Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki

Taigan lennot jatkuvat taas viikonloppuna!

Jaa
Linnanmäen uutuusratalaite Taiga suljettiin yleisöltä lauantai-iltana 31.8. tietoliikennehäiriön vuoksi. Nyt vika on paikannettu ja korjattu, jolloin suuren suosion saanut ratalaite päästään avaamaan iik!week -kauhuteematapahtuman ensimmäisenä päivänä, lauantaina 7.9.2019.

Taiga on ollut valtavan suosittu laite ja avaamisensa jälkeen sen kyydissä on ollut kauden aikana jo noin 300 000 kävijää.

Lauantaina 31.8. laitteen ohjausjärjestelmä ilmoitti häiriöstä, jonka vuoksi Taigan matka keskeytyi. Vika löytyi tiistaina varioituneesta valokuitukaapeliyhteydestä.

- Kesäkuussa 2019 käyttöön otetussa Taigassa on paljon hienostunutta turvatekniikkaa pitämässä huolta asiakkaidemme turvallisuudesta ja herkät anturit pysäyttävät laitteen, jos ne huomaavat jotakin epätavallista, kuten signaaliyhteyden katkeamisen, kertoo Linnanmäen tekninen johtaja Anssi Tamminen.

- Meille Linnanmäellä turvallisuus on aina tärkeintä. Taiga oli yleisöltä suljettuna, kunnes paikansimme vian. Olemme iloisia siitä, että Taiga avautuu jälleen yleisölle heti kauhuteematapahtuma iik!weekin ensimmäisenä päivänä, lauantaina 7.9.2019.

Linnanmäen kauhuteematapahtuma iik!week järjestetään huvipuistossa keskiviikosta sunnuntaihin 7.-22.9.2019. Kauhun ystäviä hemmotellaan tapahtuman aikana varta vasten rakennetuilla kauhukohteilla sekä kauhutwistatuilla laitekokemuksilla. Erikoisuuksina iik!week on auki kolmena lauantaina puoleen yöhön saakka.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki
Tivolikuja 1
00510 HELSINKI

09 773 991http://www.linnanmaki.fi

Lasten Päivän Säätiön ovat perustaneet kuusi lastensuojelujärjestöä: Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Barnavårdsföreningen i Finland, Ensi- ja turvakotien liitto, Parasta Lapsille ja Pelastakaa Lapset. Lasten Päivän Säätiö on jo vuosikymmeniä ylläpitänyt ja kehittänyt Linnanmäen Huvipuistoa kerätäkseen varoja lastensuojelutyölle. Vuoden 2019 lahjoitustavoite on 4,5 miljoonaa euroa. Huvittelemalla Linnanmäellä kaikki asiakkaamme tukevat lastensuojelutyötä. Linnanmäen pääyhteistyökumppanit vuonna 2019 ovat SOK / HOK-Elanto, Unilever Finland Oy ja Oy Hartwall Ab. Linnanmäen yhteistyökumppaneina nämä yritykset tukevat omalla panoksellaan arvokasta lastensuojelutyötä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye