Suomen museoliitto

Tällä viikolla yli 60 poliitikkoa osallistuu museoharjoitteluun 21 paikkakunnalla – mukana on kansanedustajia, kunnanvaltuutettuja ja muita museoiden toiminnalle tärkeitä päättäjiä

Jaa
Suomen museoliiton koordinoima Poliitikon museoharjoittelu -kampanja järjestetään 24.–28.8.2020. Viikon aikana yli 60 poliitikkoa tutustuu museotyöhön 21 museossa käytännönläheisellä tavalla.

Museoliiton järjestämän Poliitikon museoharjoittelu -kampanjan aikana tehdään näkyväksi museoiden toimintaa kulissien takana. Poliitikkojen museovierailuilla tuodaan esille museoiden monipuolista työtä ja koko Suomen kattavan museoverkoston yhteiskunnallista merkitystä.

Erilaisia museotyötehtäviä kokeillaan myös käytännössä. Työharjoittelupäivän aikana päättäjät tutustuvat museoammattilaisten työtiloihin, tutkijoiden huoneisiin, arkistoihin ja esimerkiksi esineiden vastaanottotiloihin. 

”Suuri osa museotyöstä ei näy näyttelyissä kiertävälle museokävijälle. Poliitikon museoharjoittelun tavoitteena on laajentaa käsitystä museotyön monipuolisuudesta ja sen pitkäjänteisestä luonteesta”, Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä sanoo.

Poliitikon museoharjoittelu järjestetään tänä vuonna viidettä kertaa. Palaute kampanjasta on ollut positiivista. Tänä vuonna harjoittelussa on mukana päättäjiä, joille kampanjasta on tullut jo syksyinen perinne.

”Toivon, että museoharjoittelu tarjoaa päättäjille uusia kokemuksia ja näkemyksiä sekä vahvistaa tietopohjaa tehdä museoita koskevia päätöksiä”, Kimmo Levä jatkaa.

Media mukaan seuraamaan poliitikkojen museoharjoitteluja

Media on lämpimästi tervetullut seuraamaan poliitikkojen museopäivää tai haastattelemaan poliitikkoja vierailun yhteydessä. Suomen museoliitto suosittelee ottamaan yhteyttä suoraan museoihin tarkkojen aikojen sopimiseksi.

Lisätietoja ja lista kampanjaan osallistuvista museoista ja päättäjistä
https://www.museoliitto.fi/poliitikonmuseoharjoittelu

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen museoliitto
Suomen museoliitto
Pohjoisesplanadi 35 Aa
00100 HELSINKI

museoliitto(a)museoliitto.fihttp://www.museoliitto.fi

Suomen museoliitto on museoalan keskusjärjestö. Sen 211 yhteisöjäsentä ylläpitävät yli 400 ammattimaisesti hoidettua museokohdetta: kulttuurihistoriallisia museoita, taidemuseoita ja tiedekeskuksia. Museoliitto valvoo museoiden etua, edustaa museoita alan yhteisissä kysymyksissä ja toimii museoiden yhteistyöverkostona.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen museoliitto

Museoliitto ja ICOM Suomen komitea palkitsevat Vuoden museon – kilpailun finaalin on valittu viisi vaikuttavaa museota12.2.2024 12:00:14 EET | Tiedote

Suomen museoliiton ja Kansainvälisen museoneuvosto ICOMin Suomen komitean järjestämän Vuoden museo 2024 -kilpailun finaaliin on valittu viisi museota. Voitosta kilpailevat Chappe, Luostarinmäen museokortteli, Suomen Metsämuseo Lusto, Saamelaismuseo ja luontokeskus SIIDA sekä Varkauden museokeskus Konsti. Vuoden museo -tunnustuspalkinto jaetaan tänä vuonna kymmenettä kertaa

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye