Suuntimopuistoon uusi aluekirjasto ja nuorisotalo – kerro mielipiteesi suunnitelmista

Suuntimopuiston länsiosaan on tilapäisellä rakennusluvalla rakennettu koulu ja päiväkoti väistötilaksi alueen lähikouluille ja päiväkodeille näiden ollessa remontissa. Asemakaavan muutostyössä haetaan nykyisen rakennuksen rakennuslupa pysyväksi. Samalla selvitetään tarvittavien uusien palvelutilojen määrää, esimerkiksi uuden monitoimitilan osalta.
Suunniteltu monitoimitila sisältää kirjaston ja nuorisotilan. Uusi Suuntimopuiston kirjasto korvaa kaksi lähialueen kirjastoa, Puistolan ja Tapulikaupungin aluekirjastot. Suuntimopuiston nuorisotalo puolestaan korvaaa Tapulikaupungin nuorisotalon. Alueellisesti rakennus ja sen palvelut tulevat palvelemaan erityisesti Puistolan, Tapulinkaupungin Heikinlaakson asukkaita.
Väestöennusteiden valossa alueen asukkaiden määrä ei kasva seuraavina vuosina. Uusille kirjasto- ja nuorisotiloille on kuitenkin tarvetta, sillä nykyiset tilat eivät täytä nykyisiä esteettömyysvaatimuksia, eivätkä ole saavutettavia. Nykyiset tilat ovat myös osin epäkäytännölliset ja riittämättömät. Tiloja ja palveluita kehitetään vastaamaan nykyisten ja uusien sukupolvien käyttötarpeita.
Kehitystyö ja käyttötarpeiden kartoitus alkaa 15.5.2023 avatulla kerrokantasi.hel.fi-alustalla tapahtuvalla kyselyllä. Kyselyssä asukkaat voivat kommentoida kirjastoa ja nuorisotaloa koskevaa suunnitelmaa ja kertoa, minkälaisia tiloja kirjastoon ja nuorisotaloon tarvittaisiin. Vastaajat voivat esimerkiksi kertoa
- Minkälaisia asioita he haluaisivat tehdä tai harrastaa tulevissa tiloissa?
- Minkälaisia toiminnallisuuksia tulevien tilojen tulisi tarjota?
- Millainen on 2030-luvun alueellinen kirjasto tai alueellinen nuorisotalo?
Kertyvien kommenttien pohjalta voidaan parantaa tarvekuvausta ja valmistella vireillä olevaa asemakaavan muutosta.
Hankkeen seuraavissa vaiheissa suunnitellaan sisätiloja tarkemmin. Kerrokantasi.hel.fi-alustalla asukkaat voivat ilmoittautua mukaan jatkokehitykseen, esimerkiksi ensi syksynä järjestettäviin työpajoihin. Mukaan kehittämiseen toivotaan myös alueen asukasyhdistysten ja järjestöjen edustajia.
Kommentoi suunnitelmia ja ilmoittaudu mukaan kehitystyöhon!
Kerro mielipiteesi 4.6.2023 klo 23 mennessä osoitteessa
kerrokantasi.hel.fi/suuntimopuisto
Tiedottesta julkaistaan ruotsin ja englanninkielinen versio hel.fi-verkkosivulla mahdollisimman pian.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laura Kuusinen
Projektipäällikkö
Tilapalvelut
Helsingin kaupunki, kulttuuri ja vapaa-aika
040 8095788
laura.kuusinen@hel.fi
Saara Ihamäki
aluekirjastopalvelujen johtaja
Helsingin kaupunki, kulttuuri ja vapaa-aika
050 3421232
saara.ihamaki@hel.fi
Kirsikka Linna
Toiminnanjohtaja, ts.
Koillinen nuorisotyöyksikkö
Helsingin kaupunki, kulttuuri ja vapaa-aika
050 5591737
kirsikka.linna@hel.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/
Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu viidestä palvelukokonaisuudesta: kirjasto, kulttuuri, liikunta, nuoriso ja hallinto. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Nuorten yhteisnäyttely Polku2.6.2023 14:23:40 EEST | Tiedote
Kesäkuun ajan Helsingin Kanneltalon galleriassa on esillä pääkaupunkiseudun 15–25-vuotiaiden nuorten tekemiä teoksia. Polku-yhteisnäyttelyssä polkuja esitellään muun muassa maalauksin, runoin, videoin, valokuvin ja veistoksin.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 6.6.2.6.2023 13:14:03 EEST | Tiedote
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan seuraavan kokouksen esityslista on julkaistu kaupungin uusilla päätöksenteon verkkosivuilla.
Jalkautuva nuorisotyö toimii koulujen päättäjäisviikonloppuna tehostetusti1.6.2023 16:17:11 EEST | Tiedote
Nuorisopalvelut ja poliisi ovat varautuneet pääkaupunkiseudulla nuorten päättäjäisviikonloppujuhlintaan. Koulut päättyvät 3.6.2023.
Uudistunut Oodin lastenalue kutsuu kirjojen pariin – avajaisia vietetään sunnuntaina 11. kesäkuuta1.6.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Keskustakirjasto Oodin kolmannessa kerroksessa sijaitseva suosittu lastenalue on uudistunut kevään aikana. Uusittu lastenalue tarjoaa viihtyisät tilat koko perheen yhteisiin luku- ja pelailuhetkiin sekä puuhaa ja aivopähkinöitä eri-ikäisille lapsille. Lastenalueen avajaisia vietetään kesäkuun 11. päivä.
Odes förnyade barnområde lockar till böckerna – invigningen firas på söndagen den 11 juni1.6.2023 07:59:00 EEST | Tiedote
Det populära barnområdet på tredje våningen i centrumbiblioteket Ode har förnyats under våren. Det förnyade barnområdet erbjuder trivsamma utrymmen för hela familjens gemensamma läs- och spelstunder samt pyssel och tankenötter för barn i olika åldrar. Invigningen av barnområdet firas den 11 juni.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme