen ja näyttöjen arviointiin on osoitettava riittävästi aikaa. Koulutuksen järjestäjien ja työnantajien on huolehdittava, että työpaikkaohjaajat koulutetaan tehtävään. Ohjaajien on myös tiedettävä, mitkä ovat opiskelijoiden henkilökohtaiset tavoitteet ja mikä on opiskelijan tiedon ja osaamisen taso työpaikalle tultaessa. Opiskelijoiden ohjaaminen on työntekijöille vastuullinen tehtävä ja antaa mahdollisuuden vaikuttaa opiskelijoiden osaamiseen.

Mittavan uudistuksen toimeenpano vaatii aikaa ja resursseja. Opiskelijoiden hyvästä opetuksesta on huolehdittava, eivätkä uudistukset saa heikentää osaamisen tasoa. Nyt on erityisesti panostettava työpaikalla tapahtuvan opiskelun laadukkaaseen toteutumiseen ja varmistettava työpaikkaohjaajille ohjauksen edellyttämä tuki ja resurssit. Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalalla opiskelijaa ei saa lähettää työpaikalle ilman hyviä pohjavalmiuksia. Pitää huolehtia, että opiskelijoilla on riittävät tiedot ja taidot asiakasturvallisuuden takaamiseksi sekä oman ja työtovereiden työturvallisuuden varmistamiseksi.

SuPer on laatinut työpaikoille oppaan tukemaan opiskelijoiden ohjaus- ja arviointityötä. Oppaassa kerrotaan uudistuneen lainsäädännön keskeiset muutokset ja erityisesti, mikä muuttuu työpaikoilla.

Opiskelijan ohjaus ja arviointi työpaikalla – opas »


SuPeriin kuuluu yli 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.

Lisätietoja:

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 5275 085
SuPerin asiantuntija Soili Nevala, 09 2727 9157

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 5275 085
SuPerin asiantuntija Soili Nevala, 09 2727 9157

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Ratamestarinkatu 12
00520 HELSINKI

09 2727 910http://www.superliitto.fi

SuPeriin kuuluu yli 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola: Mielenterveystyötä tehdään tuhansissa kohtaamisissa päivittäin9.10.2018 07:00Tiedote

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola pitää erittäin tärkeänä, että mielenterveysongelmista kärsivien ääntä kuunnellaan. Koko sosiaali-, terveydenhuolto- ja kasvatusalalla tehtävä mielenterveystyö vaatii riittävästi koulutusta työntekijöille tähän työhön, Paavola vaatii. – Työntekijöitä on myös oltava riittävästi, jotta ihmistä voidaan hoitaa kokonaisuutena. Maailman mielenterveyspäivää vietetään keskiviikkona 10. lokakuuta.

SuPer ei hyväksy hallituksen korjattua esitystä irtisanomissuojan helpottamiseksi2.10.2018 15:05Tiedote

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on pettynyt hallituksen korjattuun esitykseen irtisanomissuojan helpottamisesta. – Lausuntojen pohjalta korjattu esitys ei muuta sitä olennaista seikkaa, että esityksessä työntekijät asetettaisiin edelleen irtisanomisperusteiden osalta eriarvoiseen asemaan sillä perusteella, minkä kokoisessa yrityksessä he työskentelevät, SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola sanoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme