Syksyllä jaossa rahaa vesistöjen kunnostamiseen sekä maa- ja metsätalouden vesienhallinnan parantamiseen (Pirkanmaa)

Vesiensuojelun tehostamisohjelman rahoitushaku aukeaa syksyllä. ELY-keskukset myöntävät avustusta vesien tilaa ja käyttöä parantaviin vesistökunnostushankkeisiin sekä kokonaisvaltaista maa- ja metsätalouden vesienhallintaa edistäviin hankkeisiin. Avustusten hakuaika on 18.10.–30.11.
Vesistön tilan selvittämiseen, kunnostustoimenpiteiden valintaan sekä keskusteluihin muiden asianosaisten kanssa kannattaa varata riittävästi aikaa. Hankesuunnitelman laatimisen syksyn hakua varten voi aloittaa vaikka heti.
– Kunnostushankkeen aluksi järven tai joen tila ja siihen vaikuttavat tekijät kannattaa selvittää. Näin voidaan valita juuri omalle vesistölle tehokkain kunnostusmenetelmä, kertoo ylitarkastaja Salla Taskinen Pirkanmaan ELY-keskuksesta.
Oman alueen ELY-keskus sekä valtakunnallinen Vesistökunnostusverkosto tarjoavat asiantuntija-apua järven tilan selvittämiseen ja sopivien kunnostustoimien valintaan.
Parhaiten onnistuvat yhdessä suunnitellut toimenpiteet
Vesistöjen kunnostaminen onnistuu parhaiten yhteispelillä. Valuma-alueen kuormituksen vähentämiseen tarvitaan kaikkien valuma-alueen toimijoiden panosta.
– Parhaiten onnistuvat toimenpiteet, jotka ovat yhteistyössä suunniteltuja ja laajasti hyväksyttyjä. Esimerkiksi kesäiset järvi-illat ja yhteiset maastoretket ovat hyviä tapoja saada mökkinaapurit ja maanomistajat mukaan vesistöhankkeen suunnitteluun, vinkkaa Taskinen.
Rahoitusta voivat hakea muun muassa yhdistykset, yritykset ja kunnat. Avustusta myönnetään lähtökohtaisesti puolet hankkeen kustannuksista. Toisen puolikkaan voi kattaa esimerkiksi omalla rahoituksella, talkootyöllä tai sponsoreilta saadulla tuella. Vesistökunnostusten avustusta haetaan hankealueen ELY-keskuksesta. Maa- ja metsätalouden vesienhallinnan avustusta haetaan Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta.
Viisivuotisen (2019–2023) vesiensuojelun tehostamisohjelman avulla vähennetään maa- ja metsätalouden ravinteiden päästöjä vesiin, kunnostetaan vesistöjä ja vahvistetaan asiantuntijoiden ja toimijoiden verkostoja, vähennetään kaupunkivesien haitallisten aineiden päätymistä kaupunkivesiin, saneerataan Itämeren ympäristölle vaarallisia hylkyjä sekä rahoitetaan tutkimusta ja kehitystyötä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ylitarkastaja Salla Taskinen, p. 0295 036 150, salla.taskinen@ely-keskus.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Leväseuranta käynnistyi Pirkanmaan järvillä - vähän sinilevää Lempäälän kirkkojärvessä1.6.2023 10:53:19 EEST | Tiedote
Valtakunnallinen sinileväseuranta käynnistyi tällä viikolla. Leväseurannan ensimmäisellä viikolla havaittiin vähän sinilevää Kirkkojärven Lempoisten uimalassa Lempäälässä. Järvissä voi alkukesällä näkyä puiden siitepölyä.
Kantatie 66 kiertotielle siltatyömaan vuoksi Ruoveden Jäminkipohjassa26.5.2023 15:52:33 EEST | Tiedote
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uusii Ruoveden Jäminkipohjassa Kantatie 66 alittavan Pärjänojan putkisillan. Siltatöiden ajaksi kantatien liikenne ohjataan kiertotielle kesäkuun ensimmäisellä täydellä viikolla.
Juupajoella Hirvijärventie poikki Pajukosken siltatyömaan vuoksi25.5.2023 12:55:40 EEST | Tiedote
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uusii Juupajoella Pajukosken putkisillan. Siltatöiden ajaksi Hirvijärventien liikenne ohjataan touko-kesäkuun vaihteessa kiertotielle.
Työttömien määrä Pirkanmaalla pysytteli huhtikuussa samalla tasolla kuin alkuvuonna24.5.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Pirkanmaalla työttömien työnhakijoiden määrä oli huhtikuussa 21 344 henkilöä. Maaliskuusta laskua tuli 576 henkilöä, mutta verrattuna vuodentakaiseen tilanteeseen työttömien määrä on kasvanut noin tuhannella henkilöllä. Lomautettujen määrä oli 1 538 henkilöä, kasvua vuositasolla oli 262.
Mänttä-Vilppulassa liikenne kiertotielle Salussärkäntien siltatöiden vuoksi23.5.2023 14:48:39 EEST | Tiedote
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uusii toukokuun viimeisellä viikolla Salussärkän putkisillan Mänttä-Vilppulassa. Siltatöiden ajaksi Salussärkäntien liikenne ohjataan kolmeksi päiväksi kiertotielle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme