Kustannusosakeyhtiö Otava

Taavi Soininvaaran Ratamo-kirjoista vakoilutrillerisarja – uusi dekkari ilmestyy 10.8.

Jaa

Jännityskirjailija Taavi Soininvaaran Ratamo-dekkareiden nimeä kantava Ratamo-vakoilutrillerisarja nähdään syksyllä MTV:n suoratoistopalvelu C Moren alkuperäissarjana. Sarja pohjautuu Arto Ratamo -kirjojen maailmaan ja hahmoihin.

Ratamo on toiminnantäyteinen, merkittävä kansainvälisen tason tuotanto, jota ei ole tällaisessa mittakaavassa aikaisemmin MTV:n draamahistoriassa nähty. Sarjan tapahtumat käynnistyvät, kun Supo saa tutkittavakseen äärimmäisen tulenaran jutun, johon näyttää sotkeutuneen myös Suomen pääministeri.

Ratamo-sarjaa tähdittävät muun muassa Samuli Vauramo, Saara Kotkaniemi ja Jukka Puotila.

Taavi Soininvaaran Ratamo-kirjasarjan uusin dekkari, Darwinin seitti, ilmestyy 10. elokuuta. Darwinin seitti on Ratamo-sarjan neljästoista osa. Kirjasarjan ensimmäinen osa, Ebola-Helsinki, ilmestyi vuonna 2000.

Hyytävässä trillerissä vuosikymmenien ajan kudottu verkko kiristyy ja uhkaa Suomea ja koko länttä.

Suomalaisen huippukirurgin potilaana oleva IMF:n irlantilainen johtaja hourailee venäjäksi toipuessaan aivoleikkauksesta. Hänen puheensa kuulleet osastonhoitaja ja neurokirurgi löydetään pian kuolleina.

Supon Arto Ratamo tarttuu toimeen. Tutkinta johdattaa Venäjän ulkomaantiedustelun perustaman Värisuora-ohjelman jäljille. Käy ilmi, ettei lännessä ole aavistustakaan, mikä on tuhoisan ohjelman päämäärä.

Taavi Soininvaara (s. 1966) työskenteli rahoituslaitosten ja teollisuuden johtotehtävissä, kunnes jäi vapaaksi kirjailijaksi vuonna 2001. Soininvaaran trillerit pureutuvat kansainvälisen politiikan, talouden, teknologian ja rikollisuuden ajankohtaisiin kysymyksiin ja kuuluvat lajin ehdottomaan kärkeen Suomessa.

Lisätiedot kirjasta ja Taavi Soininvaaran haastattelupyynnöt:

Piia Väisänen, piia.vaisanen@otava.fi, p. 050 520 4699

Lisätiedot Ratamo-televisiosarjasta:

Heidi Välkkilä, heidi.valkkila@mtv.fi, p. 040 544 7823

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Otava
Kustannusosakeyhtiö Otava
Uudenmaankatu 10
00120 HELSINKI

https://otava.fi/

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme