Suomen ortodoksinen kirkko

Synagogan kukitus Helsingissä 18.11. klo 18

Jaa
Helsingin ortodoksisen seurakunnan nuoret aikuiset kukittavat synagogan aidan solidaarisuustervehdyksenä.
Helsingin synagoga talvella. Kuva: Helsingin juutalainen seurakunta
Helsingin synagoga talvella. Kuva: Helsingin juutalainen seurakunta

Helsingin ortodoksisen seurakunnan nuoret aikuiset kukittavat maanantaina 18. marraskuuta juutalaisen synagogan aidan. Tapahtuma alkaa kello 18:00, ja sillä halutaan osoittaa solidaarisuutta häirinnän kohteeksi joutuneelle juutalaisyhteisölle. Paikalle on kutsuttu nuoria myös islamilaisista, katolisista ja evankelis-luterilaisista seurakunnista.

Solidaarisuustervehdys tuli entistäkin ajankohtaisemmaksi ns. kristalliyönä 9.–10. marraskuuta, kun juutalainen pyhäkkö sai osakseen poikkeuksellisen törkeää häirintää. Synagogaa on muun muassa töhritty ja siihen on liimattu tarroja.

Kristalliyö oli natsien väkivaltaisku juutalaisiin synagogiin, yrityksiin ja koteihin Saksassa vuonna 1938. Se aloitti juutalaisvainojen väkivaltaisimman vaiheen, joka päätyi holokaustiin tuhoamisleireillä.

Helsingin juutalainen seurakunta joutuu käyttämään joka vuosi 200 000 euroa turvallisuuteensa.

On pöyristyttävää nähdä antisemitismiä ja juutalaisiin kohdistuvaa häirintää holokaustin kokeneessa Euroopassa. Se kertoo, että pogromien pitkä perinne ja 1900-luvun pimeät voimat vaikuttavat edelleen. Typeryys, tietämättömyys ja pahantahtoisuus antavat niille sijaa. Kukkatervehdyksellä synagogan aidassa haluamme taistella tätä pimeyttä vastaan ja kertoa ystävillemme juutalaisessa seurakunnassa, että heidän vapautensa ja turvallisuutensa on meidän kaikkien asia,” toteaa isä Heikki Huttunen, ortodoksisen seurakunnan monikulttuurisen työn pappi.

Juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Yaron Nadbornik toteaa antisemitismin olleen kasvava ilmiö Suomessakin jo joitakin vuosia.

Kristalliyön muistopäivään ajoittuvat ja pohjoismaisella tasolla koordinoidut mielenosoitukset ja pelottelukampanjat synagogiin sekä juutalaisiin yksityishenkilöihin kohdistuva häirintä osoittaa kuitenkin, että ongelma koskettaa koko järjestäytynyttä yhteiskuntaa. Tänään uhka kohdistuu juutalaisiin, pian muihin, Nadbornik toteaa. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Rovasti Heikki Huttunen
Monikulttuurisen työn pappi, Helsingin ortodoksinen seurakunta
heikki.huttunen@ort.fi
040 741 8792

Kuvat

Helsingin synagoga talvella. Kuva: Helsingin juutalainen seurakunta
Helsingin synagoga talvella. Kuva: Helsingin juutalainen seurakunta
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen ortodoksinen kirkko
Suomen ortodoksinen kirkko
Suomen ortodoksinen kirkko, Karjalankatu 1
70110 KUOPIO

info@ort.fihttp://www.ort.fi
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye