Taivassalo ja Tammela uusina listalla: 5G-alueen laajentuminen vastaa myös selvästi yleistyneen mökkietätyön tarpeisiin

Koronapandemian aiheuttama voimakas etätyöaalto on näkynyt selvästi vapaa-ajan asunnoilla, kertoo Luonnonvarakeskuksen julkaisema Mökkibarometri. Vuonna 2021 etätyötä vapaa-ajan asunnolta tehneiden osuus työssäkäyvistä, joille etätyö oli mahdollista, oli 43 %. Vastaava osuus vuonna 2016 oli vain 7 %. Etätyötä vapaa-ajan asunnolta tehneistä kaksi kolmasosaa oli halukkaita ja lisäksi neljäsosa mahdollisesti halukkaita lisäämään etätöitä sieltä käsin, Mökkibarometri kertoo. Nopean mobiiliverkon merkitys mökkipaikkakunnilla onkin nyt merkittävästi aiempaa suurempi ja suomalaisten odotukset verkkoyhteyden laadulle korkeammalla.
- Varsinais-Suomessa sijaitseva Taivassalo on tunnettu upeista saaristaan ja vesistöistään, jotka tarjoavat loistavat puitteet esimerkiksi kalastukselle, yritystoiminnalle ja vapaa-ajan asumiselle. Lyhyt matka Turkuun tekee siitä houkuttelevan alueen ulkoiluun ja loma-ajan viettoon myös ulkokuntalaisille. DNA:n 5G-verkko yltää kunnassa nyt Kahiluodon ja Pinoperän alueille, Leikluodon ja Hakkenpään länsipuolisille alueille sekä niitä ympäröiville merialueille. Lähitulevaisuudessa 5G-rakentaminen laajenee myös kunnan muihin osiin.
- Kanta-Hämeessä sijaitseva Tammela tunnetaan kunnan ulkopuolella etenkin kuvankauniista järviluonnostaan, sillä sijaitseehan kunnan alueella kaksi suosittua kansallispuistoa, Liesjärvi ja Torronsuo. Järvimaasto ja hyvä sijainti suuriin kaupunkialueisiin nähden on houkutellut kuntaan myös paljon vapaa-ajan asumista. DNA:n 5G-verkko kattaa nyt Tammelan kirkonkylän alueen ja Pehkijärven lähiympäristöineen. Lähikuukausina verkko tulee parantumaan etenkin Kaukjärven alueella ja rakennusprojektin myöhemmin edetessä tarkoitus on laajentaa 5G-verkko lähes kaikille kunnan asutetuille alueille.
”Nopeiden yhteyksien myötä suomalaiset voivat tehdä entistä laajemmin töitä mistä kulloinkin haluavat. Vapaa-ajan asunto taipuukin siis nimestään huolimatta nykyään myös työntekoon. Työpäivän päättyessä voikin ulko-ovesta sitten kävellä suoraan luontoon”, DNA:n radioverkkojohtaja Jarkko Laari kuvailee.
5G-verkkoja rakennettaessa päivittyy samalla koko alueen mobiiliverkko, kun vanhat tukiasemat vaihdetaan uusiin. Siksi myös 4G-nopeudet ja -käyttökokemus päivitettävillä alueilla paranevat. DNA:n mobiiliverkkojen tarkan alueellisen tilanteen näkee helpoiten peittokartasta osoitteessa www.dna.fi/5G. Kartan päivittymisessä on pieni viive, joten kulloinkin uusimmat päivitykset eivät välttämättä näy.
Ulkoinen antenni voi parantaa kodin tai mökin 5G-yhteyttä merkittävästi
DNA rakentaa 5G-yhteyksiään toimimaan sekä matalammalla 700 megahertsin taajuudella että korkeammalla 3,5 gigahertsin taajuudella. Matalampikin taajuus mahdollistaa nopeat, tyypilliseen nettitarpeeseen erinomaisesti riittävät yhteydet laajalle alueelle hyvällä sisäkuuluvuudella. Korkeampi taajuus sen sijaan tarjoaa gigaluokan yhteysnopeudet ja hyvin vähäisen viiveen, kuitenkin suppeammalle kuuluvuusalueelle. Tyypillisesti matalampaa taajuutta käytetäänkin haja-asutusalueilla, korkeampaa taajamissa
Vaikka kodin kiinteä, nopeustaattu gigaluokan 5G-yhteys on saatavilla vain 3,5 gigahertsin 5G-alueilla, voi oman kotinsa mobiililaajakaistaa parantaa usein merkittävästi myös haja-asutusalueilla ulkoseinään asennettavalla 5G-antennilla. Ulkoinen ja oikein suunnattu antenni parantaa yhteyden toimintavarmuutta niin 4G- kuin 5G-verkossakin ja mahdollistaa parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Kiinteästi asennettavat 5G-modeemiratkaisut ovatkin kasvattaneet suosiotaan merkittävästi sekä viime että kuluvan vuoden aikana.
5G-verkko tarjoaa myös yrityksille entistä paremman mahdollisuuden rakentaa koko tietoliikenneinfransa mobiiliyhteyksien päälle. Pienessä yrityksessä yksi huippunopea liittymä voi soveltua kaikkeen tarpeeseen: liikkuvaan työhön, konttorille, kotiin, varayhteydeksi, yhteydenjakoon. Suuremmat yritykset voivat sen sijaan rakentaa 5G-verkon päälle yhä kriittisempää liiketoimintaa tehdasautomaatiosta reaaliaikaiseen analytiikkaan, tietoturvallisiin privaattiverkkoihin ja autonomiseen logistiikkaan. 5G tuo joustavuutta myös uusien toimipisteiden perustamiseen ja väliaikaisiin tarpeisiin, kuten tapahtumiin tai työmaille.
DNA:n 5G-palveluita voi käyttää jo seuraavilla 145 paikkakunnalla:
Akaa, Alajärvi, Alavus, Asikkala, Askola, Aura, Espoo, Eura, Eurajoki, Forssa, Haapavesi, Hanko, Harjavalta, Hattula, Hausjärvi, Heinola, Helsinki, Hollola, Hyvinkää, Hämeenkyrö, Hämeenlinna, Ii, Iitti, Ikaalinen, Ilmajoki, Inari, Inkoo, Isokyrö, Janakkala, Joensuu, Jokioinen, Joroinen, Juupajoki, Juva, Jyväskylä, Jämsä, Järvenpää, Kaarina, Kangasala, Kankaanpää, Karkkila, Kaskinen, Kauhajoki, Kauhava, Kauniainen, Kaustinen, Kemiönsaari, Kerava, Kirkkonummi, Kittilä, Kokemäki, Kokkola, Kolari, Kouvola, Kristiinankaupunki, Kruunupyy, Kuopio, Kurikka, Kuusamo, Kärkölä, Lahti, Laihia, Lapua, Laukaa, Lempäälä, Leppävirta, Lieto, Liminka, Lohja, Loimaa, Loppi, Luhanka, Luoto, Masku, Merikarvia, Muhos, Mynämäki, Mäntsälä, Mänttä-Vilppula, Naantali, Nakkila, Nivala, Nokia, Nousiainen, Nurmijärvi, Orimattila, Orivesi, Oulu, Padasjoki, Paimio, Parainen, Pedersören kunta, Pertunmaa, Pieksämäki, Pietarsaari, Pirkkala, Pori, Porvoo, Punkalaidun, Pyhäjoki, Pälkäne, Pöytyä, Raahe, Raasepori, Raisio, Rantasalmi, Rauma, Riihimäki, Ruovesi, Rusko, Saarijärvi, Salo, Sastamala, Sauvo, Savonlinna, Seinäjoki, Siilinjärvi, Sipoo, Siuntio, Somero, Suonenjoki, Sysmä, Säkylä, Taivassalo, Tammela, Tampere, Teuva, Turku, Tuusula, Ulvila, Uusikaarlepyy, Uusikaupunki, Vaasa, Valkeakoski, Vantaa, Varkaus, Vehmaa, Vesilahti, Vihti, Virrat, Ylivieska, Ylöjärvi ja Äänekoski.
Osassa paikkakunnista 5G-verkon peitto kattaa jo laajasti keskusta- ja taajama-alueet, mutta osassa verkko on edelleen hyvin paikallinen. Oman asuinalueensa tilanteen näkee helpoiten DNA:n 5G-kartasta osoitteessa www.dna.fi/5G. Kartan päivittymisessä on pieni viive, joten kulloinkin uusimmat päivitykset eivät välttämättä näy.
Lisätietoja medialle:
radioverkkojohtaja Jarkko Laari, DNA Oyj, puh. 044 044 4949, jarkko.laari@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
DNA:n 5G-peittokartta: https://www.dna.fi/5G
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Haluamme tehdä asiakkaidemme arjesta mutkattomampaa. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat mobiilidatan käyttömäärissä jatkuvasti maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,6 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2021 liikevaihtomme oli 956 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
DNA:n toukokuun 2023 myydyimmät puhelimet ja älykellot1.6.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Kevät- ja kesäaika ovat vilkasta puhelinten ja älykellojen ostosesonkia. Alkukesä saa ihmiset päivittämään omia laitteitaan viimeisimpään teknologiaan ja hankkimaan niitä lahjaksi niin kouluista valmistuville kuin syksyllä koulutiensä aloittaville.
Mäntyharju ja Mikkeli saavat nopean 5G-verkon – DNA:n ja Telian Yhteisverkon rakentaminen alkaa kesäkuussa30.5.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
DNA:n ja Telian yhteisesti omistama Suomen Yhteisverkko Oy (SYV) aloittaa 5G-verkon rakentamisen kesäkuussa Mäntyharjulla ja Mikkelissä. Rakennustöiden valmistuttua verkon kapasiteetti moninkertaistuu, ja samalla myös 4G-yhteydet paranevat.
DNA becomes the first operator In Finland to adopt a new phone pricing model25.5.2023 09:30:00 EEST | Press release
DNA is adopting a new phone pricing model. The DNA Takuuhinta concept provides DNA’s webstore and DNA Stores with up-to-date information about the pricing of various retailers. DNA’s pricing is then automatically matched to the lowest market price at that moment without the customer needing to do anything.
DNA lanseeraa uudenlaisen puhelinten hinnoittelun ensimmäisenä operaattorina Suomessa25.5.2023 09:30:00 EEST | Tiedote
DNA aloittaa uudenlaisen hinnoittelun puhelinten myynnissä. DNA Takuuhinta -nimellä kulkeva konsepti tuo DNA:n verkkokauppaan sekä DNA Kauppoihin ajankohtaiset tiedot useiden alan toimijoiden hinnoista. Samalla uusi automatiikka muuttaa puhelimen hinnan sen hetken vertailun alimman markkinahinnan mukaiseksi ilman, että puhelimen ostajan tarvitsee itse selvittää asiaa.
Do you have a router at home that is more than 4 years old? Our specialist explains why it can be a risk factor, and what to consider when replacing the device19.5.2023 10:00:00 EEST | Press release
An excessively old router can be found in the homes of many Finns, significantly slowing down home devices and which, at worst, is an information security risk. DNA Service Development Director Ville Partanen explains the signs by which you can tell that your router is due for replacement and what kind of devices are rapidly growing in popularity.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme