FIM

Suursijoittajien suosikkistrategia suomalaissijoittajien avuksi – FIMiltä kaksi uutta rahastoa

Jaa
Toisen sukupolven faktorirahastot hyödyntävät systemaattisesti useita toimialakohtaisia faktoreita ja mukautuvat markkinatilanteiden muutoksiin. Akateemisissa tutkimuksissa on saatu vahvaa näyttöä faktorisijoittamisen hyödyistä.

Varainhoitaja ja yksityispankki FIM tuo markkinoille kaksi uuden sukupolven rahastoa, jotka perustuvat faktorisijoittamiseen. Kyseessä on sijoitusstrategia, jossa pyritään tunnistamaan sellaiset arvopaperin ominaisuudet, joiden on havaittu liittyvän vertailuindeksiä korkeampiin riskikorjattuihin tuottoihin.

FIM Multifactor Osake Eurooppa ja FIM Multifactor Osake USA sijoittavat systemaattisen ja kurinalaisen faktoristrategian mukaisesti suurten eurooppalaisten ja yhdysvaltalaisten yhtiöiden osakkeisiin.

Rahastojen faktoristrategia perustuu fundamentaalisen analyysin pohjalta löydettyihin arvo-, kasvu- ja laatufaktoreihin sekä markkinatilanteen huomioiviin momentum- ja alhainen riski -faktoreihin. Toisin kuin yksittäisiin ominaisuuksiin perustuneet ensimmäisen sukupolven faktorirahastot, FIMin uudet rahastot hyödyntävät ainutlaatuista adaptiivista monifaktorimallia, joka huomioi erot maanosien ja toimialojen välillä.

Molempia rahastoja luotsaa rahastonhoitaja Timo Rossi, joka on tehnyt pitkän uran osakesijoittamisen parissa Suomessa ja ulkomailla. Viime vuodet hän on keskittynyt täysimääräisesti systemaattiseen faktorisijoitustyyliin, joka pohjautuu kvantitatiivisiin malleihin ja algoritmeihin.

“Kiinnostuin finanssikriisin jälkeen siitä, miksi perinteinen arvosijoittaminen ei tuntunut toimivan. Sittemmin akateemisen tutkimuksen tulokset faktorisijoittamisen tuloksellisuudesta ovat vastanneet myös omia kokemuksiani”, Rossi kertoo.

Rossin mukaan FIM lähestyy faktorisijoittamista pitämällä kurinalaisesti kiinni sijoitusprosessia ohjaavista säännöistä ja noudattamalla aktiivista sijoitusfilosofiaa. Tämä näkyy muun muassa siinä, että rahasto valitsee sijoituskohteensa tarkasti ja kohteiden lukumäärä vaihtelee 60–80 osakkeen välillä. Yhdessä järkevän faktorihajautuksen kanssa lähestymistapa parantaa rahastojen odotettavissa olevaa riskikorjattua tuottoa merkittävästi.

Faktorisijoittaminen on ollut perinteisesti etenkin institutionaalisten suursijoittajien suosiossa. Esimerkiksi maailman suurin valtiollinen sijoitusrahasto, Norjan öljyrahasto, luottaa sijoituksissaan faktoripohjaiseen lähestymiseen.

“Olen iloinen siitä, että institutionaalisten sijoittajien lisäksi myös henkilöasiakkaamme voivat hyödyntää uuden sukupolven faktorirahastojamme osana sijoituksiaan”, sijoitusjohtaja Eelis Hein sanoo.

Heinin mukaan FIM tulee jatkossa tekemään osan sijoituksistaan yhdysvaltalaisiin ja eurooppalaisiin osakkeisiin uusien faktorirahastojen kautta salkuissa, joita yhtiö hoitaa asiakkaidensa puolesta. FIM Multifactor -rahastot muodostavat myös osan FIM Varainhoito- ja S-Säästörahastojen sijoituksista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Eelis Hein, sijoitusjohtaja, FIM, p. 040 592 9001, eelis.hein@fim.com
Timo Rossi, rahastonhoitaja, FIM, p. 050 515 1255, timo.rossi@fim.com

Linkit

Tietoja julkaisijasta

FIM
FIM
Mikonkatu 9
00100 HELSINKI

https://www.s-pankki.fi

FIM on suomalainen varainhoitaja ja yksityispankki, joka palvelee asiakkaitaan yksilöllisesti. Kokeneet ammattilaisemme tarjoavat sijoitus- ja varainhoitopalveluja niin varakkaille yksityissijoittajille, yrityksille kuin instituutioille 30 vuoden kokemuksella. Helsingissä, Jyväskylässä, Oulussa, Tampereella, Turussa sekä Tukholmassa sijaitsevien toimipisteidemme lisäksi palvelemme asiakkaitamme kattavasti verkossa ja mobiilissa. FIM on osa suomalaista S-Pankki-konsernia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta FIM

FIMiltä Suomen ensimmäinen vihreiden joukkolainojen rahasto1.10.2018 07:20:00 EEST | Tiedote

S-Pankki-konserniin kuuluva varainhoitaja ja yksityispankki FIM tuo markkinoille Suomen ensimmäisen pääasiassa vihreisiin joukkolainoihin (green bond) sijoittavan rahaston. Vihreiden joukkolainojen rahat on korvamerkitty projekteihin, joilla yritykset parantavat oman toimintansa ympäristöystävällisyyttä. Uusi rahasto nostaa ympäristöystävällisyyden uudelle tasolle asiakkaiden puolesta hoidettavissa sijoituksissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye