Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP)

Syöpäleikkaushoidot tehostuvat ja laajenevat robotin avulla

Jaa

Oulun yliopistollisen sairaalaan uraauurtava työ robottia pehmytkudoskirurgiassa hyödyntäen jatkuu. OYSissa aloitetaan keuhkosyöpäleikkaukset ja suolistosyövän kirurginen hoito laajenee.

Robottikirurgit ja hoitotiimit ovat kouluttautuneet uuteen tekniikkaan kevään ja kesän ajan. Heikki Wiik (vas.) ja Tero Rautio kertovat, että uusi robotti otetaan potilaskäyttöön tänään 16.8.
Robottikirurgit ja hoitotiimit ovat kouluttautuneet uuteen tekniikkaan kevään ja kesän ajan. Heikki Wiik (vas.) ja Tero Rautio kertovat, että uusi robotti otetaan potilaskäyttöön tänään 16.8.

Robotti on ollut leikkaavien lääkärien apuna Oulun yliopistollisessa sairaalassa jo 10 vuotta, pitempään kuin missään muualla Suomessa. Da Vinci -robotin viimeisintä teknologiaa edustava uusi laite otetaan käyttöön elokuun aikana. Robottikirurgien määrä kasvaa kahdeksalla, ja nyt robottikirurgeja on 19. Kaksi kirurgeista keskittyy keuhkosyöpäleikkauksiin, joita ei aiemmin ole OYSissa tehty.

OYSissa on tehty vuosittain reilu 300 urologista, naistentauteihin liittyvää tai vatsan ja suolistonalueen robottileikkausta viimeisten vuosien ajan.

– Tavoitteenamme on tuplata robottikirurgian leikkausmäärät uuden laiteinvestoinnin myötä, kertoo robottikirurgian vastuukirurgi, ylilääkäri Tero Rautio.

Robotti tuo merkittäviä etuja leikkaustarkkuuteen ja edistää potilaan toipumista.

– 10 vuoden kokemuksella tiedämme, että potilaat toipuvat nopeammin ja paremmin robottiavusteisesta leikkauksesta kuin perinteisesti tehdystä. Myös sairaalan hoitopäivien määrä on lyhentynyt robottiavusteisuuden kautta.

Tyräleikkauksia voidaan tehdä jatkossa entistä enemmän tähystyksenä, mikä edistää potilaan toipumista tuntuvasti.

Robotissa on tukku uusinta instrumenttiteknologiaa verrattuna aikaisemmin käytettyyn robottiin. Vatsan ja suolistonalueen kirurgian osalta merkittävää on myös se, että robottiin voidaan integroida leikkauspöytä, jonka avulla potilasta voidaan liikuttaa leikkauksen aikana.

OYS on Suomen robottikirurgian keskus

Suolistosyövän leikkausmäärät nousevat vuosi vuodelta, joten leikkauskapasiteettia on pystyttävä kasvattamaan. Syöpäleikkausten ohessa myös tyräleikkauspotilaiden määrä kasvaa. Kapasiteettia tarvitaan myös siksi, että syöpäkirurgiaa on keskitetty lakisääteisesti yliopistollisiin sairaaloihin.

OYS otti ensimmäisenä suomalaissairaalana käyttöön robottiavusteisen kirurgian vatsaelinsairauksien hoidossa 10 vuotta sitten. Robottiavusteiset tyräleikkaukset aloitettiin syksyllä 2017 toisena sairaalana Euroopassa. Käytännössä OYS on yhä ainoa sairaala Suomessa, jossa tehdään robottiavusteisia tyräleikkauksia systemaattisesti koko ajan.

– OYS on Belgian Gentin ohella toinen eurooppalainen tyräleikkausten keskus. Olemme kansallisesti ja kansainvälisestikin edelläkävijöitä. OYS on kouluttanut robottikirurgit muihin suomalaisiin sairaaloihin, toteaa vastuualuejohtaja Heikki Wiik.

Wiik kertoo, että OYS:ssa aloitettiin ensimmäisenä myös nielukasvainten ja virtsarakon poistoleikkaukset robottiavusteisesti.

– Tutkimusyhteistyö on meillä robottikirurgiassa aktiivista ja roolimme robottikirurgian kouluttajana on selkeästi vahvistumassa, Heikki Wiik toteaa.

PPSHP järjestää mahdollisuuden tutustua uuteen robottiin ja OYS:n robottikirurgiaan keskiviikkona 9. syyskuuta kello 9 luentosalissa 1. Media on tervetullut avointen ovien tilaisuuteen. Mediatilaisuuden ohjelma toimitetaan myöhemmin.

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Ylilääkäri Tero Rautio kertoo robottikirurgian hyödyistä

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tero Rautio, PPSHP, ylilääkäri, 08-3152817, tero.rautio@ppshp.fi
Heikki Wiik, PPSHP, vastuualuejohtaja, 040 540 1532, heikki.wiik@ppshp.fi

Kuvat

Robottikirurgit ja hoitotiimit ovat kouluttautuneet uuteen tekniikkaan kevään ja kesän ajan. Heikki Wiik (vas.) ja Tero Rautio kertovat, että uusi robotti otetaan potilaskäyttöön tänään 16.8.
Robottikirurgit ja hoitotiimit ovat kouluttautuneet uuteen tekniikkaan kevään ja kesän ajan. Heikki Wiik (vas.) ja Tero Rautio kertovat, että uusi robotti otetaan potilaskäyttöön tänään 16.8.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP)
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP)
Kajaanintie 50
90220 Oulu

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri PPSHP hallinnoi Oulun yliopistollista sairaalaa. OYS vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista ja lähes 750 000 suomalaisen erityisvaativasta erikoissairaanhoidosta. Toimimme myös Oulaskankaan sairaalassa. Parhaillaan rakennamme kokonaan uutta yliopistollista sairaalaa. Näin hoitoprosessimme ja tilamme vastaavat myös tuleviin 2020- ja 2030-lukujen erikoissairaanhoidon haasteisiin. 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP)

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue rakentuu24.9.2021 11:51:35 EEST | Tiedote

Laaja poliittinen seurantaryhmä kokoontui 23.9. ensimmäistä kertaa uudella kokoonpanollaan, joka on muodostettu kevään kuntavaalien tulosten pohjalta. Ryhmän puheenjohtajana toimii Antero Aulakoski. Kuten suppealla poliittisella ryhmällä, myös laajalla ryhmällä on kaksi roolia ja tehtävää: se toimii POPsote-hankkeen ohjausryhmänä ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen valmistelun seurantaryhmänä. Jälkimmäisessä roolissa ryhmä linjaa hyvinvointialueen valmistelutyötä ennen aluevaltuuston ja -hallituksen aloittamista maaliskuussa 2022. Suuri muutos vaatii nopeaa valmistelua Muutosjohtaja Ilkka Luoma alusti hyvinvointialueuudistuksen merkityksestä: ”Yhteiskunnallisesti muutos on kenties merkittävin itsenäisyyden ajan Suomessa. Pohjois-Pohjanmaalle syntyvä hyvinvointialue on siirtyvän henkilöstön ja vuosibudjetin perusteella Suomen kolmanneksi suurin. Alueen koon perusteella olemme toiseksi suurin. Yhteen organisaatioon siirtyvien kuntien ja kuntaliittymien määrän perustella muutos on Suo

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme