Vaasan kaupunki - Vasa stad

Suurin osa valituista hakijoista pääsee kesätöihin

Jaa
Vaasan kaupungin kesätöihin valituista nuorista suurin osa pääsee kesäksi töihin. Niille, joiden työt peruuntuvat, pyritään löytämään korvaavaa työtä tai muuta tukea kesätyöllistymiseen.

Koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne on tuonut haasteita myös kesätöitä tarjoaville työnantajille. Vaasan kaupungilla on pohdittu ja yritetty ennakoida mahdollisimman tarkasti tulevan kesän tilannetta.

- Arviointi kesätyöntekijöiden ottamisesta on tehty toimialakohtaisesti. Niissä tehtävissä, joissa työmahdollisuuksia nuorille voidaan poikkeusolot huomioiden tarjota, näin myös tehdään, kertoo Anne Lindell kaupungin rekrytointipalveluista.

Poikkeustilanteen vuoksi vaasalaisiin päiväkoteihin ei oteta kesätyöntekijöitä tulevana kesänä. Kesätyö peruuntuu näin 22 hakijalla.

- Vaikka tilanne on todella harmillinen, ovat hakijat olleet ymmärtäväisiä. Pyrimme etsimään heille korvaavaa työtä muista kaupungin yksiköistä ja olemme yhteydessä heihin 29.5. mennessä, mikäli meillä on tarjota korvaava työtehtävä, Lindell sanoo.

Sivistystoimen muut kesätyöntekijät esimerkiksi museoissa, kirjastoissa sekä liikunta- ja nuorisopalveluissa aloittavat kesätyönsä, kun palvelut avataan uudelleen rajoitusten jälkeen. Myös konsernihallinnossa, teknisessä toimessa ja sosiaali- ja terveystoimessa päätettiin, että kesätyöntekijät voivat tulla töihin. Työpaikolla tullaan noudattamaan tarkasti hygienia- ja muita työturvallisuusohjeistuksia sekä kiinnitetään erityistä huomiota hyvään perehdytykseen.

Maaliskuun alussa päättyneeseen kesätyöhakuun tuli 1615 hakemusta, ja kesätöihin valittiin 322 nuorta. Lisäksi erityis- ja vammaisnuorille suunnattuihin kesätöihin valittiin 23 nuorta.

Tarjolla kesäduuniseteleitä, työllistämisstipendejä sekä tukea kesäyrittäjyyteen

Kaupungin työllistämispalveluissa on pyritty löytämään uusia ratkaisuja, jotta poikkeustilanne vaikuttaisi mahdollisimman vähän kesätöiden tekemiseen. Kevään aikana on mietitty vaihtoehtoisia tapoja järjestää töitä sekä kartoitettu uusia työmahdollisuuksia.

Uudessa Oma Pomo - kesätyö 4H yrittäjänä -kampanjassa tarjoamme kymmenelle 15-20-vuotiaalle vaasalaisnuorelle 200 euron tuen, jolla on mahdollisuus käynnistää omaa yritystoimintaa. Nuoret pääsevät myös yrittäjyyskoulutukseen ja saavat ohjausta yrityskummeilta, kertoo Helena Nurmikoski kaupungin työllistämispalveluista.

Lisäksi kaupunki myöntää rahallista tukea eli Kesäduuniseteleitä yksityiselle yritykselle tai yhdistykselle, joka työllistää 15–29-vuotiaan nuoren. Kesäduuniseteliä voi hakea Vaasan kaupungin sähköisessä asioinnissa https://asiointi.vaasa.fi/ 31.5. asti. Kesäduuniseteli voidaan myöntää yritykselle, vaikka se olisi joutunut poikkeustilanteen takia lomauttamaan.

Vaasa jatkaa myös nuorten vaasalaisurheilijoiden työllistämistä stipendeillä, jotka mahdollistavat harjoittelun ja kilpailemisen kesän aikana. Työllistämisstipendit on myönnetty valmentajien Vaasanseudun Urheiluakatemialle lähettämien ehdotusten perusteella.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Rekrytointivastaava Anne Lindell
puh. 040 153 4564, anne.lindell@vaasa.fi


Työllistämisvastaava Helena Nurmikoski
puh. 040 173 0517, helena.nurmikoski@vaasa.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Ett träd för alla Vasabor – kom med i planteringstalkot!18.4.2024 13:17:37 EEST | Tiedote

Det kommer att planteras 70 000 nya träd i Vasa under de kommande åren. Målet för projektet Ett träd för alla Vasabor är att jämna ut koldioxidutsläppen från byggprojekt och kompensera för att det avlägsnas träd, stödja Vasas mål om klimatneutralitet samt att fira att stadens befolkning ökar och når upp till ett nytt tiotusental. Även invånare, sammanslutningar och företag bjuds in att delta i ett planteringstalko.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye