Hyvinkään kaupunki

Sveitsin uimala avautuu koulujen syyslomaviikoksi

Jaa

Hyvinkään Sveitsin uimalan laajennustyömaa on edennyt suunnitellusti ja vanhan hallin allasalueet avataan yleisölle lauantaina 16. lokakuuta, sopivasti juuri syysloman alla. Avajaispäivänä uimalaan pääsee maksutta ja asiakkailla tarjotaan pullakahvit uimalan aulassa.

Kuva: Hyvinkään kaupunki, Teemu Heikkilä
Kuva: Hyvinkään kaupunki, Teemu Heikkilä

Hyvinkään kaupunki tiedottaa
6.10.2021


Sveitsin uimala avautuu koulujen syyslomaviikoksi

Sveitsin uimalan laajennustyömaa on edennyt suunnitellusti ja vanhan hallin allasalueet avataan yleisölle lauantaina 16. lokakuuta, sopivasti juuri syysloman alla. Avajaispäivänä uimalaan pääsee maksutta ja asiakkailla tarjotaan pullakahvit uimalan aulassa.

– Uuden allashallin ja siihen liittyvän vedenkäsittelyn hienosäätöjen viimeistelytöiden valmistuminen ratkaisee, onko tuolloin myös uusi allashalli jo käytettävissä, toteaa liikuntapäällikkö Jarmo Vakkila.

Vanhassa 25 metrin altaassa on avajaisviikonlopun ajan Wibit-rata ja merenneito uiskentelee altaissa la 16.10. ja su 17.10. klo 11–12.30. Liikuntapalveluiden vesivoimisteluryhmien toiminta aloitetaan maanantaina 25.10.2021. Tällöin alkaa myös uimaseurojen toiminta hallissa.

– Laajennusosan hallissa on lähiviikkoina menossa erilaiset käyttöönottoon liittyvät viranomaistarkastukset ja kun ne kaikki saadaan hyväksytysti läpi, työmaa voidaan vastaanottaa, taustoittaa kiinteistöjohtaja Antti Nikkanen uuden hallin vastaanottoa.

Uuden halliosan avautumisen ajankohdasta tiedotetaan tarkemmin tiistaina 12.10. Tällöin lehdistölle on myös tarjolla mahdollisuus tulla kuvaamaan uimalaa. 

Uimalan kuntosali sekä kahvio palvelevat asiakkaitaan uimalan aukioloaikojen mukaisesti.

Lisätietoja:

Kiinteistöjohtaja Antti Nikkanen, 040 661 3744
Liikuntapäällikkö Jarmo Vakkila, 040 809 4386

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Hyvinkään kaupunki, Teemu Heikkilä
Kuva: Hyvinkään kaupunki, Teemu Heikkilä
Lataa
Kuva: Hyvinkään kaupunki, Teemu Heikkilä
Kuva: Hyvinkään kaupunki, Teemu Heikkilä
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Hyvinkään kaupunki
Hyvinkään kaupunki
Kankurinkatu 4-6
05800 Hyvinkää

019 459 11https://www.hyvinkaa.fi

Hyvinkää on Suomen 23. suurin ja Uudenmaan viidenneksi suurin, lähes 47 000 asukkaan kaupunki. Rakennamme ja kehitämme kaupunkia suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti ja tarjoamme hyvät puitteet sekä monipuolisesti vaihtoehtoja asukkaillemme eri elämänvaiheissa. Kaupunkimme antaa mahdollisuudet elämyksiin ja kokemuksiin niin ulkoilun, kulttuurin kuin liikunnan ja urheilun saralla ympäri vuoden.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinkään kaupunki

Hyvinkään Halossa kipinöi: Hyvinkää kutsuu kymmenen päivän valokylpyyn14.10.2021 11:05:35 EEST | Tiedote

Hyvinkään Halossa kipinöi: Hyvinkää kutsuu kymmenen päivän valokylpyyn Taidevaloa, arjen valaistusta ja erilaisia kulttuuritapahtumia tarjoava Hyvinkään Halo -valotapahtuma käynnistyy avajaisin Hyvinkään torilla torstaina 28.10. klo 18.00. Tänä syksynä ”Valon kipinä”-teemaa kantava tapahtuma esittelee yksitoista taidevaloteosta ja kahdeksan uutta, pysyvää arjen valaistuskohdetta.

Hyvinkään Tapainlinnan koulun laajennustyöt etenevät hyvässä vauhdissa29.9.2021 13:30:00 EEST | Tiedote

Hyvinkään Tapainlinnan koulun laajennusosan ensimmäiset työvaiheet on saatu kesän aikana tehtyä ja rakennustyöt ovat paikon edenneet jopa aikataulua ripeämmin. Tapainlinnan yhtenäiskoulu on kaupungin suurin peruskoulu ja oppilasmäärä tulee laajennuksen jälkeen kasvamaan noin 100 oppilaalla, jolloin koulussa opiskelee ensi lukuvuoden alkaessa yli 700 lasta ja nuorta. Myös henkilökunnan lukumäärä tulee kasvamaan.

Vanhankirkonsilta avautuu kevyen liikenteen käyttöön keskiviikkona 1. syyskuuta31.8.2021 11:44:30 EEST | Tiedote

Hyvinkään Uudenmaankadun ja Hangonsillan asuinalueen yhdistävä kevyen liikenteen silta on valmistunut ja otetaan käyttöön keskiviikkona 1.9.2021 klo 7.30. Kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen sekä tekniikan ja ympäristön toimialajohtaja Marko Hytönen ovat keskiviikkoaamuna paikan päällä tervehtimässä sillan ensimmäisiä ylittäjiä. Kevyen liikenteen silta avataan sopivasti Pyöräile kouluun -päivänä, joka on osa valtakunnallista Pyöräilyviikkoa.

Hyvinkään kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen Red Carpet -festivaalissa: Innostuneisuus ja yllätyksellisyys kantavat tapahtumaa tulevinakin vuosina26.8.2021 19:16:30 EEST | Tiedote

Tänä vuonna viisivuotisjuhliaan viettävä Red Carpet -festivaali käynnistyi juhlallisesti torstaina Hyvinkään keskustan Tähtiraitin tähtien paljastuksella ja sitä seuraavalla palkintogaalalla. Hyvinkään kaupunki on ollut tapahtuman kumppani jo sen alkutaipaleesta lähtien, joten juhlagaalan avauspuheenvuoron piti kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen, onnitellen taiteellista johtaja Antti Luusuaniemeä festivaalin pitkäjänteisestä kehittämisestä. Tänä vuonna festaripäivät ovat 26.–29.8.2021.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme