Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Talkoot on ohi! JHL:n edustajisto hyväksyi kunta-alan sopimukset

Jaa

JHL:n edustajisto hyväksyi kunta-alan virka- ja työehtosopimuksen KVTES:n ja uuden kunta-alan pääsopimuksen neuvottelutulokset torstaina 28.5.2020.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n edustajisto hyväksyi torstaina 28. toukokuuta 2020 kunta-alan uuden KVTES:n. Sopimuksen palkankorotukset ovat yleisen linjan mukaisia ja vastikkeettomat kiky-tunnit poistuvat elokuussa. Samassa kokouksessa edustajisto hyväksyi myös kunta-alan pääsopimuksen.

- Verrattuna valtakunnansovittelijan aikaisempaan ratkaisuesitykseen onnistuimme saamaan suuremmat yleiskorotukset ja kiky-tuntien aikaisemman poistamisen. Odotamme myös, että työ palkkaohjelman edistämiseksi ja sen myötä matalien palkkojen korottamiseksi lähtee liikkeelle tämän sopimuksen hyväksymisen jälkeen välittömästi, tiivistää JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.

- Siihen olemme pettyneitä, että tästä neuvottelutuloksesta puuttuu korona-lisä kokonaan. Olisi ollut kohtuullista, että poikkeusolojen lisää olisi maksettu kaikille, Niemi-Laine jatkaa.

Niemi-Laine on iloinen siitä, että kuntien entisestään vaikeutunutta taloudellista tilannetta ja sairaanhoitopiirien tilannetta aiotaan helpottaa Marinin hallituksen kesäkuun lisätalousarviossa.

Pääsopimuksessa sote-tessin aikataulu eteni. Vaikka sopimus tulisikin voimaan 1.9.2021, sillä ei Niemi-Laineen mukaan ole merkitystä.

-Todellisuudessa sopimuksessa noudatetaan KVTES:n ehtoja aina vuoden 2022 loppuun saakka, ja sote-sopimusta sovelletaan vasta 2023 alkaen, kun maakuntasote on tulossa, Niemi-Laine toteaa.

Alla esittelemme uuden kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen tärkeimpiä kohtia. Voit tarkastella hyväksyttyä ratkaisuehdotusta kokonaisuudessaan oheisesta linkistä:

Kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen neuvottelutuloksen esittely

Sopimuskausi

Sopimuskausi on 1.4.2020 −28.2.2022 (23 kuukautta).

Palkankorotukset

Ensimmäinen yleiskorotus 1.8.2020. Yleiskorotuksessa noudatetaan niin sanottua sekalinjaa, jolloin korotus on joko 26 euroa tai vähintään 1,22 prosenttia.

Euromääräinen korotus maksetaan niille henkilöille, joiden tehtäväkohtainen palkka on korkeintaan 2131,15 euroa. Jos tehtäväkohtainen palkka ylittää kyseisen summan, korotus maksetaan prosenttikorotuksena.

JHL:n kokoaikaisista täyspalkkaisista on 72,5 prosenttia euromääräisen korotuksen piirissä.

Toinen yleiskorotus 1.4.2021. Yleiskorotus on 1,0 prosenttia.

Henkilökohtaista lisää korotetaan vastaavasti edellä mainittuina ajankohtina 1,22 prosenttia ja 1 prosentti.

Paikallinen järjestelyerä

Paikallinen järjestelyerä on suuruudeltaan 0,80 prosenttia ja se maksetaan 1.4.2021.

Paikallista järjestelyerää kohdennettaessa ensisijaisia tavoitteita ovat paikallisten palkkausjärjestelmien edelleen kehittäminen, paikallisten palkkausepäkohtien korjaaminen sekä tuloksellisuutta edistävien toimintojen ja tehtävien uudelleenjärjestelyjen tukeminen.

Paikallinen järjestelyerä käytetään tehtäväkohtaisten palkkojen korotuksiin ja/tai henkilökohtaisiin lisiin tai vastaaviin korotuksiin.

Paikallisen työnantajan edustajat ja pääsopijajärjestöjen edustajat neuvottelevat paikallisen järjestelyerän käyttämisestä.

Paikallisessa järjestelyerässä on niin sanottu työnantajaperälauta. Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli erän käyttämisestä ei paikallisissa neuvotteluissa päästä yksimielisyyteen, työnantaja päättää, miten järjestelyerä kohdennetaan tehtäväkohtaisten palkkojen korotuksiin, henkilökohtaisiin lisiin tai vastaaviin korotuksiin.

Paikallisen järjestelyerän kohdentamisessa työnantaja ottaa huomioon, että erän käyttö jakaantuu mahdollisimman tasapuolisesti liitteiden palkkasummat huomioiden eri palkkahinnoitteluliitteiden välillä.

Esimerkkejä, miten tehtäväkohtaiset palkat nousevat 2020 – 2021

Avaa esimerkit excel-taulukkona

JHL taulukko palkkaesimerkeista

Kiky-tunnit poistuvat elokuussa

Kilpailukykysopimukseen liittyvät palkattomat kiky-tunnit poistuvat 30.8.2020. Uuden KVTESin mukaisia säännöllisiä työaikoja noudatetaan 31.8.2020 lukien tai lähinnä kyseistä ajankohtaa alkavan työaikajakson alusta lukien.

Kilpailukykysopimukseen liittynyt lomarahojen leikkaus oli määräaikainen ja se päättyi vuonna 2019.

Lomarahan voi vuonna 2021 sopia vapaaksi

Vuonna 2021 työntekijät ja viranhaltijat voivat vaihtaa lomarahansa tai osan siitä vapaaksi sopimalla asiasta suoraan työnantajan kanssa. Suullinen sopimus ei riitä, vaan sopimus on tehtävä joko kirjallisesti tai sähköisesti.

Ennen sopimuksen tekemistä työnantajan on selvitettävä viranhaltijalle tai työntekijälle lomarahan vaihtamista koskevat ehdot.

Lomarahavapaapäivien lukumäärä on 50 prosenttia ansaittujen vuosilomapäivien lukumäärästä. Näiltä päiviltä maksetaan palkkaa ja ne lasketaan työssäolon veroiseksi ajaksi. Lomarahavapaapäivät siis kerryttävät vuosilomaa.

Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen palkkioita korotetaan yleiskorotuksilla.

Sopimuskauden työryhmät

Sopimuskaudella toimii kaikkiaan neljä eri työryhmää. Ne ovat:

  • palkkausjärjestelmää arvioiva työryhmä
  • perhevapaamääräyksiä arvioiva työryhmä
  • työsidonnaisuutta ja työhön liittyvää matkustamista selvittävä työryhmä
  • jatkokausi työryhmälle, jonka tehtävänä on arvioida ja kehittää sairauslomaa koskevia määräyksiä sekä antaa työkyvyttömyystilanteisiin yhteisiä ohjeita, jotka kannustavat työssä jatkamista, työhön paluuta ja työhyvinvointia.

Yhteistyösopimus työelämän kehittämiseksi kunta-alalla

Kunta-alan sopimuksen osapuolet KT, Juko, Sote  ja JAU  ovat yhteistyösopimuksella sitoutuneet edistämään kunta-alan toimintatapojen uudistamista ja kehittämistä sekä huolehtimaan kuntatyöpaikkojen työelämän laadusta ja tuloksellisuudesta. Osapuolet myös yllläpitävät ja kehittävät tänä vuonna päättyvän Kunteko-ohjelman kehittämistekoja ja kiinnostavia ratkaisuja kokoavaa Tekojen toria.

Kunta-alan työelämän kehittämisryhmä (Tekry), koordinoi ja ohjaa pääneuvotteluryhmän alaisuudessa valtakunnallista työelämän uudistamista.

Lisätiedot:
puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine, 040 702 4772
neuvottelujohtaja Kristian Karrasch, 040 728 9046

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI

010 77031http://www.jhl.fi

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n noin 200 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Avaintesin allekirjoittajajärjestöt eivät hyväksy väitteitä sopimusshoppailusta: Avaintesin soveltaminen ei ole sopimusshoppailua17.6.2020 15:00:44 EESTTiedote

Avaintesin allekirjoittajajärjestöt JUKO, Jyty, JHL, OAJ ja KTN toteavat, että Avaintes ei ole niin sanottu shoppailusopimus. Allekirjoittajajärjestöt eivät hyväksy sopimusshoppailua ja pitävät tavoiteltavana sitä, että kunnat ja kuntayhtymät tuottavat palvelunsa ensisijaisesti itse. Kuntien yhtiöittäessä toimintojaan on Avaintes ensisijainen ja turvallinen vaihtoehto työehtosopimukseksi.

JHL:n kysely paljastaa: Kaikki ravitsemis- ja puhtausalan ammattilaiset eivät saa kehittää osaamistaan riittävästi15.6.2020 11:13:12 EESTTiedote

Yli neljännes Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n kyselyyn vastanneista ravitsemis- ja puhtausalan ammattilaisista ilmoittaa, että osaamisen kehittämistä ei käsitellä kehityskeskusteluissa, tai että kehittämiskeskusteluja ei käydä ollenkaan. Viidennes vastaajista ilmoittaa, ettei heillä ole lainkaan mahdollisuuksia kehittää omaa ammatillista osaamistaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme