Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola: Yksityisellä sote-sektorilla hoitajat tuovat asiakkaille jopa ruokaa kotoaan

Jaa
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on huolissaan yksityisen sosiaali- ja terveyspalvelualan neuvotteluista, jotka eivät etene. Työnantajapuoli ei halua nostaa palkkoja kuntasektorin tasolle eikä edistää työhyvinvointia ja luottamusmiesten asemaa. Esimerkiksi yksityisen sosiaalipalvelualan palkkataso on jäänyt selvästi kuntasektorin vastaavaa työtä tekevien palkoista. Suurten toimijoiden säästötoimet haittaavat palvelujen laatua ja henkilöstön jaksamista. Hoitajat tuovat jopa kotoaan ruokaa asiakkaille, koska ruokaa ei ole riittävästi tarjolla. Työn eettinen kuorma on sietämätön.

Ylityö- ja vuoronvaihtokielto yksityisellä sektorilla on tuonut esiin liian pienen henkilöstömäärän. Kielto on aiheuttanut yhtä suuria ongelmia niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla. Päiväkoteja on laitettu kiinni aikaisemmin, lääkäriasemia on suljettu ja tehtäviä on peruttu henkilöstöpulan vuoksi. Palvelujen saatavuus ei voi perustua hoitajien joustamiselle. Tilanne ei myöskään voi olla sellainen, että yksityinen toimija ei pysty tuottamaan kunnan siltä ostamia palveluita. Kunnan tulisi seurata tarkemmin palveluntuottajien toimintaa.

Suuryritykset lupaavat omistajilleen mittavia tuottoja ja nämä voitot otetaan nyt röyhkeästi asiakkaiden saamasta palvelusta ja työntekijöiden toimeentulosta ja jaksamisesta. Onko todella niin, ettei työntekijöille haluta maksaa asianmukaista palkkaa?

Yksityisen sektorin keskeisimpinä ongelmina ovat liian pieni palkka, riittämätön henkilöstömäärä ja sen tuomat ongelmat mm. turvallisuudessa, työehtojen rikkominen ja heikentäminen sekä paikallisen edunvalvonnan hankaloittaminen, kun luottamusmiesten ennestään heikkoa asemaa ei haluta parantaa. Työntekijöiden työajasta menee iso osa muuhun kuin hoitotyöhön, työntekijät joutuvat itse hankkimaan sijaisensa ja määräaikaisia työsuhteita ja nollasopimuksia on paljon. Työnantajan vastaus ongelmiin on paikoin ollut: ”Meillä ei ole pakko olla töissä.”

SuPer puheenjohtaja Paavola toivoo, että neuvotteluissa päästään pian sopuun. Jos työntekijöiden hätähuutoa ei kuulla, SuPer julkaisee juttusarjan yksityisten toimijoiden
yrityskohtaisista ongelmista.


SuPeriin kuuluu 90 000 sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.

Lisätietoja:
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 5275 085
SuPerin yksityissektorin neuvottelupäällikkö Pia Zaerens, 050 385 8042

Avainsanat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Ratamestarinkatu 12
00520 HELSINKI

09 2727 910http://www.superliitto.fi

SuPeriin kuuluu yli 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

SuPerin Paavola: Hyvinvointialueiden säästötoimet uhkaavat vakavasti ikääntyneiden perusoikeuksia20.3.2024 12:42:29 EET | Tiedote

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola on huolissaan vanhustenhoidon vakavasta tilanteesta Suomessa. Ikääntyneet eivät saa tarpeenmukaista hoitoa ajoissa, odotusajat ovat liian pitkät. Lakisääteisen minimihenkilöstömitoituksen tarkoituksena on ollut turvata ympärivuorokautiseen hoitoon riittävä määrä koulutettuja hoitajia. Asiakkaat ovat siellä kaikkein hauraimmassa asemassa ja elämän loppuvaiheessa olevia kansalaisia. – Suomessa ollaan nyt paikoin hyvin epäinhimillisessä tilanteessa ikääntyneiden palveluiden saannin osalta koko vanhustenhoidossa, Paavola kertoo.

SuPerin Paavola: Lääkehoito on turvallisia tekoja14.3.2024 05:11:00 EET | Tiedote

SuPerin puheenjohtajan Silja Paavolan mielestä tämän vuoden valtakunnallisen lääkehoidon päivän tunnuslause, ”Lääkehoito on turvallisia tekoja”, on ajankohtaisempi kuin koskaan. Lääkkeiden käyttäjiä on iäkkäistä ja monisairaista pieniin pitkäaikaissairaisiin lapsiin päivähoidossa. Kaikkien turvallisen lääkehoidon toteutus perustuu ammattitaitoiseen hoitohenkilöstöön. Valtakunnallinen lääkehoidon päivä on 14. maaliskuuta.

SuPer sanoo edelleen EI hallitusohjelmalle6.3.2024 15:50:08 EET | Tiedote

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola vetoaa pääministeri Petteri Orpoon ja maan hallitukseen, että se viimein ottaa työntekijöiden viestin tosissaan ja kuulee ne huolenaiheet, joita SuPer on nostanut esille. Julkisen sektorin naisvaltaisten alojen palkkakehitystä ei voi lukita vientivetoisella palkkamallilla. SuPer ilmaisee tukensa kaikkien palkansaajien puolesta kamppaileville. Osa liitoista on ilmoittanut tänään uusista poliittisista toimista. Pääministeri on kutsunut koolle keskeiset työmarkkinatoimijat perjantaina 8.3.

SuPerin Paavola: Hoitoalalla ja varhaiskasvatuksessa on oltava mahdollisuus kilpailla palkoilla työvoiman saatavuudesta22.2.2024 15:48:02 EET | Tiedote

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola kritisoi vientivetoisen palkkamallin edistämistä ja sitä, että mallia perustellaan hyvin kapea-alaisesti. - Maan hallitus perustelee vientivetoista mallia sillä, että se vahvistaisi Suomen kilpailukykyä ja talouskasvua, mutta mitä se tekee palkkatasa-arvolle, jonka edistämiseen hallituskin on sitoutunut? Jos vientivetoinen malli toteutuu, naisvaltaiset alat ja muut julkisrahoitteiset alat jäävät entisestään jälkeen palkkauksessa ja työvoimapula syvenee, Paavola muistuttaa

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye