Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

SuPerin edustajisto: Palkalla pitää pärjätä

Jaa

Hoitajien jaksaminen ja alan vetovoima huolestuttaa Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin edustajistoa. Kulunut vuosi on näyttänyt vanhustenhoidon ja varhaiskasvatuksen kaoottisen tilanteen. Liitto valmistautuu kevään työehtosopimusneuvotteluihin – liittokierrokseen, jossa neuvotellaan palkan lisäksi muista työsuhteen ehdoista. SuPerin edustajiston mukaan hoitoalan palkat tulee nostaa oikeudenmukaiselle tasolle. Palkan pitää vastata työn vaativuutta, vastuuta ja kuormittavuutta.

Superilaisia koskevat kunta-alan ja yksityisen sektorin sopimukset päättyvät samaan aikaan eli 31. maaliskuuta. Keväällä neuvotellaan samaan aikaan kaikilla näillä sopimusaloilla. Keskeneräinen sote-uudistus tuo haasteita neuvottelukierrokselle. SuPer tavoitteleekin alakohtaista sote-sopimusta sosiaali- ja terveysalalle. SuPerin edustajisto ei myöskään hyväksy työehtojen heikennyksiä.

Työntekijöiltä on viime vuosina vaadittu yhä enemmän joustoa. Työn kuormittavuus on kasvanut, ja samalla epävarmuus tulevaisuudesta on lisääntynyt. Kun hoitoalalle halutaan jatkossakin osaajia, on työhyvinvointi, työnkuva ja palkkaus saatava kuntoon. Myös lakiuudistus vanhusten ympärivuorokautisen hoidon hoitajamitoituksesta on saatava maaliin.

Hallitusohjelmassa on luvattu edistää palkkatasa-arvoa. ”Palkkatasa-arvoa edistetään jatkamalla samapalkkaisuusohjelmaa, jonka on oltava aiempaa kunnianhimoisempi ja vaikuttavampi.” SuPerin edustajisto pitää lupausta merkittävänä.

Työajan pidennys ilman korvausta on koettu SuPerin jäsenistössä epäoikeudenmukaisena, kuten myös lomarahojen määräaikainen leikkaus. Kilpailukykysopimus (kiky) on koskettanut matalapalkkaisia naisvaltaisia aloja enemmän kuin vientialoja. Tilastokeskuksen mukaan kiky pidensi säännöllistä työaikaa enemmän naisilla kuin miehillä. Säännöllinen työaika piteni vuonna 2017 erityisesti koulutuksen sekä terveys- ja sosiaalipalvelujen aloilla. Kiky-sopimusta perusteltiin miesvaltaisen vientiteollisuuden kilpailukyvyn parantumisella. SuPerin edustajiston mukaan kiky-tunneista tulee luopua.

SuPerin edustajisto kokoontuu 28.-29. marraskuuta päättämään vuoden 2020 toimintasuunnitelmasta, budjetista ja neuvottelukierroksen keskeisimmistä tavoitteista.

SuPeriin kuuluu 90 000 sosiaali- ja terveys- sekä kasvatusalan ammattilaista, jota työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.

Lisätietoja:
SuPerin edustajiston puheenjohtaja Heikki Isosaari, 0400 827 543
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 527 5085

Avainsanat

Kuvat

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Ratamestarinkatu 12
00520 HELSINKI

09 2727 910http://www.superliitto.fi

SuPeriin kuuluu yli 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

SuPer, Tehy ja ERTO: Ylityö- ja vuoronvaihtokielto yksityiselle sosiaalipalvelualalle – Vaikutuksia hoivayrityksiin, kotipalveluun ja varhaiskasvatukseen18.6.2020 09:00:00 EESTTiedote

SuPer, Tehy ja ERTO ovat julistaneet ylityö- ja vuoronvaihtokiellon sosiaalipalvelualalle. Se koskee koko sopimusalaa, muun muassa yksityisiä hoiva-alan yrityksiä, kotipalvelua ja varhaiskasvatusta. Kielto alkaa torstaina 18.6.2020 klo 09:00. Toimenpiteellä halutaan vauhdittaa neuvotteluja Hyvinvointiala HALI ry:n kanssa, sillä neuvottelut eivät ole edenneet toivotusti. Kielto päättyy perjantaina 3.7.2020 klo 23.59.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme