Kimmo Pyykkö -taidemuseo

Suunnittelija Merja Palinin 25-vuotisjuhlanäyttely Kangasala-talon galleriassa

Jaa
Merja Palinin suunnittelijan ura alkoi opinnäytetyöstä, jonka hän teki Finlaysonille. 25 vuotta myöhemmin Palinin kädenjälki näkyy monissa suomalaisten yritysten tuotteissa. Suunnittelijan silmin – 25 vuotta kuvioita suomalaisesta luonnosta on esillä Kangasala-talon galleriassa 14.6.-3.9.2017.
Merja Palin suunnitteli kankaan Laulujoutsen Eurokankaalle. Kuva Merja Palin.
Merja Palin suunnitteli kankaan Laulujoutsen Eurokankaalle. Kuva Merja Palin.

Merja Palin on Kangasalan Liuksialassa asuva taideteollinen suunnittelija, joka suunnittelu-ura alkoi 25 vuotta sitten. Palinin suunnittelemissa kuoseissa luonto on pääosassa. Luonnon kauneus ja suunnittelijan oman kädenjälki näkyy monissa suomalaisten yritysten kankaissa, pellavatuotteissa, lautasliinoissa, matoissa, vihkoissa, lahjapapereissa ja repuissa. Kangasala-talon gallerian juhlanäyttely koostuu Merja Palinin suunnittelemista kankaista ja tuotteista. Kankaat levittäytyvät myös galleriatilan ulkopuolelle Kangasala-talon aulaan.

25 vuotta sitten Merja Palin teki ensimmäisen kuosinsa Finlaysonille opinnäytetyönä ja siitä alkoi pitkä ura suunnittelijana. 11 vuoden ajan Merja suunnitteli huiveja ja solmioita Marja Kurjella. Viimeiset seitsemän vuotta hän on tehnyt suunnitteluyhteistyötä useiden suomalaisyritysten kanssa. Näyttelyssä on esillä Palinin suunnittelemia kankaita ja tuotteita Eurokankaan, Vilpolan, Havin, Paperipisteen ja Reipas mallistoista.

 
”Minun kuosini kertovat tarinaa suomalaisesta luonnosta. Vietän paljon aikaa retkeillen luonnossa perheeni ja koirani kanssa. Päivittäin koiran kanssa lenkeillä havainnoin ainutlaatuista Roineen rannan luontoa. Valokuvaus on minun tapani koota tunnelmia mieleeni. Valokuvien ja luonnon inspiroimana syntyvät kuosini. Luonto on ehtymätön ja rikas ideoiden antaja. Rakastan työtäni ja haluan suunnitteluni kautta tuoda ihanan, kauniin suomalaisen luonnon värejä, rikkautta ja tunnelmia jokaisen ihmisen kotiin. Haluan myös, että suunnitteluni kertoo meille kaikille luonnon tärkeydestä ja toivon, että kauniit luontokuosit herättävät halua suojella ja varjella ainutlaatuista luontoamme.” - Merja Palin
 
Mediatilaisuus 
Merja Palin: Suunnittelijan silmin – 25 vuotta kuvioita suomalaisesta luonnosta -näyttelyn mediatilaisuus järjestetään ke 14.6. klo 12-13.
 
Taiteilijatapaaminen
Näyttelyn taiteilijatapaaminen on la 17.6. klo 13 alkaen. Merja Palin kertoo suunnittelutyöstä ja esittelee näyttelyn.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lehdistökuvat
Kuvatietoihin merkittävä suunnittelijan ja kuosin nimi sekä valmistaja.
Kaikki kuvat: Merja Palin.


https://www.dropbox.com/sh/rk9lmwbj9abfrn9/AAB7g1fJvsSnEqB5DioLy34Ba/Kangasala-talon%20galleria/Merja%2


Lisätietoa näyttelystä
Merja Palin
merja.palin@gmail.com
040 747 1816
www.palindesign.fi


Tiina Kuivalainen
Kimmo Pyykkö -taidemuseo, museolehtori, tiedottaja
040 773 0196, tiina.kuivalainen(at)kangasala-talo.fi

Kuvat

Merja Palin suunnitteli kankaan Laulujoutsen Eurokankaalle. Kuva Merja Palin.
Merja Palin suunnitteli kankaan Laulujoutsen Eurokankaalle. Kuva Merja Palin.
Lataa
Suunnittelija Merja Palin ja kangas Valkovuokko, Eurokangas. Kuva Merja Palin.
Suunnittelija Merja Palin ja kangas Valkovuokko, Eurokangas. Kuva Merja Palin.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kimmo Pyykkö -taidemuseo
Kimmo Pyykkö -taidemuseo
Kuohunharjuntie 6
36200 KANGASALA

040 773 0148http://www.kimmopyykkotaidemuseo.fi

Kimmo Pyykkö -taidemuseon vaihtuvat näyttelyt esittelevät korkeatasoista kotimaista kuvataidetta kahdessa kerroksessa. Pysyvä näyttely Pitkän matkan ateljee taidemuseon kolmannessa kerroksessa avaa kuvanveistäjä Kimmo Pyykön elämän ja uran vaiheita. Taidemuseon yleisötyöhön kuuluvat yleisö- ja teemaopastukset, opastukset, luennot ja työpajat eri kohderyhmille. Kimmo Pyykkö -taidemuseo sijaitsee Kangasala-talossa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kimmo Pyykkö -taidemuseo

Riitta Nelimarkan näyttely tuo väri-ilottelua Kimmo Pyykkö -taidemuseoon -näyttely avautuu 21.9.30.8.2019 08:54:53 EEST | Tiedote

Syksyllä 2019 Kimmo Pyykkö -taidemuseossa nähdään omaleimaisen ja monipuolisen taiteilijan, professori Riitta Nelimarkan näyttely Bardo Bardo - teoksia alitajunnan labyrinteistä. Nelimarkan alter ego Elise seuralaisineen ja muut tarinalliset hahmot valloittavat taidemuseon näyttelytilat. Riitta Nelimarkan näyttely on esillä Kimmo Pyykkö -taidemuseossa 21.9.2019 – 5.1.2020.

Museoiden iltana 15.8. Einar Ilmonin näyttelyn voi kokea musiikin siivittämänä12.8.2019 13:41:39 EEST | Tiedote

Museoiden iltana Kimmo Pyykkö -taidemuseo tarjoaa musiikillisen äänimaiseman Einar Ilmonin näyttelyssä kävijöille. Kontrabasisti Ahti Lassila improvisoi näyttelyn teosten teemoista ja tilasta musiikillisen esityksen klo 19 alkaen. Einar Ilmonin elämään johdattelee Einarin kävelykierroksella opas Jussi Lehtonen klo 17. Lähtö kierrokselle Kimmo Pyykkö -taidemuseon edestä.

Museoiden ilta 15.8.2019 Kangasalla tarjoaa monenlaisia maksuttomia tapahtumia iltakymmeneen asti9.8.2019 09:02:35 EEST | Tiedote

Viidettä kertaa Kangasalla järjestettävä Museoiden ilta tarjoaa monenlaista tekemistä ja kokemista torstaina 15. elokuuta klo 17 alkaen. Taidemaalari Einar Ilmonin elämään ja taiteeseen voi tutustua Einarin kävelykierroksella sekä kontrabasisti Ahti Lassilan musiikin siivittämänä Walking bass -kierroksella Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. Mobilia järjestää useita yleisöopastuksia sekä Rallimuseossa että ”Leveillä lahkeilla” näyttelyihin. Tapahtumassa on mukana yhteensä yhdeksän paikalliskohdetta, joihin kaikkiin on illan aikana vapaa pääsy.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye