Oulun yliopisto

Suurhankkeessa selvitetään ympäristön ja terveyden välisiä yhteyksiä

Jaa
Ihmisten elintavat ja elinympäristöt ovat muuttuneet ajan saatossa. Oulun yliopisto johtaa kansainvälistä hanketta, jossa tutkitaan ympäristön ja elintapojen yhteyksiä kroonisiin aineenvaihdunta- ja verenkiertoelinsairauksiin. Hankkeesta tekee merkittävän aiheen lisäksi sen tutkimusaineiston laajuus: Euroopasta mukana on 11 miljoonaa kansalaista.
Ympäristötekijät yhdessä geneettisten tekijöiden kanssa vaikuttavat ihmisen riskiin sairastua kroonisiin aineenvaihdunta- ja verenkiertoelinsairauksiin, kuten esimerkiksi tyypin 2 diabetekseen.
Ympäristötekijät yhdessä geneettisten tekijöiden kanssa vaikuttavat ihmisen riskiin sairastua kroonisiin aineenvaihdunta- ja verenkiertoelinsairauksiin, kuten esimerkiksi tyypin 2 diabetekseen.

Ympäristötekijät, kuten melu- ja ilmansaasteet, rakennettu ympäristö, psykologiset ja sosiaaliset tekijät sekä elintavat yhdessä geneettisten tekijöiden kanssa vaikuttavat ihmisen riskiin sairastua kroonisiin aineenvaihdunta- ja verenkiertoelinsairauksiin, kuten tyypin 2 diabetekseen, sydäntautiin ja ateroskleroosiin.

LongITools-hankkeessa kroonisiin aineenvaihdunta- ja verenkiertoelinsairauksiin liittyvien tekijöiden kehitystä seurataan tutkimusaineistossa syntymästä vanhuuteen. Tavoitteena on tuottaa uusia seuranta- ja ennustusmenetelmiä sekä työkaluja innovatiiviseen terveydenhuoltoon ja hoitokäytäntöihin.

”Kroonisten elintapasairauksien taloudellinen ja sosiaalinen kuorma kasvaa ikääntymisen myötä, mikä lisää terveydenhuollon kustannuksia. Samanaikaisesti elinympäristömme muuttuu. Olemme iloisia tästä rahoituksesta ja valmiita kehittämään tutkimusta ja tuottamaan tuloksia, jotka eivät pelkästään kehitä kroonisia sairauksia ehkäiseviä toimia, vaan voisivat olla ehkäisemässä sosiaaliseen asemaan liittyvää terveydellistä epätasa-arvoa”, sanoo hankkeen johtaja professori Sylvain Sebert Oulun yliopistosta.

LongITools käyttää eksposomista eli niin sanottua kokonaisvaltaista lähestymistapaa, jossa terveyteen liittyviä tekijöitä yhdistetään ympäristötekijöihin ja pyritään määrittelemään sairauteen johtavat tapahtumaketjut ja parhaat ajankohdat toimenpiteillesairastumisriskin vähentämiseksi.

LongITools-projektiin kuuluu 15 tutkimusinstituutiota ja kolme pk-yritystä kahdeksasta Euroopan maasta epidemiologian, genetiikan, epigenetiikan, metabolomiikan, matematiikan, ekonomian, politiikan, elintapojen ja sensoritekniikan aloilta.

LongITools on tammikuussa 2020 alkanut viisivuotinen hanke, jolle EU:n Horizon 2020 -puiteohjelma on myöntänyt lähes 12 000 000 euron rahoituksen. LongITools muodostaa yhdessä yhdeksän muun hankkeen kanssa uuden European Human Exposome Network -verkoston, joka julkistetaan Brysselissä 11. helmikuuta.

LongITools-partnerit:

  • Oulun yliopisto, Suomi (koordinaattori)
  • Ab.Acus, Italia
  • Amsterdam UMC, Hollanti
  • Beta Technology Ltd, Iso-Britannia
  • Chalmers tekniska högskola, Ruotsi
  • CyNexo, Italia
  • Erasmus MC, Hollanti
  • Imperial College London, Iso-Britannia
  • Institut National de la Santé et de la Recherche Médicale (INSERM), Ranska
  • Itä-Suomen yliopisto, Suomi
  • Universitair Medisch Centrum Groningen, Hollanti
  • Università degli Studi di Roma "Tor Vergata", Italia
  • Universitat de Barcelona; Espanja
  • Universiteit Utrecht, Hollanti
  • Universitetet i Oslo, Norway
  • University College London, Iso-Britannia
  • University of Bristol, Iso-Britannia
  • University of Surrey, Iso-Britannia

European Human Exposome Network

European Human Exposome Network (Euroopan ihmisiin liittyvän eksposomitutkimuksen verkosto) yhdistää yhdeksän Euroopan unionin Horizon 2020 -puiteohjelman rahoittamaa tutkimusprojektia. European Human Exposome Network tutkii, kuinka ruokavalion, elintapojen ja ympäristön kautta kohtaamamme altisteet vaikuttavat terveyteemme.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Professori Sylvain Sebert, sylvain.sebert@oulu.fi, p. 050 344 0842
Projektitukija Teija Juola, teija.juola@oulu.fi, p. 050 4666 137

Kuvat

Ympäristötekijät yhdessä geneettisten tekijöiden kanssa vaikuttavat ihmisen riskiin sairastua kroonisiin aineenvaihdunta- ja verenkiertoelinsairauksiin, kuten esimerkiksi tyypin 2 diabetekseen.
Ympäristötekijät yhdessä geneettisten tekijöiden kanssa vaikuttavat ihmisen riskiin sairastua kroonisiin aineenvaihdunta- ja verenkiertoelinsairauksiin, kuten esimerkiksi tyypin 2 diabetekseen.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Kansainvälisen tähtitieteellisen unionin johtoryhmä Suomeen ensi kertaa 22.–24.4. – tiedotusvälineet tervetulleita tapaamaan johtoryhmän jäseniä17.4.2024 08:45:00 EEST | Tiedote

Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni (eng. International Astronomical Union, IAU) on yksi vanhimmista ja suurimmista ammattitieteilijöiden unioneista. Sen johtoryhmä kokoontuu ensi kertaa historiassaan Suomessa; Helsingissä ja Rovaniemellä. Oulun yliopiston isännöimä kokous on merkittävä hetki suomalaiselle tähtitieteelle ja maailmanlaajuiselle yhteistyölle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye