Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

TaideRaide tuo taidetta leikkipuistoihin ja päiväkoteihin

Jaa

Seitsemän eri alojen taiteilijaa on aloittanut työskentelyn varhaiskasvatuksen toimipisteissä eri puolilla Helsinkiä. Taiteilijat tuovat taidetta näkyväksi lasten arjessa päiväkodeissa, leikkipuistoissa ja perhepäivähoidossa sekä osallistavat lapsia tekemään taidetta itse. Lähtökohtana on, ettei taide ole vain aikuisten elämää, vaan lapset ovat yhtä lailla taiteen tekijöitä ja kokijoita.

Toiminnan nimi on TaideRaide – Taiteilijaresidenssi varhaiskasvatuksessa, ja se tarjoaa taiteilijalle resursseja työskentelyyn, rohkaisee vuorovaikutukseen ja aktivoi taide-elämää residenssin ympäristössä. Taiteilijat työskentelevät kahdeksan kuukauden periodin ajan varhaiskasvatuksessa. Taidehanke on toteutettu aiempina vuosina Snadien artsumpi stadi-pilottina.

TaideRaide-taiteilijat ovat lavastaja Kalle Ahonen, kuva- ja tanssitaiteilija Mayra De Luca Souza Coelho, kuvataiteilija Katja Koponen, kuvataiteilija Sari Koski-Vähälä, näyttelijä ja musiikkiteatterin tekijä Kaisu Kurki, tanssitaiteilija Veera Lamberg sekä kuvataiteilija Marja-Elina Uusitupa.

Projektin aikana taiteilijat jakavat taiteen tekemiseen liittyvää osaamistaan varhaiskasvatuksen henkilökunnalle sekä kehittävät uusia taidelähtöisiä toimintamuotoja osaksi varhaiskasvatuksen toteuttamista ja henkilökunnan osaamista. TaideRaide toteutetaan kulttuurin ja vapaa-ajan sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialojen yhteistyönä.

Lisätietoja:

Taideraide-verkkosivuilta löytyy lisätietoa taiteilijoista, hankkeesta ja leikkipuistot, joissa he työskentelevät kesällä https://taideraide.wordpress.com/

Taiteilijakoordinaattori
Veera Lamberg
puh. 09 310 21365
veera.lamberg@hel.fi

TaideRaide – Taiteilijaresidenssi varhaiskasvatuksessa-projekti

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mervi Kopomaa-Weymarn
ta. viestintäpäällikkö
puh. 09 310 43360
mervi.kopomaa-weymarn@hel.fi

Kuvat

TaideRaide, kuvaaja Kalle Ahonen
TaideRaide, kuvaaja Kalle Ahonen
Lataa
TaideRaide, kuvaaja Kalle Ahonen
TaideRaide, kuvaaja Kalle Ahonen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
00510 Helsinki

09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @LastenHelsinki, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme