Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus

Tähtipianisti Janne Mertanen sekä näyttelijä Marika Lagercrantz esiintyvät Hanasaaren Pohjolan yöt -kulttuurifestivaalilla

Jaa
Pohjolan yöt on kulttuurifestivaali, joka järjestetään Espoon Hanasaaressa 5.-6.10.2018. Festivaali tarjoaa kiinnostavan sekoituksen ohjelmaa runoudesta musiikkiin ja keskustelutilaisuuksista luentoihin.
Janne Mertanen. Valokuvaaja: Rami Saarikorpi.
Janne Mertanen. Valokuvaaja: Rami Saarikorpi.

Tämän vuoden artisteista mainittakoon näyttelijä Marika Lagercrantz sekä tähtipianisti Janne Mertanen.

Mertanen on tullut tunnetuksi etenkin Chopinin runollisten pianoteosten tulkitsijana ja hän on esiintynyt ympäri maailmaa. Vuonna 2015 Mertanen julkaisi Sibeliuksen kootut pianoteokset (Sibelius Piano Works) – suuri, loistoarvostelut saanut projekti. Muun muassa BBC Music Magazine antoi Mertasen tulkinnoille viisi tähteä.

”Chopin on kuulunut ohjelmistooni alusta alkaen, Sibeliusta olen esittänyt laajalti vasta viime vuosina”, Janne Mertanen kertoo.

5.10.2018 klo 21 astuu Mertanen Hanasaaren suurelle lavalle.

”Esiinnyn ensimmäistä kertaa Hanasaaressa, ja odotan sitä innolla. Ohjelmassa on muun muassa Chopinin Nokturneja sekä Sibeliuksen teoksia”, Mertanen sanoo.

Mertasen sekä Lagercrantzin lisäksi festivaali tarjoaa runsaasti erilaista ohjelmaa. Kirjailijat Antti Tuuri ja Juha Itkonen keskustelevat Islannista, saagoista ja kirjoittamisesta. Ahvenanmaalainen julkkiskokki Michael ”Micke” Björklund kertoo ruoanlaitosta ja seikkailija Pata Degerman vie yleisön virtuaaliselle sukellusmatkalle jäätikön alle.

”Ohjelma on varsin monipuolinen ja tarjolla on yhteensä 60 eri ohjelmakohtaa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi kahden päivän aikana”, Hanasaaren projektipäällikkö Henrik Huldén kertoo.

Pohjolan yöt -festivaalin yhteydessä järjestetään myös lasten kirjaseikkailu lauantaina 6.10. kello 11-14. Kirjaseikkailu on täysin ilmainen, kun taas muuhun festivaaliohjelmaan voi ostaa pääsylipun.

Pohjolan yöt -festivaalin hinnat: 18 €/1 pv, 25 €/2 pv. Festivaaliohjelma ajoittuu klo 16-22 välille sekä perjantaina että lauantaina 5.-6.10.2018. 

Lue lisää Pohjolan öistä: https://www.hanaholmen.fi/kulttuurikeskus/taide-ja-kulttuuri/kulttuuritapahtumat/nordiskanatter/

Lue lisää lasten kirjaseikkailusta: https://www.hanaholmen.fi/kulttuurikeskus/taide-ja-kulttuuri/kulttuuritapahtumat/kirjaseikkailu-lapsille/

Lisätietoja: Hanasaaren viestintäjohtaja Håkan Forsgård, hakan.forsgard(at)hanaholmen.fi, Puh. 040 767 7373

www.hanaholmen.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Janne Mertanen. Valokuvaaja: Rami Saarikorpi.
Janne Mertanen. Valokuvaaja: Rami Saarikorpi.
Lataa
Marika Lagercrantz. Valokuvaaja: Madeleine Söder.
Marika Lagercrantz. Valokuvaaja: Madeleine Söder.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus
Hanasaarenranta 5
02100 ESPOO

+358 40 767 7373http://www.hanaholmen.fi

Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus edistää ja kehittää Suomen ja Ruotsin välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä kaikilla yhteiskunnan alueilla. Toteutamme yhteistyönä erilaisia tapahtumia, kursseja, seminaareja ja projekteja, selvitämme kehittämistarpeita sekä teemme aloitteita maiden välisen yhteistyön kehittämiseksi. Hanasaaren kiinteistön omistaa Suomen valtio ja Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto on sen hallinnollinen päämies. 

Hanaholmen är ett kulturcentrum för Sverige och Finland samt ett konferenshotell och mötescentrum i Esbo, strax utanför Helsingfors. Hanaholmen arrangerar högaktuella seminarier och evenemang där viktiga samhälleliga frågor diskuteras och debatteras. Kulturfonden för Sverige och Finland är Hanaholmens huvudman, dvs. har det yttersta ansvaret för Hanaholmens verksamhet. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye