Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

SuPer: Vanhustenhoidon ongelmia ei ratkaista ilman henkilöstömäärän lisäämistä

Jaa
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin jäsenet ovat huolissaan vanhuksista ja hoidon laadusta. Vanhustenhoidon tilanne Suomessa on rakenteellista väkivaltaa/kaltoinkohtelua ja se voidaan purkaa ainoastaan henkilöstöresursseja lisäämällä. SuPerin asiantuntija Leena Kaasinen puhui tänään Suvanto ry:n seminaarissa ikääntyneiden kaltoinkohtelusta ja sen ehkäisystä.

Pohjoismaisessa Nordcare-vertailututkimuksessa tutkittiin vuosina 2005 ja uudelleen 2015 vanhustyön tilannetta. Tutkimuksessa selvitettiin muun muassa henkilöstömäärää, hoitajien kokemuksia hoidon laadusta sekä mahdollisia alanvaihtoaikeita. Jo vuonna 2005 Suomi otti häntäpään paikan mutta oli entistäkin huonompi vuonna 2015 tehdyssä uusintatutkimuksessa.

Miten näin pääsi käymään? Periaatteessa Suomen lainsäädäntö on kunnossa. On säädetty vanhuspalvelulaki ja uudistettu laatusuosituksia, on olemassa työturvallisuuslaki. Meneillään on myös STM:n Kotihoidon ja omaishoidon kärkihanke. Todellisuudessa lakia eikä laatusuosituksia noudateta.

Kotihoidon ensisijaisuutta korostetaan liikaa. Vanhuksille ja omaisille uskotellaan, että se toimii. Todellisuudessa osa vanhuksista on heitteillä, koska laitoshoitoa on liian pitkälle purettu. Lähes päivittäin saamme mediassa tietoa näistä tapauksista. Syyttävällä sormella osoitetaan yksittäistä hoitajaa, vaikka vika ei ole heidän. Kokonaisuudessaan vanhustenhuollon ongelmat jäävät hahmottumatta.

Kun kysymme jäseniltä, mitä pitäisi tehdä, he haluaisivat koulutettuja työntekijöitä lisää ja vanhuksille hoitopaikkoja! Jäsenet kertovat huolensa vanhusten tilanteesta ja omasta eettisestä kuormastaan. He tietäisivät miten hoitaa ja haluaisivat hoitaa mutta heille ei anneta siihen mahdollisuuksia. Osa kyynistyy itseään suojatakseen, osa vaihtaa alaa, osa rikkoo itsensä tavalla tai toisella. Nyt henkilökunta joustaa liikaa oman terveytensä ja hyvinvointinsa uhalla. Korttipakka pysyy kasassa vain, kun jäsenet suostuvat extravuoroihin sekä vuoronvaihtoihin ja tekevät sen siinä uskossa, että se on heidän velvollisuutensa.

Koska poliitikot eivät ole tehneet sitä mikä heille kuuluisi, ovat hoidon priorisointipäätökset jääneet hoitajaparan niskoille. Mitä teen ja mitä jätän kiireessä tekemättä? Ja työpäivän jälkeen kotiin seuraa huoli. Nyt poliitikkojen tulisi miettiä, mitkä palvelut kuuluvat verorahoitteisen julkisen palvelun piiriin ja mitkä eivät. Tästä ei ole ääneen keskusteltu eikä päätetty. On myös myönnettävä julkisesti, että vanhukset eivät ole tasa-arvoisessa asemassa. Myös alueelliset erot ovat suuria. Heikoimmassa asemassa ovat ne sairaat vanhukset, joilla ei ole omaisia eikä omaisuutta.

Poliitikkojen on valittava, sallitaanko se, että verorahat valuvat monikansallisten firmojen aggressiivisen verosuunnittelun vuoksi kotimaisen verottajan ulottumattomiin. Nyt näin on jo isossa osassa vanhuspalveluja. Onko se oikein? Tätäkö halutaan? Meillä on varaa hoitaa vanhukset hyvin ja tarjota riittävästi kotihoitoa ja erilaista asumista palvelukodeissa.

SuPeriin kuuluu 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.

Lisätietoja: asiantuntija Leena Kaasinen 050 408 3159

Avainsanat

Kuvat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Ratamestarinkatu 12
00520 HELSINKI

09 2727 910http://www.superliitto.fi

SuPeriin kuuluu yli 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

SuPerin Paavola: Hyvinvointialueiden säästötoimet uhkaavat vakavasti ikääntyneiden perusoikeuksia20.3.2024 12:42:29 EET | Tiedote

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola on huolissaan vanhustenhoidon vakavasta tilanteesta Suomessa. Ikääntyneet eivät saa tarpeenmukaista hoitoa ajoissa, odotusajat ovat liian pitkät. Lakisääteisen minimihenkilöstömitoituksen tarkoituksena on ollut turvata ympärivuorokautiseen hoitoon riittävä määrä koulutettuja hoitajia. Asiakkaat ovat siellä kaikkein hauraimmassa asemassa ja elämän loppuvaiheessa olevia kansalaisia. – Suomessa ollaan nyt paikoin hyvin epäinhimillisessä tilanteessa ikääntyneiden palveluiden saannin osalta koko vanhustenhoidossa, Paavola kertoo.

SuPerin Paavola: Lääkehoito on turvallisia tekoja14.3.2024 05:11:00 EET | Tiedote

SuPerin puheenjohtajan Silja Paavolan mielestä tämän vuoden valtakunnallisen lääkehoidon päivän tunnuslause, ”Lääkehoito on turvallisia tekoja”, on ajankohtaisempi kuin koskaan. Lääkkeiden käyttäjiä on iäkkäistä ja monisairaista pieniin pitkäaikaissairaisiin lapsiin päivähoidossa. Kaikkien turvallisen lääkehoidon toteutus perustuu ammattitaitoiseen hoitohenkilöstöön. Valtakunnallinen lääkehoidon päivä on 14. maaliskuuta.

SuPer sanoo edelleen EI hallitusohjelmalle6.3.2024 15:50:08 EET | Tiedote

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola vetoaa pääministeri Petteri Orpoon ja maan hallitukseen, että se viimein ottaa työntekijöiden viestin tosissaan ja kuulee ne huolenaiheet, joita SuPer on nostanut esille. Julkisen sektorin naisvaltaisten alojen palkkakehitystä ei voi lukita vientivetoisella palkkamallilla. SuPer ilmaisee tukensa kaikkien palkansaajien puolesta kamppaileville. Osa liitoista on ilmoittanut tänään uusista poliittisista toimista. Pääministeri on kutsunut koolle keskeiset työmarkkinatoimijat perjantaina 8.3.

SuPerin Paavola: Hoitoalalla ja varhaiskasvatuksessa on oltava mahdollisuus kilpailla palkoilla työvoiman saatavuudesta22.2.2024 15:48:02 EET | Tiedote

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola kritisoi vientivetoisen palkkamallin edistämistä ja sitä, että mallia perustellaan hyvin kapea-alaisesti. - Maan hallitus perustelee vientivetoista mallia sillä, että se vahvistaisi Suomen kilpailukykyä ja talouskasvua, mutta mitä se tekee palkkatasa-arvolle, jonka edistämiseen hallituskin on sitoutunut? Jos vientivetoinen malli toteutuu, naisvaltaiset alat ja muut julkisrahoitteiset alat jäävät entisestään jälkeen palkkauksessa ja työvoimapula syvenee, Paavola muistuttaa

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye