Suomen Punainen Risti SPR

Syyrian sodassa inhimillinen kärsimys ylittää ymmärryksen rajat

Jaa
Syyriassa miljoonat ihmiset ovat avun tarpeessa pian seitsemän vuotta jatkuneiden väkivaltaisuuksien vuoksi. Kansainvälinen Punainen Risti vetoaa konfliktin kaikkiin osapuoliin siviilien suojelemiseksi.

Tilanne Syyrian Itä-Ghoutassa on kärjistynyt katastrofaaliseksi viime päivien pommituksissa. Loukkaantuneiden ja kuolleiden määrä kasvaa, eivätkä saarrettujen alueiden siviilit pääse turvaan pommituksilta ja saa tarvitsemaansa hoitoa.

- Itä-Ghoutassa inhimillinen kärsimys ylittää jo ymmärryksemme rajat, mutta pelkäämme, että tilanne pahenee, sanoo Lähi-idän alueella Suomen Punaisen Ristin edustajana toimiva Johanna Klinge

Damaskoksen lähellä sijaitsevassa Itä-Ghoutassa on runsaasti piiritettyjä kyliä ja kaupunkeja. Noin 400 000 asukasta, joista kolmasosa on lapsia, ovat jo pitkään eläneet vaikeissa oloissa ilman riittävää ravintoa ja lääkkeitä sekä muita perustarpeita. Siviilikohteita, kuten sairaaloita ja terveyskeskuksia on pommitettu.

- Viime viikolla Syyrian Punainen Puolikuu onnistui ensimmäistä kertaa tänä vuonna viemään alueelle avustustarvikkeita, mutta tilanne on järkyttävä ja lisää apua tarvitaan, kertoo Syyriassa työskentelevä Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijä Päivi Hurttia.

Punaisen Ristin kansainvälinen komitea (ICRC) vetoaa kaikkiin konfliktin osapuoliin, jotta humanitaarisen avun turvallinen pääsy autettavien luo sallittaisiin ja siviilejä suojelevia kansainvälisiä sodan oikeussääntöjä kunnioitettaisiin.

Hätäapua Suomesta Syyriaan

Maaliskuussa Syyrian konfliktin alkamisesta on seitsemän vuotta, eikä inhimilliselle kärsimykselle näy loppua. Apua tarvitsee yli 13 miljoonaa ihmistä Syyriassa ja sen lähialueilla.

Maan terveydenhuolto on romahtanut ja sota on tuhonnut kaupunkeja peruspalveluineen. Maansisäisiä pakolaisia on yli kuusi miljoonaa ja heistä suurimmalle osalle on heikosti saatavilla ruokaa, vettä, suojaa, riittävää sanitaatiota sekä terveyspalveluita.

Kansainvälinen Punainen Risti jatkaa työtään syyrialaisten auttamiseksi yhdessä Syyrian Punaisen Puolikuun kanssa

- Syyrian Punainen Puolikuu avustaa miljoonia ihmisiä kuukausittain jakamalla avustustarvikkeita, ruokaa ja vettä sekä tarjoamalla ensiapu- ja muita terveyspalveluita. Tuhannet vapaaehtoiset vaarantavat henkensä auttaessaan muita, Hurttia kertoo.

Valtava määrä syyrialaisia on vammautunut, iso osa heistä on lapsia ja nuoria. Vammautuneille tarjotaan Punaisen Puolikuun ja Punaisen Ristin kuntoutuskeskuksissa fysioterapiaa, proteeseja, apuvälineitä ja henkistä tukea.

Suomen Punainen Risti on tukenut hätäapuoperaatiota Syyriassa ja sen lähialueilla lähes 25 miljoonalla eurolla viiden vuoden aikana.

Punaisen Ristin avustustyötä voi tukea lahjoittamalla:

  • Lähettämällä tekstiviestin SPR20 numeroon 16499 (20 €/viesti)
  • Soittamalla numeroon 0600 12220 (20,12 €/puhelu + pvm)
  • Verkossa: http://spr.punainenristi.fi/syyria
  • MobilePay:lla numeroon 1001
  • Lahjoittamalla Punaisen Ristin katastrofirahaston tilille FI14 5780 0710 0116 49

Rahankeräyslupa: POL-2015-8798, myönnetty 30.11.2015

Lisätietoja:

Punaisen Ristin Lähi-idän alue-edustaja Johanna Klinge (Libanon), p. +358 407 153 838

Tiedottaja Mari Mäkinen, p. 020 701 2223

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Suomen Punainen Risti SPR
Suomen Punainen Risti SPR
Tehtaankatu 1 a
00140 HELSINKI

https://www.punainenristi.fi/

Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.

Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.

Finlands Röda Kors är en av de största frivilligorganisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.

Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.

 

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye