Sydäntutkimussäätiö

Sydäntutkimuksen Suurpalkinto 2013 professori Heikki Ruskoaholle

Jaa
LEHDISTÖTIEDOTE/Julkaisuvapaa 27.9.2013 klo 10.00. Sydäntutkimussäätiön tunnustuspalkinto eli Sydäntutkimuksen Suurpalkinto myönnetään tunnustuksena pitkästä ja jatkuvasta urasta sydän- ja verisuonisairauksien tutkijana. Vuoden 2013 palkinnon saa professori Heikki Ruskoaho.

Heikki Ruskoaho on toiminut Oulun yliopiston molekulaarisen farmakologian professorina ja hänet on nimitetty Helsingin yliopiston farmakologian ja lääkekehityksen professoriksi tänä vuonna.

Hänen tutkimustyönsä on kohdistunut sydäninfarktin aiheuttaman sydänlihasvaurion lääkehoitoon ja tulevaisuuden näkymiin. Sydäninfarktin aiheuttama sydänlihasvaurio voi johtaa äkilliseen sydämen vajaatoimintaan. Uusista hoitomuodoista erityisesti kantasolut ovat kiivaan tutkimuksen kohteena sydänlihasvaurion korjauksessa. Tutkimustyön esittely www.sydantutkimussaatio.fi Palkinnot – Tunnustuspalkinto 2013.

Palkintolautakuntaan kuuluivat professorit Antero Kesäniemi, Seppo Ylä-Herttuala, Veikko Salomaa ja Kalervo Väänänen. Professori Heikki Ruskoahon tieteellinen tutkimustoiminta on ollut vuosikymmenten mittainen ja jatkuu aktiivisena edelleen. Hän on vaikuttanut erittäin merkittävästi sydäntutkimuksen alan kehittymiseen sekä Suomessa että kansainvälisesti ja hänen ansionsa tutkijana, opettajana ja nuorten tutkijoiden kouluttajana ovat mittavat, toteaa palkintolautakunta esityksessään.

Palkinnon suuruus on 20 000 euroa. Sydäntutkimussäätiö jakaa tunnustuspalkinnon nyt seitsemännen kerran.

Lisätietoja:

professori Heikki Ruskoaho, gsm 040 5317263, heikki.ruskoaho@helsinki.fi

hallituksen puheenjohtaja, professori Markku S. Nieminen, gsm 0400 443 076,

markku.nieminen@hus.fi

säätiön asiamies Riitta Rosberg, 040 520 0279, riitta.rosberg@sydantutkimussaatio.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Sydäntutkimussäätiö
Sydäntutkimussäätiö
PL 50
00621 Helsinki

https://www.sydantutkimussaatio.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sydäntutkimussäätiö

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye