Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

SuPerin hallitus: Työnantajille hoidettavat ja hoitajat ovat vain ikävä kuluerä

Jaa
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin hallitus kokoontui tänään keskustelemaan alkaneista ylityö- ja vuoronvaihtokielloista kunta-alalla ja yksityisellä sektorilla. Liittohallitus on pöyristynyt asenteesta, jolla työnantajat ovat suhtautuneet työtaistelutoimiin. Superilaisia on syyllistetty, kun he tekevät vain normaalit, suunnitellut työvuoronsa. Työntekijöitä on yritetty painostaa ylitöihin, heitä on uhkailtu irtisanomisilla, ja paikallisten luottamusmiesten kanssa on haluttu keskustella hätätyöstä tai suojelutyöstä.

Kaikissa tilanteissa yhteiskunnan on pidettävä huolta heikoimmista: lapsista, vanhuksista, sairaista, vammaisista ja muista tukea tarvitsevista. Hoitajat huolehtivat niistä tehtävistä, jotka hyvinvointiyhteiskunta on kansalaisilleen luvannut ja joihin jokaisella on oikeus.

Asetettu ylityö- ja vuoronvaihtokielto on paljastanut karun todellisuuden. Hoitajat tekevät kohtuuttoman paljon esimerkiksi tuplavuoroja ja paikkaavat näin henkilöstövajetta. Yksityisellä sektorilla on jopa tapauksia, joissa työnantaja on uhannut erottaa jonkun työntekijän, jos palkattomiin ylitöihin ei jatkuvasti suostuta. Hoitajia syyllistetään siten omista oikeuksistaan kiinnipitämisestä ja käytetään hyväksi heidän eettistä omatuntoaan.

Työntekijöillä on oikeus normaaliin työaikaan ja ylitöistä kieltäytymiseen. Jatkuva ylitöiden tekeminen on sekä potilasturvallisuus- että työturvallisuusriski. Ns. harmaaseen ylityöhön ei tule suostua koskaan.

Suomessa tuotetaan laadukkaat sote-palvelut tehokkaasti verrattuna muihin pohjoismaihin. Tehokkuus on saavutettu liian pienellä henkilöstömäärillä ja hoitajien pienellä palkalla. Valtiovalta pelkää nyt palkkamenojen kasvua ja ”ahneuden” saavan voiton, jolloin jatkossa pyydettäisiin vielä suurempia korotuksia. Todellisuudessa jatkosta ei tiedetä, sillä jo nyt moni hoitaja on uupunut ja pakotettu vaihtamaan alaa toimeentulo-ongelmien ja terveyden vuoksi. Ketään ei voida pakottaa työskentelemään alalla, jolla poljetaan työntekijöiden oikeuksia.

Hoitajien joustaminen on pitänyt sote-alan tuottavuuden korkealla.

SuPeriin kuuluu 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.

Lisätietoja:

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 5275 085

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Ratamestarinkatu 12
00520 HELSINKI

09 2727 910http://www.superliitto.fi

SuPeriin kuuluu yli 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

SuPerin Paavola: Hyvinvointialueiden säästötoimet uhkaavat vakavasti ikääntyneiden perusoikeuksia20.3.2024 12:42:29 EET | Tiedote

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola on huolissaan vanhustenhoidon vakavasta tilanteesta Suomessa. Ikääntyneet eivät saa tarpeenmukaista hoitoa ajoissa, odotusajat ovat liian pitkät. Lakisääteisen minimihenkilöstömitoituksen tarkoituksena on ollut turvata ympärivuorokautiseen hoitoon riittävä määrä koulutettuja hoitajia. Asiakkaat ovat siellä kaikkein hauraimmassa asemassa ja elämän loppuvaiheessa olevia kansalaisia. – Suomessa ollaan nyt paikoin hyvin epäinhimillisessä tilanteessa ikääntyneiden palveluiden saannin osalta koko vanhustenhoidossa, Paavola kertoo.

SuPerin Paavola: Lääkehoito on turvallisia tekoja14.3.2024 05:11:00 EET | Tiedote

SuPerin puheenjohtajan Silja Paavolan mielestä tämän vuoden valtakunnallisen lääkehoidon päivän tunnuslause, ”Lääkehoito on turvallisia tekoja”, on ajankohtaisempi kuin koskaan. Lääkkeiden käyttäjiä on iäkkäistä ja monisairaista pieniin pitkäaikaissairaisiin lapsiin päivähoidossa. Kaikkien turvallisen lääkehoidon toteutus perustuu ammattitaitoiseen hoitohenkilöstöön. Valtakunnallinen lääkehoidon päivä on 14. maaliskuuta.

SuPer sanoo edelleen EI hallitusohjelmalle6.3.2024 15:50:08 EET | Tiedote

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola vetoaa pääministeri Petteri Orpoon ja maan hallitukseen, että se viimein ottaa työntekijöiden viestin tosissaan ja kuulee ne huolenaiheet, joita SuPer on nostanut esille. Julkisen sektorin naisvaltaisten alojen palkkakehitystä ei voi lukita vientivetoisella palkkamallilla. SuPer ilmaisee tukensa kaikkien palkansaajien puolesta kamppaileville. Osa liitoista on ilmoittanut tänään uusista poliittisista toimista. Pääministeri on kutsunut koolle keskeiset työmarkkinatoimijat perjantaina 8.3.

SuPerin Paavola: Hoitoalalla ja varhaiskasvatuksessa on oltava mahdollisuus kilpailla palkoilla työvoiman saatavuudesta22.2.2024 15:48:02 EET | Tiedote

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola kritisoi vientivetoisen palkkamallin edistämistä ja sitä, että mallia perustellaan hyvin kapea-alaisesti. - Maan hallitus perustelee vientivetoista mallia sillä, että se vahvistaisi Suomen kilpailukykyä ja talouskasvua, mutta mitä se tekee palkkatasa-arvolle, jonka edistämiseen hallituskin on sitoutunut? Jos vientivetoinen malli toteutuu, naisvaltaiset alat ja muut julkisrahoitteiset alat jäävät entisestään jälkeen palkkauksessa ja työvoimapula syvenee, Paavola muistuttaa

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye