Zora Biosciences

Sydänkohtausta ennustava Hertta-testi laajenee diabeteksen ennustamiseen: Tyypin 2 diabeteksen puhkeamista voidaan ennustaa ja ennaltaehkäisyn onnistumista voi seurata

Jaa

Euroopan diabetestutkimusyhdistys EASD:n Diabetologia-lehdessä on julkaistu tutkimus, jossa osoitettiin, että tyypin 2 diabeteksen kehittyminen voidaan ennustaa jo vuosia ennen taudin puhkeamista. Suomesta mukana oli tutkijoita Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL), Oulun yliopistosta sekä suomalaisesta terveysteknologiayritys Zora Biosciences Oy:stä.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa analysoitiin verinäytteitä yli 11 000 henkilöltä. Laajassa suomalaisessa väestötutkimuksessa havaittiin, että kahden tietyn keramidi-lipidin suhde ennustaa tyypin 2 diabeteksen puhkeamista, ja tämä löydös varmistettiin norjalaisessa sydäntautipotilaiden aineistossa. Löydetty keramidisuhde pystyy ennustamaan diabeteksen kehittymistä itsenäisesti, useista perinteisistä riskitekijöistä, kuten painoindeksistä, vyötärön ympärysmitasta, sukurasituksesta diabetekselle, fyysisestä aktiivisuudesta, glukoositasosta ja HbA1c-merkkiaineesta riippumatta. Keramidisuhteen perusteella lasketaan riskipisteytys, jolla voidaan ennustaa todennäköisyys yksilölliselle tyypin 2 diabeteksen kehittymiselle seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Tämä löydös on merkittävä ja sillä on kliinistä arvoa, koska tyypin 2 diabeteksen kehittyminen voidaan pysäyttää elämäntapamuutoksilla. Tämän vuoksi on tärkeää aikaisessa vaiheessa löytää korkeimmassa riskissä olevat henkilöt, jotta heidät voidaan motivoida tekemään tarvittavat muutokset elämäntavoissa”, sanoo professori Reijo Laaksonen, Zoran lääketieteellinen johtaja.

Ennaltaehkäisyn onnnistumista on mahdollista seurata

Julkaisussa analysoitiin verinäytteitä myös oululaisesta PrevMetSyn-elämäntapatutkimuksesta, jonka tulokset osoittivat, että 5% painon lasku laski sekä diabetes-keramidisuhdetta että siitä johdettua riskipisteytystä. Tämä mahdollistaa ennaltaehkäisevien toimenpiteiden seurannan. PrevMetSyn-interventiossa tavoitteena oli pitkäaikainen painonmuutos ja niillä jotka tavoitteessa onnistuivat, keramidi-merkkiaineiden suhde muuttui merkittävämmin.

On tärkeää ymmärtää, että jo pienet muutokset elämäntavoissa voivat alentaa tyypin 2 diabeteksen riskiä”, professori Laaksonen sanoo.

Pelkästään painoa seuraamalla riskin alenemaa ei kannata seurata, sillä mikäli esimerkiksi lihasmassa kasvaa elämäntapamuutosten myötä, se ei välttämättä näy painon laskuna.

Keramidi-lipidit liittyvät kardiometabolisiin kansantauteihin, ja niitä voidaankin hyödyntää ennustamaan sydäntautien riskiä sekä insuliiniresistenssin kehittymistä. Zora Biosciences Oy on kehittänyt Hertta-sydänriskitestin, joka perustuu neljään keramidi-molekyyliin. Tämä testi on otettu Suomessa käyttöön yksityisillä lääkäriasemilla, julkisella terveydenhuollossa Fimlabissa sekä USA:ssa testi on arvostetun Mayo-klinikan käytössä. Nyt testi laajenee tyypin 2 diabeteksen ennustamiseen.

Reini Hurme, Zoran toimitusjohtaja, toteaa, ”Olemme innoissamme lanseeraamaan Hertta-testin laajennuksen tyypin 2 diabeteksen ennustamiseen. Tämä testi ei ainoastaan hyödytä potilaita parempien elämäntapojen ja hoitojen suuntaamisessa, vaan voi myös hyödyttää koko terveydenhuoltojärjestelmää tautien ennaltaehkäisyn vuoksi”.

Diabetes aiheuttaa Suomessa 15% terveydenhuollon kustannuksista. Diabeteksen ennaltaehkäisyllä olisi huomattava kansanterveydellinen ja -taloudellinen merkitys. Suomessa diabeetikkoja arvellaan olevan noin puoli miljoonaa. Maailmanlaajuisesti tällä hetkellä arvioidaan olevan yli 400 miljoonaa diabetesta sairastavaa aikuista.

Hertan kehittäjä Zora Biosciences on yksityinen suomalainen diagnostiikkayritys, jonka laboratorio sijaitsee Espoossa. Zora Biosciences kehittää uusia diagnostisia testejä, jotka parantavat tautien ennustamista ja diagnosointia sekä vähentävät terveydenhuollon kuluja.

Alkuperäinen julkaisu:

Mika Hilvo, Tuire Salonurmi, Aki S. Havulinna, Dimple Kauhanen, Eva Ringdal Pedersen, Grethe S. Tell, Klaus Meyer, Anna-Maria Teeriniemi, Tiina Laatikainen, Pekka Jousilahti, Markku J. Savolainen, Ottar Nygård, Veikko Salomaa, Reijo Laaksonen. Ceramide stearic to palmitic acid ratio predicts incident diabetes. Diabetologia

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Reini Hurme
p. 040-8333018
reini.hurme@zora.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Zora Biosciences



http://www.zora.fi

Zora Biosciences on suomalainen diagnostiikkayritys. Kehitämme uusia diagnostisia testejä, jotka parantavat tautien ennustamista ja diagnosointia sekä vähentävät terveydenhuollon kuluja.