Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Tähdet konsertoivat hyvän asian puolesta

Jaa
Joulu huipentuu jälleen Viattomien lasten päivän hyväntekeväisyyskonsertteihin Helsingissä Johanneksenkirkossa 27. joulukuuta ja Tampereen tuomiokirkossa 29. joulukuuta.
Samuli Edelmann isännöi Viattomien lasten päivän konsertteja jo 10. kertaa.
Samuli Edelmann isännöi Viattomien lasten päivän konsertteja jo 10. kertaa.

Konserteissa on mukana valovoimainen esiintyjäkaarti Suomen suurimmista tähdistä nuoriin tulokkaisiin. Mukana ovat muun muassa Emma-ehdokkaat Janna ja LEO, odotetun comebackin tänä vuonna tehnyt Pikku G sekä Samuli Edelmann. Helsingissä esiintyvät myös Elastinen ja Olavi Uusivirta.

Konsertin järjestävät Pappa Fest ry ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL). Konserttituotoilla tuetaan lasten ja nuorten mielenterveystyötä, kuten MLL:n Lasten ja nuorten puhelinta ja tukihenkilötoimintaa. Debyyttialbuminsa tänä vuonna julkaissut LEO on mukana konsertissa, koska haluaisi, että jokaisella lapsella ja nuorella olisi lähellään aikuisia, joilla on aikaa kuunnella ja auttaa.

- Lasten ja nuorten hyvinvointi on asia, jolle haluan antaa oman panokseni. Viattomien lasten päivän konserttien tuotolla voidaan tehdä paljon hyvää. Esimerkiksi yhden lipun hinnalla voidaan tarjota lapselle tunti luottamuksellista puheaikaa Lasten ja nuorten puhelimessa, tietää LEO.

Viattomien lasten päivän konsertti järjestetään Helsingissä jo 10. kertaa ja Tampereella 2. kertaa. Kirkkokonsertit ovat vuosien varrella houkutelleet paikalle tuhansia ihmisiä. Joillekin konsertista on muodostunut jokavuotinen perinne. Myös LEO on esiintynyt konsertissa aiemmin.

- Olin mukana muutama vuosi sitten, enkä epäröinyt osallistumista, kun minua pyydettiin mukaan. Kirkossa oli niin ainutlaatuinen ja herkkä tunnelma, että halusin ehdottomasti kokea sen uudelleen, kuvailee LEO.


Liput voi ostaa Ticketmasterista tai kirkon ovelta ennen konsertin alkua. Liput alkaen 25 euroa (sis. käsittelykulun). Johanneksenkirkon ovet avautuvat 27.12. kello 18 ja Tampereen tuomiokirkon 29.12. kello 19.

Lisätietoja:

markkinoinnin ja varainhankinnan asiantuntija Anna-Leena Mitro, p. 050 312 3023, anna-leena.mitro(a)mll.fi 
järjestötyön suunnittelija Sinikka Veijola, p. 050 578 1072, sinikka.veijola(a)mll.fi

Avainsanat

Kuvat

Samuli Edelmann isännöi Viattomien lasten päivän konsertteja jo 10. kertaa.
Samuli Edelmann isännöi Viattomien lasten päivän konsertteja jo 10. kertaa.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Toinen linja 17
00530 Helsinki

075 32451http://www.mll.fi

Mika Kaurismäki, Samuli Edelmann ja joukko muita henkilöitä perustivat Pappa Fest ry:n legendaarisen ääniteknikon Paul ”Pappa” Jyrälän muiston kunniaksi. Yhdistys kerää varoja lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdetyön hyväksi. Pappa Fest ry jakaa osuutensa konserttituotosta Suojatie ry:lle, Tukikohta ry:lle ja Alpert ry:lle.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) edistää lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia. MLL käyttää konsertista saamansa varat valtakunnallisen Lasten ja nuorten puhelimen sekä Hämeen piirin tukihenkilötoiminnan hyväksi. Lasten ja nuorten puhelin päivystää vuoden jokaisena päivänä. Yhteyttä voi ottaa nimettömästi mistä tahansa asiasta ja puhelu on soittajalle maksuton. Hämeen piirin vapaaehtoiset tukihenkilöt antavat aikaansa lapselle tai nuorelle, joka kaipaa luotettavaa aikuista elämäänsä. Tukihenkilöt ovat tehtäväänsä sitoutuneita täysi-ikäisiä ja he saavat MLL:lta koulutuksen ja säännöllistä ohjausta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Barn- och ungdomstelefonen - en trygg plats att öva på olika färdigheter på barnets egna villkor21.3.2024 08:28:25 EET | Tiedote

Mannerheims Barnskyddsförbund erbjuder Barn- och ungdomstelefonen som en trygg och konfidentiell tjänst där barn och unga kan utveckla sociala färdigheter och lösa problem på sina egna villkor, med utrymme för både fantasi och humor. Under år 2023 besvarade Barn- och ungdomstelefonen på 1744 kontakter varav 1421 var telefonsamtal och 323 nätbrev. Kontakterna till nätbrevstjänsten ökade med 29 %.

MLL:n vuosiraportti - Lapset ja nuoret kärsivät aikuisten henkisestä väkivallasta21.3.2024 06:30:00 EET | Tiedote

Vuonna 2023 Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelimessa, chatissa ja nettikirjepalvelussa sekä Barn- och Ungdomstelefonissa vastattiin yli 20 000 eri-ikäisen lapsen ja nuoren yhteydenottoon. Lähes 20 %:ssa yhteydenottoja puhuttiin mielenterveyden huolista, joiden taustalla vaikuttivat monesti vaikeudet perhesuhteissa sekä kaltoinkohtelun kokemukset. Pelkkä nuorten oireiden hoitoon keskittyvä tuki ei riitä, vaan tukea tarvitsee usein koko perhe.

Joka viides nuori kokee, etteivät vanhemmat välitä heidän netin käytöstään - “Kotona on tärkeää välittää eikä aina vaan kieltää kaikkea”6.2.2024 07:45:00 EET | Tiedote

Netti on nuorille tärkeä kaverisuhteita vahvistava paikka, mutta moni kohtaa siellä myös kiusaamista ja häirintää, ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden kokemuksia sekä koukuttavuutta. Nuorista 35 prosenttia haluaisi vähentää netin käyttöä, mutta kokee, ettei pysty. Aikuisilta ja palveluntarjoajilta he odottavat aktiivista roolia, rajaamista ja välittämistä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto selvitti yhteistyössä Elisa Oyj:n kanssa nuorten mediakäyttöä marraskuussa 2023 verkkokyselyllä, johon vastasi yli 3600 nuorta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye