Aalto-yliopisto

Taiteilijaryhmä IC-98 voitti Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun porrastaidekilpailun

Jaa
Kilpailun voittanut ehdotus luo kiireisestä portaikosta hiljaisuuden vyöhykkeen.
Taiteilija Patrik Söderlund vastaanottamassa onnitteluja taiteilijaryhmän puolesta. Voittajan julkisti vararehtori Anna Valtonen. Kuva: Marko Oikarinen, Aalto-yliopisto
Taiteilija Patrik Söderlund vastaanottamassa onnitteluja taiteilijaryhmän puolesta. Voittajan julkisti vararehtori Anna Valtonen. Kuva: Marko Oikarinen, Aalto-yliopisto

Kauppakorkeakoulun Otaniemessä sijaitsevan uuden päärakennuksen avajaisia vietettiin perjantaina 10.5.2019. Avajaisten yhteydessä julkistettiin rakennuksen Human Approach -taidekokoelma ja rakennuksen porrastaidekilpailun voittaja. Kutsukilpailun tavoitteena oli löytää poikkeuksellisia ja toteuttamiskelpoisia ehdotuksia taideteoksista, jotka sijoittuvat Kauppakorkeakoulun rakennuksen kolmeen kierreportaikkoon. Kilpailuun kutsuttiin yhteensä viisi taiteilijaa ja taiteilijaryhmää: IC-98, Pekka Paikkari, Riikka Puranen, Praneet Soi ja Tatu Tuominen.

Kilpailun voitti taiteilijaryhmä IC-98, Patrik Söderlund ja Visa Suonpää, kilpailuehdotuksellaan Mare Tranquillatatis.  

Valinnan teki tuomaristo, johon kuuluivat Ruotsin Nationalmuseumin pääjohtaja ja Aalto-yliopiston hallituksen varapuheenjohtaja, dosentti Susanna Pettersson, Aalto-yliopiston taiteen ja luovien käytäntöjen vararehtori Anna Valtonen, taidekriitikko, galleristi ja kuraattori Veikko Halmetoja ja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun talouspäällikkö Jussi Välimäki.

"Teoksen idea on filosofisesti koskettava ja kiinnostava. Kansainvälisesti tunnetun taiteilijaduon teos haastaa suhdettamme tilaan ja aikaan. Se muistuttaa hiljaisuuden ja keskittymisen merkityksestä, joka on myös edellytys ajattelulle ja uuden luomiselle”, Susanna Pettersson kommentoi tuomariston valintaa. 

Ehtyvät luonnonvarat ja rauhallisuuden tavoittelu

“Odotamme innolla sitä, millaiseksi teoksen toteutusprosessi ja rakennuksen käyttäjien vastaanotto muodostuvat. On erityisen tärkeää tiedostaa kulttuurimme pitkä kesto ja niin varallisuutemme, hyvinvointimme kuin vaikkapa rakennustemmekin materiaalinen perusta. Läheisyys maapallon varhaisimpaan elämään tyhjiön hiljaisuudessa auttaa ymmrtämään samaan aikaan vähäistä ja velvoittavaa rooliamme planetaarisessa järjestyksessä”, sanovat Patrik Söderlund ja Visa Suonpää.

IC-98:n kilpailuehdotuksessa kierreportaikoista muodostuu täydellisen hiljaisuuden vyöhykkeitä, jotka toimivat rauhoittumispaikkoina ja läsnäolevan kohtaamisen tiloina. Teoksen nimi Mare Tranquillitatis viittaa Kuussa sijaitsevaan Rauhallisuuden mereen, joka otti muotonsa samaan aikaan kuin elämä maapallolla sai alkunsa. Portaikosta tulee rauhallisuuden ja hiljaisuuden vyöhyke. Kuun Rauhallisuuden mereltä katsoen maapallo on sininen planeetta avaruuden tyhjiön keskellä: ikoninen muistutus siitä ainoasta mitä meillä kaikilla yhdessä on. 

Ihmisen ja luonnon välinen suhde inspiraation lähteenä

Taiteilijaryhmä IC-98 toteuttaa teoksiaan installaatioina, animaatiofilmeinä, piirroksina ja painotuotteina. Heidän tunnetuin teoksensa on aidattu ja maatumaan jätetty Khronoksen talo Pöytyällä, jossa maatilan pihapiiri on palautettu takaisin alkuperäiselle omistajalleen, maapallolle. IC-98 ponnistaa teoreettisesta yhteiskuntafilosofiasta, mutta tutkiva asenne muuntuu vaikuttaviksi kuvataiteellisiksi ilmaisuiksi. Lähtökohtana on useimmiten luonnon ja kulttuurin vaikeasti jäsentyvä suhde.  

Porrastaidekilpailun voittanut teos ilmentää Kauppakorkeakoulun rakennuksen julkisen taiteen Human Approach -teemaa, jonka tavoitteena on luoda osallistava ja dialogia korostava kokemus sekä korostaa avoimen ja matalan hierarkian työskentely- ja oppimisympäristöä. Rakennuksen taiteen periaate kunnioittaa menneisyyttä pitäen katseen samalla tulevassa. Kauppakorkeakoulun taidekonsepti kehitettiin yhteistyössä korkeakoulun opiskelijoiden ja henkilökunnan sekä Aalto-yliopiston taidekoordinaattorin Outi Turpeisen kesken.

Lisätietoa:

*******

Aalto-yliopisto on ensimmäinen suomalainen yliopisto, joka noudattaa taiteen prosenttiperiaatetta rakennushankkeissaan. Se on taidehankintojen rahoitusmalli, jossa noin prosentti rakennushankkeen määrärahasta käytetään taiteeseen. Prosenttiperiaatetta sovellettiin ensimmäisen kerran Aalto-yliopiston päärakennuksessa Dipolissa vuonna 2017. Julkisen taiteen visio on tuoda esille ja esittää kysymyksiä siitä, mitä yliopisto on, mitä teemme osana yhteiskuntaa ja mikä on julkisen käsite. Julkinen taide on paikkakohtaista ja liittyy yliopiston sekä sen tieteenalojen moninaisuuteen. Julkiset taideteokset heijastavat tätä monimuotoisuutta eri taiteen muodoilla, materiaaleilla, tekniikoilla ja perinteillä.  

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun uusi rakennus avattiin helmikuussa 2019. Kauppakorkeakoulun rakennus on osa isompaa rakennuskokonaisuutta, jonka kaksi muuta osaa ovat Väre (Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun rakennus) ja kauppakeskus A Bloc. Korttelin on suunnitellut Aalto-yliopiston alumneista koostuva Verstas Arkkitehdit, joka voitti vuonna 2012–2013 käydyn kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun. Pääsuunnittelijana toimi Jussi Palva Verstas Arkkitehdeista ja muina vastuullisina arkkitehteina Väinö Nikkilä, Riina Palva, Ilkka Salminen ja Mikko Rossi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Outi Turpeinen
Aalto-yliopisto, taidekoordinaattori
outi.turpeinen@aalto.fi, 050 4314194

Kuvat

Taiteilija Patrik Söderlund vastaanottamassa onnitteluja taiteilijaryhmän puolesta. Voittajan julkisti vararehtori Anna Valtonen. Kuva: Marko Oikarinen, Aalto-yliopisto
Taiteilija Patrik Söderlund vastaanottamassa onnitteluja taiteilijaryhmän puolesta. Voittajan julkisti vararehtori Anna Valtonen. Kuva: Marko Oikarinen, Aalto-yliopisto
Lataa
Kilpailulla etsittiin teosehdotuksia rakennuksen kolmeen kierreportaikkoon. Kuva: Roope Kiviranta, Aalto-yliopisto
Kilpailulla etsittiin teosehdotuksia rakennuksen kolmeen kierreportaikkoon. Kuva: Roope Kiviranta, Aalto-yliopisto
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

aalto.fi

facebook.com/aaltouniversity

twitter.com/aaltouniversity

youtube.com/aaltouniversity

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

Aalto-yliopisto erottui edukseen kansallisissa ja kansainvälisissä arvioinneissa vuonna 202321.3.2024 13:41:01 EET | Tiedote

Aalto-yliopiston hallitus hyväksyi kokouksessaan 19.3.2024 hallituksen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2023. Vuonna 2023 Aalto-yliopisto erottui edukseen sekä kansallisissa että kansainvälisissä arvioinneissa ja yliopistovertailuissa. Keväällä yliopisto läpäisi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) toteuttaman laatujärjestelmän auditoinnin ja sai arvion erinomainen kaikilta arviointialueilta. Aalto nousi Suomen ykköseksi kansainvälisen QS-rankingin kokonaisvertailussa ja oli koko maailmassa sijalla 109. Alakohtaisissa vertailuissa taide ja muotoilu oli sijalla 6 maailmassa. Times Higher Education arvioi Aalto-yliopiston maailman 53. kansainvälisimmäksi yliopistoksi ja maailman 40. parhaaksi nuoreksi (alle 50-vuotiaaksi) yliopistoksi. Suomen Akatemian vuosittaisessa Tieteen tila -arvioinnissa Aalto-yliopiston kaikki keskeiset tutkimusalat ylittävät julkaisutoimintansa vaikuttavuudessa top 10 -indikaattorilla arvioituna suomalaisten yliopistojen keskiarvon, ja

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye