UIT - Hakaniemen Musiikkiteatteri

Susanna Laine nähdään UIT:n kevätrevyyssä: "Tämä on unelmani!"

Jaa

Juontaja Susanna Laine nousee ensi keväänä Peacockin lavalle Uuden Iloisen Teatterin (UIT) Sata lasissa! -musiikki-ilottelussa.

Susanna Laine kuvailee pestiä UIT:n kevätrevyyssä unelmien täyttymykseksi.

– Olen haaveillut UIT:ssa esiintymisestä pikkutytöstä asti. Olen katsonut lähes jokaisen UIT:n revyyn ja osaan jopa osan vuorosanoista ulkoa, naurahtaa Laine.

UIT:n teatterinjohtaja Timo Kärkkäinen on äärimmäisen iloinen uudesta kiinnityksestä.



–Susanna on moniosaaja, joka on tehnyt vaikutuksen Suomen kansaan luontevuudellaan ja valoisuudellaan niin televisioruudussa kuin muillakin estradeilla. Susanna on UIT:lle todellinen täsmähankinta, Kärkkäinen kommentoi.

Toukokuussa ensi-iltansa saava Sata lasissa! -musiikki-ilottelu tarttuu ajankohtaisiin aiheisiin revyyn keinoin: tanssin, musiikin ja sketsien avulla. Musiikkiteatteriakin opiskellut Laine ei pelkää heittäytyä revyyteatterin lavalle. 

– On hienoa olla superlahjakkuuksien keskellä kehittämässä itseään. Teatterin taika on yhdessä tekemisessä. Odotan jo nyt kevättä innolla, Laine kertoo.

Lavalle estradi- ja viihdetaiteen huiput

 

Laineen rinnalla lavalla nähdään joukko estradi- ja viihdetaiteen huippuja. Uusina "uittilaisina" lavalle nousee tulevan kevään Putous-tähti, komediaa rakastava Mikko Penttilä sekä muun muassa Katri Helena -musikaalista tuttu Sanna Majuri.

Yleisöä naurattamassa ovat myös Paavo Kinnunen, Jussi LampiMikael Saari ja Sari Siikander. 


I
lottelun tahtilajin valitsee yllätyksellisistä lavaesiintymisistään tunnettu, Suomen kovin bilebändi Jean S. kapellimestarinaan Antti Paavilainen. 
Esityksen ohjaa Reija Wäre. 

Esityksen ensi-ilta on Linnanmäen Peacock-teatterissa ti 16.5.





UIT:n toimisto

Eerikinkatu 1

00100 Helsinki

p. 09 756 8070
toimisto@uit.fi
liput@uit.fi
Aukiolo: ma–pe klo 10–17

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Terhi Romo

Markkinointipäällikkö

terhi@uit.fi

050 3008069



Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

UIT - Hakaniemen Musiikkiteatteri
UIT - Hakaniemen Musiikkiteatteri
Tivolikuja 1
00510 HELSINKI

09 756 8070, toimisto(at)uit.fihttp://www.uit.fi

Uusi Iloinen Teatteri on suomalainen vuonna 1978 perustettu viihteellinen teatteri. UIT-lyhenteellä tunnetulla teatterilla on esitystoimintaa huhti–kesäkuussa.

Runsaasti musiikkia sisältävien revyiden orkesterina oli alun perin Seitsemän seinähullua veljestä, kunnes vuonna 2008 orkesteriksi vaihtui Jean S.

UIT toimi vuosina 1979–2009 Helsingissä Linnanmäen Peacock-teatterissa. 2010–2014 UIT on toiminut Helsingin Hakaniemessä Arena-näyttämöllä. Keväällä 2015 teatteri palasi juurilleen Linnanmäen Peacock-teatteriin, jossa se jatkaa myös vuonna 2017.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta UIT - Hakaniemen Musiikkiteatteri

Kutsu medioille: Tule tapaamaan Uuden Iloisen Teatterin kevätilottelun tähtiä tiedotustilaisuuteen ke 10.5. klo 11.3.5.2017 11:01:12 EESTKutsu

Toivottamme teidät mitä lämpimimmin tervetulleeksi Uuden Iloisen Teatterin Sata lasissa! -musiikki-ilottelun tiedotustilaisuuteen ja tapaamaan kevätrevyymme tähtiä Linnanmäen Peacock-teatteriin ke 10.5. klo 11. Vahvistattehan osallistumisenne viimeistään pe 5.5. mennessä joko terhi@uit.fi tai 050 300 8069. Jos olette kiinnostuneet arvioimaan Sata lasissa! -musiikki-ilottelun ensi-illan, otattehan yhteyttä terhi@uit.fi tai 050 300 8069. Ensi-ilta järjestetään Linnanmäen Peacock-teatterissa ti 16.5. klo 20. Paikkoja rajoitetusti. Tiedotustilaisuuden ohjelma klo 11–11.30 Teatterinjohtaja Timo Kärkkäisen, ohjaaja-koreografi Reija Wäreen ja kapellimestari Antti Paavilaisen sanat sekä katkelmia Sata lasissa! -musiikki-ilottelusta klo 11.30–12.30 Vapaata haastatteluaikaa. Ennen tilaisuutta on tarjolla pientä purtavaa Sketsien, musiikin ja tanssin ilotulitusta – Lavalla Suomen estradi- ja viihdetaiteen huiput Tänä keväänä Peacock-teatterissa ilotellaan talla pohjassa, kun Uusi Iloinen Teatteri