Restel OyRestel Oy

Taco Bell laajenee Tampereelle ja Jyväskylään

Jaa
Taco Bell -pikaruokaravintolaketju vahvistaa verkostoaan Suomessa ja avaa ravintolat jopa kahdelle uudelle paikkakunnalle. Rekrytointi loppuvuodesta avautuviin ravintoloihin käynnistetään pian.

Ketju ottaa marraskuussa tärkeät askeleet eteenpäin verkostonsa laajentamisessa, kun sekä Tampereen Koskikeskus että Jyväskylän Kauppakatu saavat omat ravintolansa. Kalifornialaistaustainen Taco Bell valmistaa taconsa, burritonsa ja muut tunnetut tuotteensa aina tilauksesta ja asiakkaan makumieltymysten mukaisesti, tarjoten uudenlaista makuelämystä perinteisessä pikaruokamarkkinassa.

Tampereen ravintolatilan sijainti kauppakeskus Koskikeskuksessa kaupungin keskustassa tarjoaa yhdessä laajojen aukioloaikojen kanssa asiakkaille monipuolisen kohtaamispaikan. Uudessa ravintolassa on sata asiakaspaikkaa ja ravintolaan rekrytoidaan noin 30 uutta työntekijää. Taco Bell hakeekin iloisella asenteella varustettuja Shift Leadejä ja Team Membereitä joukkoonsa, jossa työntekijät asetetaan ensimmäiseksi ja joka on hätyytellyt kärkisijoja Suomen innostavimmat työpaikat -tutkimuksessa. Rekrytointi aloitetaan pian.

”Meiltä on jo pitkään toivottu ravintoloita niin Tampereelle kuin Jyväskyläänkin ja nyt pääsemme viimein julkistamaan ilouutisen, kun palaset ovat loksahtaneet kohdilleen loistavien liikepaikkojen suhteen. Tavoitteena olisi tietysti saada tacoista haastaja mustalle makkaralle ja Jyväskylän keskeiselle terassille odotellaan jo innokkaasti ensi kesän lämpöjä”, naurahtaa Taco Bell Suomen ketjujohtaja Sarita Lehtinen.

Jyväskylän ravintolatilassa on 92 asiakaspaikkaa ja kesäisin asiakkaiden käytössä on myös suuri terassi, jossa on mukava nauttia Taco Bellin herkuista. Ravintola palvelee laajoilla aukioloajoilla aivan keskustan sykkeessä Kompassiaukiolla entisissä OP:n tiloissa katutasossa. Ravintolan rekrytointi aloitetaan pian ja kokonaisuudessaan ravintolaan rekrytoidaan noin 25–30 henkilöä. Jyväskylään haetaan myös suurella sydämellä ja energisellä otteella työskentelevää Restaurant General Manageria johtamaan tiimiä.

Molemmissa ravintoloissa tilaaminen sujuu kätevästi myös itsepalvelukassoilta ja mobiilisovelluksesta. Avauksen jälkeinen tunnelma täytyy kokea paikan päällä, mutta myös kotiinkuljetuspalvelut otetaan myöhemmin käyttöön.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sarita Lehtinen, ketjujohtaja Taco Bell Suomi, +358 40 527 6899, sarita.lehtinen@restel.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Restel Oy
Restel Oy
Hämeentie 19
00500 HELSINKI

http://www.restel.fi

Restel on suomalainen ravintola-alan konserni, johon kuuluu noin 200 ravintolaa työllistäen noin 2 200 ravintola-alan ammattilaista. Restelin ravintoloita ovat BURGER KING®-, Taco Bell-, Rax Pizzabuffet-, HelmiSimpukka-, Wanha Mestari-, Hemingway's -ravintolat sekä Food&Events Tapahtuma- ja Ruokaravintolat.

Yum! Brands Inc:in tytäryhtiö Taco Bell Corp. on maailman johtava meksikolaistyylinen pikaruokaravintolabrändi. Taco Bell valmistaa taconsa, burritonsa ja muut tunnetut tuotteensa aina tilauksesta ja asiakkaan toiveen mukaisesti, ja tuotteissa on runsaat maut ja laadukkaat raaka-aineet. Maailmanlaajuisesti ketjun asiakkaille halutaan tarjota poikkeuksellista arvoa sekä loistavaa palvelua. Yhdysvaltojen ulkopuolella Taco Bellillä on yli 360 ravintolaa yhteensä 27 maassa ja brändin tavoitteena on laajentaa kansainvälinen toimintansa tuhanteen ravintolaan vuoteen 2022 mennessä. Yritys ja sen franchise-sopimuksella toimivat yrittäjät pyörittävät yhteensä yli 7 000 ravintolaa, joiden myynti on yli 9 miljardia dollaria vuodessa. Vuoteen 2022 mennessä brändi haluaa saavuttaa maailmanlaajuisesti 15 miljardin dollarin myynnin ja operoida yhteensä 9 000 ravintolaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Restel Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye